Tämän kesän merkittävin trendi kotipuutarhoissa ovat erilaiset hyötykasvit. Erityisesti kokeileva ja monimuotoinen keittiöpuutarha lukuisine lajikkeineen kiinnostaa yhä useampia. Koristekasveista suosiotaan kasvattavat perinteisten ruusujen, hortensioiden ja syreenien uudet sekä uudestaan löydetyt lajikkeet. Näin toteaa Suomen Puutarhakauppiaat ry:n puheenjohtaja Sami Pihkoluoma kertoessaan vuoden 2010 puutarhatrendeistä Oma Piha –messuilla Helsingin Messukeskuksessa.
Hyötykasvit tulevat nyt voimakkaasti myös kaupunkipihoihin ja parvekkeille. Kotipuutarhurin innostuksesta riippuen keittiöpuutarhaa voi edustaa yksinkertainen yrttiruukku terassilla tai kaunis kasvihuone pihan paraatipaikalla. Petunia-amppelin voi vaihtaa makoisaan mansikka-amppeliin ja köynnöskehikkoon kylvää vaikkapa satoisaa salkopapua.
Tämän päivän keittiöpuutarhassa pyritään kauneuteen ja visuaalisiin näkymiin. Niin ruukkuistutuksissa kuin avomaallakin on tärkeää, että kasvit sopivat sekä habitukseltaan, että väritykseltään yhteen. Trendikästä on myös ennakkoluuloton koriste- ja hyötykasvien yhdistely. Värikkäät, näyttävät vihannekset saa nyt kylvää perennapenkin aukkopaikkoihin ja pensasmustikat istuttaa hortensioiden seuraan. Perinteisistä hyötykasveista kuten vaikkapa pavuista, kaaleista ja tomaateista on saatavilla lukuisia eri muotoisia ja värisiä lajikkeita. Hyötykasvien koristeellisuutta ja herkullisuutta arvostetaan nyt enemmän kuin satoisuutta.
Perinnekasveja ja maalaisromantiikkaa
Koristekasveissa arvostetaan nyt perinteisten ruusujen, hortensioiden ja syreenien uusia, helppohoitoisia ja runsaskukkaisia lajikkeita. Aloittelevatkin harrastajat osaavat jo vaatia koko kesän kukkivia jalohortensioita, omajuurisia terveitä ja kestäviä ruusuja sekä helppoja ja näyttäviä perinnesyreenejä.
Köynnöksiä istutetaan nyt perinteisestä poiketen; villiviinillä verhoillaan kallio, köynnöshortensia kiipeää kuuseen ja kärhöt kukkivat omenapuussa. Myös viiniköynnöksiä nähdään talojen eteläseinustoilla ja pergoloissa kuten Etelä-Euroopassa konsanaan. Pikkupuiden ja erilaisten havukasvien valikoima kasvaa ja uskaliaat harrastajat uhmaavat menestymisvyöhykkeiden rajoja kokeillessaan uutuuksia.
Maanpeitekasvien, erityisesti perennojen, suosio jatkuu sillä harrastajat osaavat nyt käyttää kasveja monessa kerroksessa. Samoin erilaiset, luonnonmukaiset katetuotteet kuten koristekivet ja kuorikatteet jatkavat suosiotaan kotipihoissa. Luonnonkiven käyttö puutarhan lattioissa ja koriste-elementteinä on niin ikään nousussa.
Vastuullisuus ja ekologisuus on toivottavaa ja trendikästä puutarhanhoidossa kuten kaikessa muussakin elämisessä ja harrastamisessa. Kotipuutarhassa tämä tarkoittaa muun muassa lähitaimistolla tuotettuja kasveja, kierrätystuotteiden käyttöä sekä luonnonmukaista kasvinsuojelua.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Evira muistuttaa kuntia, viljelijöitä, kauppoja sekä kotitalouksia siitä, että kaikki kasvinsuojeluainerekisteristä poistetut, vanhentuneet tai muuten käyttökelvottomat valmisteet täytyy hävittää ongelmajätteinä. Rekisteristä on poistettu viimeisen 11 vuoden aikana noin 160 torjunta-aineiden kauppavalmistetta ja tänä vuonna poistuu 11 kauppavalmistetta. Rekisteristä poistettuja kasvinsuojeluaineita ei saa hävittää tavallisen kotitalousjätteen mukana tai levittää ympäristöön vaan ne on toimitettava kuntien ongelmajätteiden
Ouluhallissa helatorstaista lauantaihin (13.-15.5.) järjestettävillä Kesäpiha 2010 messuilla on tehty uusi osanottoennätys. Messujen näytteilleasettajien ja yhteistyökumppaneiden määrä on noin 200. Messuvastaava Eeva Turtisen mukaan Kesäpiha 2010 kuuluu Suomessa järjestettävistä alan messuista parhaimpien joukkoon ja on siten lunastamassa paikkaansa merkittävänä alan messutapahtumana. – Kesäpiha 2010 on ainoat alan messut pohjoisessa Suomessa. Näin sillä on merkittävä rooli
Raati on valinnut Vuoden Tähtituote 2010 -kilpailun kärkeen yhdeksän vähittäiskauppatuotetta ja kolme suurkeittiötuotetta. Finalistien joukossa on runsaasti kasvispohjaisia tuotteita kuten Pakkasmarja Oy:n Marja Plus -soseet, Kasvis Galleria Oy:n Kasvismureke ja Atrian Fresh-tuoteperhe. Vähittäiskauppatuotteiden sarjassa finalistit ovat Apetit Pakaste Oy:n Pikkuröstit (Säkylä), Atria Suomi Oy:n Atria Fresh -tuoteperhe (Karkkila) sekä Atria Kastikkeelliset lihat -tuoteperhe (Nurmo), Ingman
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.