Terhi, Tytti ja Tarmo ovat uusia, kotimaisista luonnonkannoista jalostettuja siementaimia. Jalostuksessa on käytetty röntgensäteilyä jo silloin, kun geenimuuntelusta ei juuri puhuttu. Tärkein uusien lajikkeiden ominaisuus on talven- ja taudinkestävyys, kertoo vanhempi tutkija Saila Karhu Maatalouden tutkimuskeskuksesta.
– Terhi ja Tytti ovat hillittykasvuisia, 1,5-2 metriä korkeita. Tiheästi haaroittuvia ja jonkin verran piikkisiä. Tarmo on pitempikasvuinen.
– Tarmo on suurikokoisempi kuin tyttölajikkeet Terhi ja Tytti. Nämä lajikkeet ovat jalostajan oikeudella suojattuja, maksu noin 2 markkaa tainta kohden.
Terhin ja Tytin marjat ovat pitkäomaisia, massa noin 0,5 g kun Raisalla se on 0,2 grammaa. Kilpikarvoitusta. Marjaperä on 2 millimetriä, joten marjat ovat tiivisti kiinni toisissaan. Tytti-lajikkeessa kaikkein korkein C-vitamiinipitoisuus, jopa 350 mg/100 grammassa. Siperialaisissa lajikkeissa C-vitamiinipitoisuus on selvästi alempi, samaa suuruusluokkaa kuin mustaherukassa.
Terhistä on poimittu 14 kg sato pensasta kohden. Tytillä on päästy 7 kg:n satoon. Kuori on vahva, joten niitä pystyy poimimaan pitkän ajan.
Tyrnilajikkeet on runsaasti saatavilla. Kaikki taimet, mitä tuotetaan, myös myydään. Viime vuosikymmenen alussa tuodut siperialaiset lajikkeet olivat versotaudille arkoja, ja viljelijät saivat taloudellisia tappioita. Moskovalaiset lajikkeet kestävät tautia paremmin, mutta niissäkin on ilmennyt versotautia.
Itäsaksalaiset lajikkeet ovat pienimarjaisia ja jotkut ovat hyvin myöhäisiä. Ruotsalaiset Romeo ja Julia eivät myöskään ole kovin hyviä lajikkeita. Baltian maista tulevat hedelajikkeet sopivat pölyttäjiksi.
Suomalaiset luonnonlajikkeet Piehinki ja Oliver ovat tulleet rynnäköllä. MTT:n lajikkeet Raisa ja Rudolf laskettiin kauppaan vuosikymmen sitten. Raisa on kasvaa 4 metriä korkeaksi. Uusien lajikkeiden Tytin, Terhin ja Tarmon odotetaan korvaavan vanhat lajikkeet.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Vuoden vihannekseksi 2007 on valittu salaatit. Meillä tunnetuimpia ja käytetyimpiä salaatteja ovat pehmeä keräsalaatti ja rapea keräsalaatti eli jäävuorisalaatti. Tarjonta on kuitenkin huomattavasti tätä laajempi. Useimmista myyntipisteistä löytyy nykyään ainakin punaista ja vihreää tammenlehtisalaattia, jääsalaattia, lollo rosso -salaattia ja sidesalaattia. Vuoden Vihanneksen valitsevat vuosittain puutarha-alan keskusjärjestö Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry apunaan muut alan järjestöt…
Palsternakalla on esihistorialliselta ajalta periytyvä mahtava menneisyys, joka sittemmin hiipui. Nykytiede on löytänyt palsternakasta monia terveyttä edistäviä aineita, vahvoja aromiaineita ja arvokkaita ravintoaineita, joten mahdollisuudet sen uudelleen tulemiseen ovat lupaavat. Olisi vain löydettävä muutamia osaavia tuottajia, jatkojalostajia ja markkinoijia, jotka voisivat muodostaa vahvan ketjun tuotannosta kuluttajalle. Kotimainen tutkimuskin voisi tuoda soppaan omat mausteensa. Tuottoisat paikat…
Loppukesällä ja syksyllä koisia löytyy keittiönkaapeista jopa yhtä paljon kuin keskellä kesää. Ihmissilmän hankalasti havaitsemat koisat ovat etenkin kesäaikaan yleinen vieras ruokakaapeissa. Hyvin usein ihminen itse tuo koisat mukanaan kotiinsa. – Koisat päätyvät koteihin esimerkiksi pähkinöiden, manteleiden ja myslien seassa, kertoo Rentokilin tekninen päällikköJouni Siltala. – Hyvin usein ne ovat munan muodossa, ja siksi hankalia…
Auringon paahteessa viihtyvä tyrni on paitsi terveyttä edistävä marjakasvi myös hopealle välkehtivä koristepensas. Elokuun 2007 aikana tuodaan esille myös toistaiseksi tuntemattomampia ampiaisyrttejä. Nämä matalahkot, monivuotiset kukkakasvit viihtyvät tyrnin tavoin runsaassa valossa. Niiden siniset kukat houkuttelevat loppukesän päiväperhosia, ja kukinta voi kestää yli kaksi kuukautta. Monikäyttöinen tyrni Alkuperäiseen kasvillisuuteemme kuuluva tyrni (Hippophaë rhamnoides) on todellinen monikäyttöpensas,…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.