Talvi tuli kerralla koko Suomeen. Nyt puutarhakasveja koettelee pakkanen ja kuivattava tuuli. Myyrät, jänikset ja peurat voivat aiheuttaa lisätuhoja, kun niiden luontaiset ruokailupaikat vähenevät. Myöhemmin talvella myös lumen aiheuttama kuorma rasittaa puita ja pensaita. Jos kasvien talvisuojaus unohtui, nyt on viimeinen hetki estää vauriot.
Kun maan pinta jäätyy, arkojen kasvien päälle levitetään kerros talvisuojaukseen tarkoitettua turvetta tai havuja.
Arat monivuotiset kasvit, kuten jaloruusut ja monet kivikkokasvit, kannattaa suojata viimalta ja pakkaselta. Kun maan pinta jäätyy, kasvien päälle levitetään kerros talvisuojaukseen tarkoitettua turvetta tai havuja.
‒ Perennoille riittää noin 10 sentin kerros, mutta ruusuille ja alas lasketuille köynnöksille kannattaa levittää paksumpi kerros, ainakin 20 senttiä. Talvisuoja hidastaa maan routaantumista syksyllä ja suojaa kasveja myös kuivattavalta kevätauringolta, opastaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Suojaa myyriltä, jäniksiltä ja peuroilta
Maan jäätyessä on oikea aika suojata kasvit myös jyrsijöiltä. Hedelmäpuut, pensasmustikat ja monet koristepuut ja –pensaat ovat sekä myyrien, jänisten että peurojen herkkua. Jänisten ja peurojen aiheuttamia runko- ja versotuhoja pystyy estämään riittävän korkealla katiskaverkolla tai tiheäsilmäisellä muoviverkolla. Myyrät jyrsivät etupäässä tyviosia ja niiden tuhoja voi vähentää muovisilla runkosuojilla.
Lumi suojaa kasveja, mutta joskus kasvien päälle kasautuva lumi aiheuttaa oksien repeytymistä. Nyt syksyllä voi pilarin mallisten katajien ja tuijien oksat sitoa varovasti nipuiksi, jotta suojalumi ei paina niitä levälleen.
– Suojasäällä on ihan hyvä tiputella suurin lumikuorma puiden ja pensaiden päältä, jos näyttää, että oksat voivat repeytyä lumen painosta, muistuttaa Biolanin Riikka Kerttula.
Ikivihreät kasvit, kuten havupuut ja alppiruusut, ovat erityisen alttiita kevätahavalle eli kuivumiselle.
– Keväällä aurinko ja tuuli saavat kasvin vihreät osat haihduttamaan, mutta kun maa on vielä jäässä, kasvi ei saa tilalle uutta vettä. Tuloksena on helposti ruskeaksi kuivaneita lehtiä ja neulasia, varoittaa Biolanin Riikka Kerttula.
Kevätkuivumisen voi ehkäistä varjostamalla kasveja heti kevätauringon pilkahdettua. Jos suojaukseen käyttää havuja, kannattaa tukikehikot rakentaa nyt, kun rautakanki vielä pystyy maahan. Myös varjostusverkot ovat helppo tapa suojata kasvit auringon kuivattavalta vaikutukselta. Varjostus poistetaan keväällä vasta, kun maa on jo sulanut.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulotutkimuksen (MARSI) mukaan vuoden 2010 satotaso oli kuivuudesta huolimatta myyntimäärällä mitattuna runsas. Luonnonmarjojen ja -sienien kokonaispoimintatulot nousivat 2000-luvun suurimmiksi. Parhaaseen myyntitulokseen pääsi puolukka, jonka kauppaantulomäärä oli 60 prosenttia suurempi edellisvuodesta. Puolukan lisäksi herkkutatti yllätti kasvullaan. Mustikka- ja lakkasadot olivat keskinkertaisia ja paikoin hyviä vuonna 2010. Lakkaa poimittiin myyntiin 152,2 tonnia, mikä oli
Poikkeuksellisen ankarasta talvesta johtuvat huomattavat kasvikuolemat ovat nyt lopullisesti selvinneet. Talven jäljiltä vielä pitkään juroneidenkin kasvustojen pitäisi jo olla vihertyneitä. Lyhyt ja kolea viime kesä sekä erityisesti lumettomaan aikaan osuneet tammikuun ankarat pakkaset ovat aiheuttaneet pahimmat kasvituhot kolmeenkymmeneen vuoteen. Tammikuussa kovat 20-30 asteen pakkaset tulivat Lappia ja Koillismaata lukuun ottamatta lumettomaan ja märkään maahan.
Kantohanki, kuutamo ja päivällä aurinko. Mitä muuta hiihtäjä tarvitsee. Vanha navetta on aarreaitta. Sieltä löytyy viehättävää ja käyttökelpoista tavaraa nyt kun alkaa suunnilleen tietää, mitä minnekin on pantu säilytykseen.En vielä edes uskalla ajatella, mitä kaikkea valtavilla tiinuilla voi tehdä. Kaunein kirkkoreki sieltä on lähtenyt käyttöön toisaalle.Potkukelkkakin siellä on ja ottaisin sen ulos heti, jos pääsisin
Kauneus voi olla pienissä esineissä silloin kun talven keskellä katselee omaa kotikontuaan. Kun laitan ikkunan auki, hiljaisuuden keskeltä alkaa kuulua pientä kilinää, kauniimpaa kuin mikään kilinä voi olla: tuulikello. Ei se ole sattumaa, että kilkattaja on kerman kanavalla. Se on odottanut paikkaansa pitkään. Aina kello on ollut käytöissä, mutta se ei ole soinut.Nyt se soi.
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.