Sienifarmeilla sienestetään myös maaliskuussa, Kotimaiset Kasvikset ry muistuttaa. Viljeltyjä sieniä ei edes kuiva kesä hetkauta, sillä niitä on saatavilla kaupoista vuoden ympäri – säällä kuin säällä. Herkkusienet, siitakkeet ja osterivinokkaat suuntaavat mielen kohti kevättä jo viikolla 10 Kotimaiset Kasvikset ry:n nimeämällä sieniviikolla.
Viljellyt sienet ovat puhtaita ja käyttövalmiita sellaisenaan eikä niitä tarvitse edes pestä. Mahdollisen kasvualustasta jääneen turpeen voi tosin pyyhkäistä pois talouspaperilla. Viljellyt sienet tuotetaan puhtaasti ilman kemikaaleja.
Sieniä suositellaan käyttämään erityisesti keitoissa, sillä rasvassa paistettaessa osa sienten terveyshyödyistä kumoutuu. Jotkut saavat ihoreaktioita raa¤oista sienistä, lähinnä herkkutateista ja siitakkeista. Tämän voi välttää kypsentämällä sienet.
Suomalaisten sientensyönti vähäistä
Vuonna 2005 suomalainen söi viljeltyjä sieniä vain 310 grammaa, kun esimerkiksi ruotsalainen syö niitä vuodessa 2,5 kiloa ja aasialainen peräti 25 kiloa. Suomalaisten vähäinen sientenkulutus selittynee osittain sillä, että vuosi 2005 oli hyvä luonnonsienivuosi. Viljeltyjen sienten käyttö onkin ollut Suomessa kasvusuunnassa.
Sienten osuus suomalaisessa ruokavaliossa on kuitenkin vähäinen. Itäsuomalaisia lukuun ottamatta suomalaisten sienituntemus ja sienten käyttö ravintona on kovin nuorta. Viljeltyjen sienien kulutus keskittyy pääkaupunkiseudulle ja tyypillisin sientenostaja on nuori, koulutettu ja hyvätuloinen kuluttaja.
Viljeltyjen sienten käyttö lisääntyy kesän grillauskautena, varsinkin vappuna ja juhannuksena. Yksi tunnetuimpia kesäisiä grilliruokia ovat homejuustolla täytetyt ja pekoniin käärityt herkkusienet.
Sienten terveysvaikutuksia tutkitaan ahkerasti
Sienet ovat kevyttä syötävää, sillä ne eivät sisällä juuri lainkaan rasvaa. Sienistä saa proteiinia, ravintokuituja, erityisesti B-ryhmän vitamiineja ja monia kivennäisaineita. Luonnonvalossa tai sitä jäljittelevissä oloissa kasvatetut sienet sisältävät myös runsaasti D-vitamiinia.
Viljeltyjen sienten bioaktiivisia aineita tutkitaan niiden mahdollisten terveysvaikutusten vuoksi. On viitteitä siitä, että sienet säännöllisesti nautittuina auttavat alentamaan riskiä sairastua joihinkin syöpiin ja korkeaan kolesterolitasoon liittyviin kroonisiin kansantauteihin. Esimerkiksi osterivinokkaassa on statiiniyhdisteitä ja siitakkeessa eritadeniinia, joiden molempien on todettu alentavan veren kolesterolipitoisuuksia ihmisillä.
Myös sieniglukaaneja tutkitaan paljon, sillä ne ovat samankaltaisia kauran ja rukiin terveysvaikutusten taustalla olevien yhdisteiden kanssa. Kuitupitoisuutensa takia sienistä arvellaan olevan hyötyä erityisesti paksusuolensyövän torjunnassa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Kesää kohti mentäessä ruokavalio keventyy ja raikastuu. Juuri nyt ruokapöytään kuuluvat sienet jo vanhan paastokaudenkin mukaisesti. Sienifarmeilla nousee uutta satoa joka päivä, joten helpon sienestämisen makuun pääset kauppojen vihannesosastoilla milloin vain. Viljellyistä sienistä riittää pelkkää hyvää kerrottavaa. Herkkusienet, portobellot, siitakkeet ja osterivinokkaat maistuvat hyviltä ja antavat ruokiin täyteläisyyttä. Sienet vaikuttavat myönteisesti ihmisen terveyteen. Käyttö on
Moni ruokalaji on helppo muuttaa herkulliseksi ja jopa juhlavaksi tuoreiden viljeltyjen sienten avulla. Täyteläisyyttä saadaan myös makuun, sillä sienten umami-makuvaikutus lisää ruokien maittavuutta. Umami korostaa muiden ruoka-aineiden makuja ja lisää siten herkullisuutta. Kotimaiset Kasvikset ry:n sieniviikko on viikolla 10 eli 3.-9.3.2003. Sienten ostaminen ja käyttö on helppoa. Sieniä myydään rasioissa, joissa ne säilyvät hyvin myös
Tuoreet, viljellyt sienet ovat nykykokkaajan toiveruokaa. Ne ovat suoraan, kuorimatta ja pesemättä käyttövalmista, lähes ruokaan kuin ruokaan, salaatteihinkin sopivaa, terveellistä ravintoa. Sieniä voi huoletta popsia – painonhallinta ja kolesteroliarvot pysyvät sienien puolesta kurissa. Mietoina ja puhtaina viljellyt sienet maistuvat lapsille, ja niistä voi valmistaa aasialaisittain maustettuja, nuorison suosikkiruokia. Mutkatonta ja maukasta Viljellyistä sienistä ruoka joutuu
Sienivarastojasi pääset täydentämään ympäri vuoden poimimalla lähikaupastasi ostoskärryysi tuoreita viljelysieniä. Kauppojen perusvalikoimaan kuuluvat varmasti jo tuoreet herkkusienet. Sen lisäksi Suomessa viljellään ruskeaa herkkusientä, osterivinokasta, portobelloa ja siitaketta. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla, viikko 10, vietetään sieniviikkoa. Sienet osana ruokailua Sienet ovat olleet aterian pääruoka-aine siinä kuin liha ja kalakin Keski- ja Itä-Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa. Viljellyt sienet
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.