Jälleen kerran noin 20 000 alakoululaisen syksyä värittävät kouluissa järjestettävät kasvisteemapäivät. Elämä on väreissä – Terveyttä kasviksilla -kampanjan koulutapahtumat järjestetään sadassa koulussa ympäri Suomea, jotta koululaiset oppisivat tuntemaan ja käyttämään kasviksia monipuolisesti ruuassaan. Maa- ja kotitalousnaisten maakunnalliset piirikeskukset toteuttavat tapahtumat yhteistyössä Kotimaiset Kasvikset ry:n, Suomen Sydänliitto ry:n ja Suomen Syöpäyhdistys ry:n kanssa.
Tapahtumien avulla halutaan muistuttaa monipuolisen, reilusti kasviksia sisältävän, ruuan merkityksestä terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Kasvikset sisältävät paljon suojaravintoaineita, joiden turvin lapset jaksavat paremmin suoriutua syksyn koulutyöstä ja vapaa-ajan harrasteista. Runsaasti kasviksia sisältävä monipuolinen ruokavalio auttaa myös lasten painonhallinnassa. Porkkanoita rouskuttamalla tai tomaatteja pureskelemalla vatsa täyttyy kevyellä ja terveellisellä tavalla. Monipuoliset ruokailutottumukset tulisi oppia viimeistään kouluiässä.
Mustanlaatikon arvoitus?
Tänä vuonna kouluissa kiertävät jälleen suositut mustat laatikot, joiden arvoitusta selvitetään hajuaistin avulla. Tämän lisäksi täytetään visaisia kasvisristikoita ja useat koulut tarjoavat päivien aikana teemaan liittyvää opetusta. Tapahtumissa myös maistellaan kasviksia ja kysellään kotitalousneuvojilta kasviksista. Kotitalousneuvoja Kirsti Stengård Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaisista on jo kolmena vuonna vetänyt koulujen kasvispäiviä. Hän kertoo, että kasvistietoiskut ovat kiinnostaneet niin pienimpiä, kuin isompiakin koululaisia. Mukavinta on se, kun lapset innostuvat tunnistamaan kasviksia ja kertomaan omia syönti- ja viljelykokemuksia. Useissa kouluissa vietetään ruokalan puolella samanaikaisesti sadonkorjuuviikkoja, jolloin myös kouluruokala tarjoaa houkuttelevia kasvispitoisia ruokia. Kampanjapäivänä kasvisten kulutus kouluruokailun yhteydessä onkin kasvanut monessa koulussa.
Nuoret kuluttavat vihanneksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä niukasti. Tyttöjen ja poikien erot kasvisten käytössä ovat lisäksi selkeät. Pojista vain vajaa neljännes ja tytöistäkin ainoastaan runsas kolmannes syö kasviksia päivittäin. Oppilaat syövät kouluaterioilla yleensäkin määrällisesti vähän ja monen koululaisen iltapäivä- ja kotiaterioista vihannekset, marjat ja hedelmät saattavat puuttua kokonaan. Kampanjan tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten intoa ja halua syödä enemmän kasviksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä jokaisella aterialla, osana monipuolista ja terveellistä ruokaa. Kasvisten päivittäinen suositeltava määrä aikuisilla ja lapsilla on puoli kiloa päivässä. Puolen kilon päivittäinen tavoite kertyy päivän aikana, kun syödään keskimäärin 5 – 6 annosta vihanneksia, hedelmiä tai marjoja. Annos voi olla iso tomaatti, salaattiannos tai esimerkiksi porkkana. Osa kasviksista voi olla ruuan raaka-aineina, joten koko määrää ei tarvitse syödä raakana. Puolen kilon tavoite täyttyy mukavasti, kun muistaa jokaisen aterian yhteydessä syödä yhden kasvisannoksen.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Lapsille ja nuorille suunnattu Terveyttä kasviksilla -kampanja käynnistyy viidennen kerran tänä syksynä. Kampanjan aikana kiinnitetään huomiota erityisesti kasvisten saatavuuteen kouluissa ja kotona. Syksyn aikana tutustutaan erilaisiin kasviksiin, kokataan ja piirretään sarjakuvia. Kasvisten saatavuus on erityisen tärkeää. — Jääkaapin alalokerosta ei kukaan ota kuoriporkkanoista, mutta valmiiksi kuoritut ja paloitellut porkkananpalat katoavat kyllä, vihjaa Kotimaiset Kasvikset ry:n…
Viime vuoden Paras Piha .-kilpailussa Itä-Suomen parhaaksi pihaksi valittiin Leena Turusen ja Alpo Lehikoisen piha. Pihassa on hyvä ja rauhallinen tunnelma. Vaaramaiseman avaruus on säilytetty. Tämä lieksalaisen maalaistalon värikäs pihapiiri esitellään Oma PIHA –lehden uudessa numerossa, joka ilmestyy 14.8.2014. Katso video tästä
Eteläisimmänkin Suomen ruska on hiljalleen hiipumassa. Tilastojen mukaan ruskahuippu on täällä useinmiten lokakuun alkupuolella, mikä pitää paikkansa tänäkin syksynä. Vielä hetki sitten kirkasvärisinä loistaneet vaahteran ja muidenkin puiden ja pensaiden lehdet ovat ruskistumaan päin. Lapissa ruska on yleensä parhaimmillaan jo syyskuun toisella viikolla, missä varsinkin tunturikoivu ja maaruska saa näyttämään maiseman aivan epätodellisen värikkäältä. Ruska…
Syksy tarjoaa viherpeukalolle yhtä vastustamattomia hankintoja kuin keväinen kylvösesonkikin. Kaupat täyttyvät parhaillaan värikkäistä sipulipusseista, joiden keskellä omat puutarhaunelmat lähtevät helposti lentoon. Oli kyse sitten suuresta puutarhasta tai pikkuruisesta parvekkeesta, syntyy vuoden suurin ilo kevään ensimmäisistä kukista. Sipulikukat ovat monivuotisia ja helppohoitoisia, joten niille voi keksiä lukemattomia käyttökohteita. Nyt on aika istuttaa kukkasipulit pensaiden juurille ja…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.