Nyt se kaatui, vanha saarni, joka kasvoi aivan liian lähellä torppaa. Talon takana, loivassa ylärinteessä kasvanut puu oli nostanut maan pintaa niin, ettei vieressä oleva oja enää vienyt sadevesiä pois, vaan keräsi ne talon kulmalle alimpia hirsiä mädännyttämään.
Saarni on toki komea puu, komea oli tämäkin, varmaan satavuotias yksilö. Rungon kolosta löytyi käpytikan paja, tiukkaan koloon kiinnitetty kuusen käpy, jonka siemenet oli tarkkaan nyhdetty. Kaadon jälkeen oksia raivatessa yllä kaarteli merikotka. Vanhan, jo valkopyrstöisen linnun valtava siipiväli saa ihmisen tuntemaan itsensä aika pieneksi.
Kaato onnistui, ei mennyt katon kulma, naapurin aita eikä edes pihalla kasvava soma joulupuuksi sopiva kuusi. Polttopuuta riittää nyt pitkäksi aikaa, paksun rungon alimmista metreistä sahataan lankkuja vaikka pöydäksi.
Jalopuissa kasvavat monet harvinaiset sammalet ja jäkälät, joten ihan syyttä niitä ei kannata alkaa kaataa. Jalopuiden kuori on usein emäksinen, joten se tarjoaa elinympäristön sellaisille lajeille, jotka eivät happamassa viihdy. Maahan pudonnut lehtikarike edistää lehtolajien syntymistä ja kasvamista. Mutta, kun on valittava, lahoaako kauniisti vanheneva puu vaiko talo, on se puu, joka saa kaatua.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Asuinalueellamme Lappohjassa on siistitty viikon verran piha-alueita kaatamalla lahoja, katkenneita tai muuten huonokuntoisia puita. Lisäksi on kaadettu isoja, hyväkuntoisiakin puita, jos ne ovat olleet jotenkin haitaksi normaaleille toiminnoille piha-alueilla. Pitkästä aikaa tehty puusavotta on muuttanut monet varjoon jääneet pihakohdat taas valoisemmiksi. Maisema on avarampi ja tuntuu kuin olisi helpompi hengittääkin. Hangossa, johon Lappohjakin kuuluu, on…
Kompostointi on luonteva osa pientalojen jätehuoltoa. Kompostoimalla saadaan keittiön biojätteet muutettua mullaksi. Reilu kolmannes pientaloasujista kompostoi biojätteet. Ja niistäkin, jotka eivät vielä kompostoi, reilu 80 prosenttia on kiinnostunut aloittamaan kompostoinnin, selviää Biolanin syyskuussa tekemästä Kompostointikyselystä. Kotitalousjätteestä noin kolmannes on biojätettä. Jos tämä kolmasosa käsitelläänkin omalla tontilla eikä kuljeteta jätelaitokselle jatkokäsittelyyn, jätteenkuljetustarve vähenee oleellisesti. Biolanin kyselyyn…
Syksyn pudonneet lehdet sisältävät paljon kiinnostavia ainesosia, kuten väriaineita, hiilihydraatteja, proteiineja sekä haitallisten bakteerien kasvua estäviä yhdisteitä. Teknologian tutkimuskeskus VTT kehittää lehdille käsittelymenetelmiä, joita esimerkiksi kosmetiikka-, tekstiili-, rehu- ja elintarviketeollisuus voivat tulevaisuudessa hyödyntää. Puista pudonneille lehdille on ollut hyvin vähän käyttöä. Ne jätetään maahan, kompostoidaan tai poltetaan. Seurauksena on kaatopaikkojen täyttyminen ja hiilidioksidikuorman kasvaminen. Syksyn…
Saastuneiden maiden kunnostaminen massoja vaihtamalla on työlästä ja kallista. Tulevaisuudessa kasvit ja niiden kanssa yhteistyössä toimivat mikrobit ovat mukana puhdistustyössä. Luumäellä haapojen ja niiden mikrobien avulla poistetaan vanhan kyllästämöalueen maaperästä öljyä ja muita saasteita. Kemikalisoitumisen villit vuosikymmenet erityisesti sotien jälkeen johtivat siihen, että maaperää käytettiin suruttomasti erilaisten haitallisten yhdisteiden kaatopaikkana. Monet ongelma-alueista ovat edelleen puhdistamatta,…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.