Täysikuu on meneillään ohi. Täydenkuun aika on paras hetki saattaa asioita loppuun, kun ympyrä tulee täydeksi. Vähenevä kuu puolestaan merkitsee voimien heikkenemistä, mutta samalla vähitellen uuden aloittamista.
Juuri täydenkuun mentyä olisi paras hetki istuttaa perennat ja kaksivuotiset kasvit. Nyt, kun kevätaurinko alkaa muutenkin lämmittää ja valoisuus lisääntyä, voisi huonekasveille vaihtaa mullat. Maaliskuun puolella alkavat kylvökiireet muutenkin, ja silloin on myös hyvä tarkistaa puutarhatyökalujen kunto. Silloin riittää puuhaa jo muutenkin.
Toisaalta, kasvava kuu auttaa kasvien juurtumisessa, joten multien vaihdon voi myös hoitaa parin viikon päästä. Kuun vaiheiden yleinen sääntö on, että kasvavalla kuulla istutetaan uutta ja vähenevällä kuulla korjataan vanhaa. Silloin siis korjataan siemenet ja leikataan huonot oksat pois.
Miten tahansa, nyt on hyvä hetki miettiä huonekasvien keväthoitoa. Kevät tulee kovaa vauhtia. Sitten, kun siemenpussit saa auki ja siemenet multiin, ei enää malta hoitaa huonekasveja.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
”Mansikkapunkki on mansikan pahin tuhoeläin, jonka runsas esiintyminen voi muodostua todelliseksi ongelmaksi ja aiheuttaa kasvuston kitumista sekä huomattavia sadon menetyksiä. Viime talvena mansikkapunkit talvehtivat hyvin koko Suomessa ja punkkeja on esiintynyt kasvustoissa tänä kesänä runsaasti. Mansikkapunkkien hallinnassa on tärkeää yleinen viljelyhygienia, jatkuva kasvuston tarkkailu, terveen taimimateriaalin käyttö sekä viljelykierron nopeuttaminen. Mansikkapunkin imennän oireita on silminnähtävissä…
Keväällä kasvihuoneessa tuoksuvat multa ja nuoret tomaatintaimet. Kasvin elämän seuraaminen siemenestä satoon on koukuttavan palkitsevaa. Aikaisimmat kylvöt pitkää esikasvatusta vaativille kasveille tehdään jo tammi–maaliskuussa kodin ikkunalaudalle tai kasvivalojen alle, sillä harvalla on käytössään talvikuukausina lämmitettävää kasvihuonetta. Kylväessä on hyvä tutustua siementen itämisaikoihin ja taimien kasvatusaikaan. Lisäksi tarkkaillaan kevään etenemistä, jotta osataan ajoittaa kylvöt oikeaan hetkeen. Asuinpaikan kasvuvyöhyke vaikuttaa luonnollisesti asiaan – siemenpussien yleisohjeet…
Tuoretta syötävää tuottava lavatarha on helppohoitoinen ja kaunis. Kasvukauden alkupuoli sujuu rennosti omavaraisena ainakin perunoiden, sipulien, yrttien ja salaattien osalta. Tomaatit ja kurkut vahvistuvat kasvihuoneessa ja alkavat kukkia. Kevät on kiireistä aikaa puutarhurille etenkin hyötytarhassa, mutta samalla niin nautinnollista. Katetuista lavoista saa jo toukokuussa poimia tuoreita salaattitarpeita ja rapeita retiisejä. Samaan aikaan voi vielä kylvää…
Vanhoihin narsisseihin on helppo hurahtaa samalla tavalla kuin vanhoihin ruusuihin, pioneihin tai kurjenmiekkoihin. Vanhan ajan narsisseissa viehättävät paitsi kukkien sirous, myös jalostajien tarinat sekä historian havina.
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.