Siemenperunoita pakataan Pieksänmäen maalaiskunnassa kiivasta vauhtia. Maa-Aitta Oy:stä lähtee puutarhamyymälöihin 600 tonnia harrastajain siemenperunapakkauksia. Suosituin lajike on Timo.
Toimitusjohtaja Aimo Nykänen kertoo, että perunat leviävät kautta maan. Harrastajain pakkaukset ovat 5 ja 10 kilon säkkejä.
– Suosituin Timo-lajike on tarkoitettu varhaisviljelyyn. Toiseksi yleisin lajike on Van Gogh, jota viljellään talviperunoiksi. Myös Siikli on kohtuullisen aikainen lajike ja suosittu harrastajien keskuudessa. Jauhoinen Pito-lajike on edelleen harrastajien suosiossa. Myös Matilda-lajiketta pakataan merkittäviä määriä.
Varmista siemenperunan laatu
Aimo Nykänen korostaa, että siemenperuna on enemmän kuin ruokaperuna. Siemenperunapussista täytyy löytyä vakuustodistus.
Harrastajille saatetaan tarjota ”hämäräperunaa” siemeneksi. – Niiden mukana voi tulla vaarallisia kasvitauteja ja ankeroisia, varoittaa Nykänen.
– Siemenperunassa tulisi olla istutettaessa muutaman senttimetrin mittaisia vahvoja ituja. Paras idätyslämpötila on 14-astetta, neuvoo Nykänen.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Toimintaympäristössä tapahtuva muutos on nopeaa ja se heijastuu myös vihannesten pakkaamisen tarpeeseen. Perhekoko pienenee, kauppa pyrkii yhä rationaalisempaan ja hygieenisempään toimintaan. Vihannespakkauksiltakin edellytetään paitsi pakollisten merkintöjen näkyvyyttä, myös näyttävyyttä ja myyvyyttä, kertoo Jyri Kettunen Muovijaloste Oy:stä. Kettusen mukaan pakkaaminen on tarpeellista monesta syystä. Pakkaus suojaa tuotetta ja mahdollistaa logistisen jakelun. Pakkaus kertoo tuotteesta ja samalla…
Keväisessä Marketanpuistossa järjestetään 16.-18.5. nyt kuudetta kertaa Viherympäristö-puutarhanäyttely. Tasaisesti vuosi vuodelta kasvanut näyttely keräsi viime vuonna lähes 200 näytteilleasettajaa ja yli 15 000 kävijää. – Vähintään samaan päästään varmasti myös tänä keväänä, uskoo näyttelypäällikkö PEKKA LESKINEN. – Viherympäristö-näyttely tunnetaan jo hyvin ja se on kasvattanut tasaisesti suosiotaan sekä kävijöiden että näytteilleasettajien keskuudessa. Myös Kehä III:n…
Nyt puutarhasesonkiin virittäytyminen on kuumimmillaan, ja perjantaina 19.4. avataan samanaikaisesti kaksi puutarhanäyttelyä: toinen Lahdessa ja toinen Tampereella. Kävijöitä riittää molempiin, mutta näytteilleasettaja joutuu tekemään valinnan kumpaan lähtee. Valtakunnallinen Pihapiiri 2002 -puutarhanäyttely ja samaan aikaan Lahden Messukeskuksessa järjestettävä Omat rahat ja omaisuus -koko kansan sijoitusmessut käynnistyvät huomenna perjantaina 19.4. klo 10. Havukasveja, puun taimia, kukkivia ruukkukasveja,…
Ensimmäisenä kasvualusta- ja lannoitevalmistajana Suomessa Biolan laski tuotteilleen hiilijalanjäljen. CO2e-merkki kertoo kasvualusta- ja lannoitetuotteen hiilidioksidipäästöt koko tuotantoketjussa. Päästöt mitataan neljässä vaiheessa: alkutuotanto, valmistus, pakkaaminen ja kuljetukset. – Tuotteidemme hiilijalanjäljet ovat erittäin pienet, koska Biolan hyödyntää teollisuuden ja maatalouden sivuvirtoja raaka-aineena. Näin ravinteet saadaan palautettua takaisin luonnon kiertokulkuun, kertoo Biolanin laatupäällikkö Tanja Hyttinen. ─ Me Biolanilla…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.