Viljelykasvien nimistö on jo vuosikymmeniä ollut alan ammattilaistenkorvaamattomana apuna. Se tuottaa iloa myös monelle kasveistakiinnostuneelle harrastajalle, vaikka nimiluetteloista koostuvaa kirjaa eivoikaan kutsua varsinaiseksi puutarhakirjaksi. Nyt nimistöstä on julkaistupitkään odotettu, uusi painos.
Suomen viljelykasvit on luetteloitu tieteellisen nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä ja niistä kerrotaan viralliset lajinimet suomeksi ja ruotsiksi. Kasvien sukulaissuhteista saadaan jatkuvasti uutta tietoa, joten osa kasveista on nimetty uudelleen. Muutoksia nimistössä löytyy etenkin ruusujen osalta, joiden löytäminen lajikenimen perusteella on tehty entistä helpommaksi.Mukana on ensimmäistä kertaa myös kasviheimojen luettelo.
Uuden painoksen toimittajina ovat Ella Räty ja Pentti Alanko. Kirjanen onaiempia painoksia laajempi. Mukaan ovat nyt päässeet muun muassa huonekasvien suosikkilaji palmuvehka (zamiakalla, Zamioculcas zamiifolia), sokerikasvi stevia (stevia, Pigueria trinervia) sekä hopeavitja (Dichondra argentea), josta tänä kesänä on ehditty taimimyymälöissä käyttää myös runollisempaa nimeä ”hopeaputous”.
Viljelykasvien nimistön ISBN-tunnus on 951-8942-57-9 ja sen on kustantanut Puutarhaliitto. Hinta on 40 euroa + postituskulut. Kirjaa voi tiedustella suoraan Puutarhaliitosta p. (09) 584 166.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Ruokakauppojen valvonta omien merkkiensä raaka-aineista ei aina ylety työoloihin ulkomailla. Ananasmehun ja tonnikalan takaa paljastuu thaimaalaisten työntekijöiden heikon aseman hyväksikäyttöä, kertoo kansalaisjärjestö Finnwatch. Kauppaketjujen yhteisiä, kansainvälisiä hankintarenkaita epäillään raportissa myös ostajavoiman väärinkäytöstä. Se voi johtaa hintojen polkemiseen, ehdollisiin ostovaatimuksiin, kosmeettisen korkeisiin laatuvaatimuksiin ja työhyvinvoinnin loukkauksiin. Finnwatchin raportin mukaan Rainbow-, Pirkka- ja Eldorado-tuotteissa käytettävää ananasmehutiivistettä Thaimaassa…
Ruokakauppojen valvonta omien merkkiensä raaka-aineista ei aina ylety työoloihin ulkomailla. Ananasmehun ja tonnikalan takaa paljastuu thaimaalaisten työntekijöiden heikon aseman hyväksikäyttöä, kertoo kansalaisjärjestö Finnwatch. Kauppaketjujen yhteisiä, kansainvälisiä hankintarenkaita epäillään raportissa myös ostajavoiman väärinkäytöstä. Se voi johtaa hintojen polkemiseen, ehdollisiin ostovaatimuksiin, kosmeettisen korkeisiin laatuvaatimuksiin ja työhyvinvoinnin loukkauksiin. Finnwatchin raportin mukaan Rainbow-, Pirkka- ja Eldorado-tuotteissa käytettävää ananasmehutiivistettä Thaimaassa…
Ylitarkastaja Beata Meinanderin mukaan luonnonmukaisen tuotannon valvonnalla varmistetaan, että luomutuotteet ovat todella luomua ja kuluttaja voi luottaa niihin. – Tässä tavoitteessa on myös onnistuttu. Markkinoille ei ole päässyt tuote-eriä, jotka eivät olisi täyttäneet tuotantovaatimuksia, vakuuttaa Meinander. – Suuri osa valvonnassa vuonna 2009 havaituista ongelmista liittyi muistiinpanoihin ja kirjanpitoon. Luomutoimijoiden on pidettävä kirjanpitoa esimerkiksi hankkimistaan tuotantopanoksista…
Kuluttajat ovat keskimäärin tyytyväisiä ruokaperunoiden laatuun, muttaerityisesti pakattujen perunoiden kohdalla se ei ole kohdallaan.Kuluttajat käyttävät perunoita kotona ruuanvalmistuksessa varsin usein.Perunoiden käyttöä vähentää eniten ajan puute eli perunoidenvalmistamiseen vaadittava aika sekä kuluttajien oma vähäinenlaatutuntemus. Tiedot perustuvat MTT taloustutkimuksen koordinoimanperunatutkimuksen tuloksiin. Tutkimukseen osallistuneista kuluttajista vajaa kolmannes valitseeperunoiden ostopaikan laadun perusteella. Tutkimuksen mukaanruuanvalmistusta harrastavilla miehillä on erilaiset perunoiden…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.