Siemenperunoita pakataan Pieksänmäen maalaiskunnassa kiivasta vauhtia. Maa-Aitta Oy:stä lähtee puutarhamyymälöihin 600 tonnia harrastajain siemenperunapakkauksia. Suosituin lajike on Timo.
Toimitusjohtaja Aimo Nykänen kertoo, että perunat leviävät kautta maan. Harrastajain pakkaukset ovat 5 ja 10 kilon säkkejä.
– Suosituin Timo-lajike on tarkoitettu varhaisviljelyyn. Toiseksi yleisin lajike on Van Gogh, jota viljellään talviperunoiksi. Myös Siikli on kohtuullisen aikainen lajike ja suosittu harrastajien keskuudessa. Jauhoinen Pito-lajike on edelleen harrastajien suosiossa. Myös Matilda-lajiketta pakataan merkittäviä määriä.
Varmista siemenperunan laatu
Aimo Nykänen korostaa, että siemenperuna on enemmän kuin ruokaperuna. Siemenperunapussista täytyy löytyä vakuustodistus.
Harrastajille saatetaan tarjota ”hämäräperunaa” siemeneksi. – Niiden mukana voi tulla vaarallisia kasvitauteja ja ankeroisia, varoittaa Nykänen.
– Siemenperunassa tulisi olla istutettaessa muutaman senttimetrin mittaisia vahvoja ituja. Paras idätyslämpötila on 14-astetta, neuvoo Nykänen.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Toimintaympäristössä tapahtuva muutos on nopeaa ja se heijastuu myös vihannesten pakkaamisen tarpeeseen. Perhekoko pienenee, kauppa pyrkii yhä rationaalisempaan ja hygieenisempään toimintaan. Vihannespakkauksiltakin edellytetään paitsi pakollisten merkintöjen näkyvyyttä, myös näyttävyyttä ja myyvyyttä, kertoo Jyri Kettunen Muovijaloste Oy:stä. Kettusen mukaan pakkaaminen on tarpeellista monesta syystä. Pakkaus suojaa tuotetta ja mahdollistaa logistisen jakelun. Pakkaus kertoo tuotteesta ja samalla
Keväisessä Marketanpuistossa järjestetään 16.-18.5. nyt kuudetta kertaa Viherympäristö-puutarhanäyttely. Tasaisesti vuosi vuodelta kasvanut näyttely keräsi viime vuonna lähes 200 näytteilleasettajaa ja yli 15 000 kävijää. – Vähintään samaan päästään varmasti myös tänä keväänä, uskoo näyttelypäällikkö PEKKA LESKINEN. – Viherympäristö-näyttely tunnetaan jo hyvin ja se on kasvattanut tasaisesti suosiotaan sekä kävijöiden että näytteilleasettajien keskuudessa. Myös Kehä III:n
Nyt puutarhasesonkiin virittäytyminen on kuumimmillaan, ja perjantaina 19.4. avataan samanaikaisesti kaksi puutarhanäyttelyä: toinen Lahdessa ja toinen Tampereella. Kävijöitä riittää molempiin, mutta näytteilleasettaja joutuu tekemään valinnan kumpaan lähtee. Valtakunnallinen Pihapiiri 2002 -puutarhanäyttely ja samaan aikaan Lahden Messukeskuksessa järjestettävä Omat rahat ja omaisuus -koko kansan sijoitusmessut käynnistyvät huomenna perjantaina 19.4. klo 10. Havukasveja, puun taimia, kukkivia ruukkukasveja,
Ensimmäisenä kasvualusta- ja lannoitevalmistajana Suomessa Biolan laski tuotteilleen hiilijalanjäljen. CO2e-merkki kertoo kasvualusta- ja lannoitetuotteen hiilidioksidipäästöt koko tuotantoketjussa. Päästöt mitataan neljässä vaiheessa: alkutuotanto, valmistus, pakkaaminen ja kuljetukset. – Tuotteidemme hiilijalanjäljet ovat erittäin pienet, koska Biolan hyödyntää teollisuuden ja maatalouden sivuvirtoja raaka-aineena. Näin ravinteet saadaan palautettua takaisin luonnon kiertokulkuun, kertoo Biolanin laatupäällikkö Tanja Hyttinen. ─ Me Biolanilla
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.