Kotoisessa Suomessa riittää katselemista, jos vain matkalla ei ole liian kiire. On kauniita maisemia, näköalapaikkoja, on puistoja, puutarhoja ja historiallisia muistomerkkejä. Jos tuntuu, että kaikki on jo koluttu, uutta ja tuoretta katseltavaa löytyy vaikkapa valitsemalla jonkin teeman, jota seurata matkoillaan.
Miksipä ei kesää 2007 voisi muistaa vaikkapa suihkulähteistään. Ensimmäinen pysähdyspaikka voisi olla esimerkiksi Tampereen Hämeenpuistossa suihkulähde, jonka ympärille taiteilija on ikuistanut kisailevat lapset. Vesiaihe on siinä Aleksanterinkirkon ja Tampereen pääkirjaston edustalla. Jos aikaa on, kirkon ohi voi jatkaa ja nousta Pyynikille kaunista kaupunkirakentamista ihailemaan.
Hauska vesiaihe on myös aivan Kajaanin keskustassa, Raatihuoneen edustalla, missä laakeasta alustasta kohoaa suuri määrä hauskoja vesisuihkuja. Helteisenä päivänä voi mennä tuulen alapuolelle ja saada vilvoittavat pärskeet päälleen. Jos sekään ei vielä auta, torin reunalla on jäätelökioski.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Lumen alta paljastuvassa nurmikossa saattaa olla kuollutta nurmiainesta, paljaita kohtia ja sammalta. Kevät on oikea aika kunnostaa nurmikko vahvaan ja terveeseen kasvuun. – Mutta älä kiiruhda märälle nurmikolle, varottaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula. Nurmikon annetaan kuivahtaa hetki lumen sulamisen jälkeen, jotta se kestää kävelyä tiivistymättä. Tiivistynyt maa ei pysty varastoimaan vettä, vaan se liettyy. Juuristo…
Suomessa on meneillään poikkeuksellinen hellekausi ja mansikat kypsyvät vauhdilla. Ilkka Voutilainen Suonenjoen seudun marjanviljelijöistä kertoo mansikan pääsadon olevan nyt meneillään. – Mansikat ovat kypsyneet nopeasti helteisten säiden ansiosta. Aurinko ja lämpö ovat antaneet mansikoille edustavan ulkonäön lisäksi hyvän aromin. Mansikoiden sokeripitoisuus on tänä kesänä erittäin korkea. Voutilaisen mukaan mansikan lajikevalikoima on nyt laajimmillaan. – Honeoyen,…
Evira muistuttaa kuntia, viljelijöitä, kauppoja sekä kotitalouksia siitä, että kaikki kasvinsuojeluainerekisteristä poistetut, vanhentuneet tai muuten käyttökelvottomat valmisteet täytyy hävittää ongelmajätteinä. Rekisteristä on poistettu viimeisen 11 vuoden aikana noin 160 torjunta-aineiden kauppavalmistetta ja tänä vuonna poistuu 11 kauppavalmistetta. Rekisteristä poistettuja kasvinsuojeluaineita ei saa hävittää tavallisen kotitalousjätteen mukana tai levittää ympäristöön vaan ne on toimitettava kuntien ongelmajätteiden…
Peruna on monikäytöistä ruokaa, joka taipuu tarvittaessa moneen maistuvaan muotoon. Perunasta saa herkullista muusia, se maistuu viipaleina laatikkoruuissa, lohkoina padoissa, raasteina pihveissä, keitettynä salaateissa tai esimerkiksi uuniperunoina hyvän kastikkeen kera. Tavalliset kuorineen keitetyt perunat ovat terveellinen vaihtoehto ruoan lisäkkeeksi. Keitinperunat sisältävät kilpailijoihinsa riisiin ja pastaan verrattuna vähemmän kaloreja, mutta ovat hyviä kuitujen, vitamiinien ja kivennäisaineiden…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.