Siirry sisältöön

Alkaneella viikolla vietetään Kotimaiset Kasvikset ry:n nimeämääviljeltyjen sienten teemaviikkoa. Viikon mittaan herkutellaankansainvälisillä sieniherkuilla. Tuulahdus Kaukoidästä maistuu esimerkiksikasvis-nuudelikeitossa, johon siitakkeet tuovat lihaista aromikkuutta.Siitakesienikeitto on varsin suosittu ruoka Kaukoidässä. Sen uskotaanehkäisevän muun muassa flunssaa.

Sienikrepeissä maistuu puolestaan herkkusienien, sipulin ja yrttiensalaliitto, joka taltuttaa nälän ja vie samalla kielen mennessään.Juustoinen sienikastike on pehmeänmakuinen ja sopii tarjottavaksiesimerkiksi perunan tai pastan kanssa.

Kohtele sieniä hellävaroin

Siitakkeet ovat suoraan käytettävissä sellaisenaan ruuanlaittoon.Herkkusienet on hyvä puhdistaa joko talouspaperilla tai pullasudilla niin,että mahdolliset roskat ja turve lähtevät pois. Jos sienen kanta ontummunut, se voidaan poistaa leikkaamalla, mutta muutoin sieniä ei tarvitsekuoria tai pestä. Sienet ovat herkkiä, joten niitä tulee kohdellahellävaroin niin kauppamatkalla kuin kotonakin.

Viljellyt sienet säilyvät ostohetken jälkeen jääkaappilämpötilassa (n. + 4astetta) vajaan viikon. Sienet tulisi säilyttää aina peitettyinä,haihdutukselta suojattuina. Parhaiten ne säilyvät myyntirasiassa tai muussaastiassa esimerkiksi talouspaperilla peitettyinä. Täysin ilmatiiviissäpakkauksessa tai muovipussissa sienet pilaantuvat nopeasti, jotenesimerkiksi irtomyynnistä ostetut sienet kannattaa vaihtaa muovipussistapaperipussiin tai kannettomaan rasiaan, joka peitetään talouspaperilla.Vanhentuneet sienet tunnistaa liukkaasta ja tummuneesta pinnasta.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *