Suomalainen sijoittaisi kodin, pihan tai mökin kunnostamiseen saamansa 2000 euroa ensisijaisesti keittiöremonttiin ja sänkyyn tai patjaan. Keskivertosuomalaisista 11 prosenttia sijoittaisi summan pihaan.
Suomalaisen Työn Liiton kyselyssä reilulta tuhannelta suomalaiselta tiedusteltiin, miten he kunnostaisivat tai sisustaisivat kotia, pihaa tai mökkiä, jos käytössä olisi 2000 euroa. Jaetulle ykkössijalle 18 prosentin kannatuksella nousivat keittiöremontti ja sängyn tai patjan hankinta.
Kodin sijoituskohteista piha on 11 prosentille tärkein.
– Keittiö on kodin sydämenä suomalaisille tärkeä, joten sen kuntoon ja viihtyvyyteen halutaan panostaa. Keittiöremontti keräsi kannatusta varsinkin Etelä-Suomessa, jossa sen valitsi ykköskorjauskohteeksi 22 prosenttia vastaajista. Asunnon kunnostus- ja remonttitöihin liittyen on hyvä muistaa, että sen yhteydessä tehtävillä valinnoilla voi oman kodin lisäksi rakentaa työtä Suomeen, toteaa Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala.
Suomalaisten tuotteiden ja palveluiden työllistävistä vaikutuksista muistuttaa myös Suomalaisen Työn Liiton, Keskon ja kymmenien yritysten yhteinen Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja.
– Jokainen suomalainen voi myös rautakaupassa tehdä valintoja, jotka luovat työtä Suomeen: jokaisen suomalaisen ostaessa kuukausittain 10 eurolla enemmän suomalaisia tuotteita ja palveluita syntyisi maahan vuodessa 10 000 uutta työpaikkaa, Eljala vertaa.
Jos saisit 2000 euroa rahaa kodin, pihan tai mökin kunnostamiseen tai sisustamiseen, niin mihin käyttäisit nämä rahat?
Keittiöremonttiin 18 %
Sänkyyn/patjaan 18 %
Huonekaluihin 17 %
Pintaremonttiin (maalaus/tapetointi) 17 %
Kylpyhuoneeseen 13 %
Pihaan / puutarhaan 11 %
Saunaan 10 %
Sohvaan 10 %
Lattiaremonttiin 9 %
Terassin remontointiin / rakentamiseen 8 %
Kotiteatteriin 7 %
Lämmitysjärjestelmään 6 %
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Evira muistuttaa kuntia, viljelijöitä, kauppoja sekä kotitalouksia siitä, että kaikki kasvinsuojeluainerekisteristä poistetut, vanhentuneet tai muuten käyttökelvottomat valmisteet täytyy hävittää ongelmajätteinä. Rekisteristä on poistettu viimeisen 11 vuoden aikana noin 160 torjunta-aineiden kauppavalmistetta ja tänä vuonna poistuu 11 kauppavalmistetta. Rekisteristä poistettuja kasvinsuojeluaineita ei saa hävittää tavallisen kotitalousjätteen mukana tai levittää ympäristöön vaan ne on toimitettava kuntien ongelmajätteiden
Kesän korvalla suomalaiset siirtyvät sankoin joukoin viettämään aikaa ulkona. Tämä näkyy myös Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan kyselyssä, jossa selvitettiin suomalaisten suunnitelmissa olevia kodin ja kesämökin hankintoja: listan kärkipään valloittivat pihaan ja puutarhaan liittyvät tuotteet. Selkeäksi ykköseksi kyselyssä nousivat taimet, joita kertoi Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa ostavansa liki neljäsosa, eli 23 prosenttia vastaajista. Seuraavaksi suosituimpiin sijoituskohteisiin kuuluivat puutarhakalusteet
Viherympäristö-puutarhanäyttely tuo taas koko piha- ja puutarhatuotteiden kirjon ihailtavaksemme Espoon Marketanpuistoon 16.-18.5. Ideoita ja uutuuksia pihanomistajille ja puutarhaihmisille tarjoilee 150 näytteilleasettajaa. Marketanpuiston vehreisiin maisemiin nousee jokaisen viherpeukalon pieni paratiisi puutarhakoneineen ja -laitteineen, työkaluineen, kalusteineen ja loistavina hehkuvine kasveineen. Tänä vuonna keskitytään erityisesti koneisiin, joilla haetaan helpotusta pihan hoitotöihin, kerrotaan hyötypuutarhan uusista mahdollisuuksista ja esitellään perennoja,
Vuonna 2012 kerättiin ennätysmäärä mustikkaa ja puolukkaa. Poimintatulojakin kertyi huipputulos. Yli puolet myyntiin tulleesta marjasadosta kerättiin Itä-Suomen alueelta. Sienisato sen sijaan jäi viileiden säiden ja sateisuuden vuoksi heikoksi. Tiedot selviävät Maaseutuviraston teettämästä MARSI-tutkimuksesta. Tutkimuksen toteutti Suomen Gallup Elintarviketieto Oy, joka keräsi tiedot marja- ja sienialan yrityksiltä. Luonnonmarjoista kertyi poimintatuloa ennätykselliset 25,3 miljoonaa euroa. Vastaava luku
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.