Valmiiksi pestyissä ja pilkotuissa kasviksissa saattaa piillä uusiruokamyrkytysriski, varoittaa eläinlääketieteen lisensiaatti SANNAHELLSTRÖM Helsingin yliopistosta. – Eliminoimme riskin niin raaka-aineiden kuin oman työmmekin laadulla, vastaa JUSSI AARNIMETSÄ pilkottuja vihanneksia ravintoloille myyvästä Evisol Oy:stä.
Hellströmin mukaan kokonaiset, ehjät vihannekset ovat hyvin suojassaerilaisilta pilaaja- ja taudinaiheuttajabakteereilta kuorensa ansiosta.Lisääntynyt käsittely sen sijaan lisää bakteeritartunnan vaaraa, sillä setuhoaa vihanneksia suojaavan pinnan. Erilaiset pesumenetelmät vähentävätbakteerimäärää, mutta eivät välttämättä tuhoa niitä. Vakuumi- jasuojakaasupakkaukset pidentävät säilytysaikaa, mutta voivat myösmahdollistaa bakteerien kasvun, sanoi Hellström puhuessaanEläinlääkäripäivillä Helsingissä torstaina.
Katkeamaton kylmäketju varmin laadun tae
Hellström korosti, että kasvikset eivät ole merkittävimpiäruokamyrkytysten riskitekijöitä, mutta vaikuttaa siltä, että niiden osuusruokamyrkytysten aiheuttajina on kasvussa. Esimerkiksi vuonna 2001raportoiduista 52 ruokamyrkytysepidemiasta 8 oli kasvisten aiheuttamia.Raportit eivät kuitenkaan kerro, oliko mukana myös valmiiksi käsiteltynämyytävien kasvisten aiheuttamia epidemioita.
Käsittelemättömille vihanneksille hyvä säilytyslämpötila on yleensä 10-14astetta. Pilkotut kasvikset on kuitenkin säilytettävä kylmässä 2-4asteessa, ja kylmäketjun tulee olla katkeamaton kasvisten tuotannon,pakkauksen ja kuljetuksen ajan, painotti Hellström. Hänen mukaansakatkeamaton kylmäketju on paras tapa varmistaa, ettätaudinaiheuttajabakteerit eivät pääse lisääntymään kasvistuotteissa.Kuluttajien on lisäksi syytä noudattaa pakkaukseen merkittyä viimeistämyynti- tai käyttöpäivää.
Evisol Oy:llä oma laatujärjestelmä
Evisol Oy on toiminut jo yli kymmenen vuoden ajan hotellien, ravintoloiden ja catering-yritysten hovitoimittajana. Yhtiössä on 16 työntekijää ja vuosittainen volyymi on 600 tonnia. Yrityksellä on Vantaan Hakkilassa tuhannen neliömetrin toimitilat. Yhtiön salaattien ja pilkottujen juuresten tuotemerkki on Aamux.
Jussi Aarnimetsä kertoo, että laatu on toiminnassa keskeisimmällä sijalla. – Korkean laatumme perusta on ehjä laatukaari pellosta pöytään. Se tarkoittaa vastuuta raaka-aineista ja tuotteista ketjun jokaisessa vaiheessa; niiden oikeasta kuljetus-, varastointi- ja käsittelymenettelyistä huolehtimista.
– Laatujärjestelmämme kattaa raaka-aineiden hankinnasta vastaavat sopimustoimittajat, tuotantomme ja sen omavalvonnan, henkilökunnan, varastoinnin ja kuljetuksen. Tähän laatuketjuun on sitoutunut koko henkilökuntamme. Nykyinen, käyttämämme laatujärjestelmä vastaa ISO-9001 laatujärjestelmää.
– Käytämme aina laadultaan ja tuoreudeltaan ensiluokkaisia raaka-aineita. Korostamme ketjun läpinäkyvyyttä aina asiakkaalle saakka, ja tätä edesauttavat pitkäaikaiset ja luottamukselliset asiakassuhteet toimittajiimme. Käytämme kotimaisia sopimustoimittajia aina sen ollessa mahdollista.
– Raaka-aineen tasalaatuisuus ja tasakokoisuus ovat lähtökohta. Isoista juureksista saa parhaan hyötysuhteen. Keltajuurikasta tarvitaan lisää Raaka-aineen kotimaisuusaste on 70 %. Kaikki juurekset ovat kotimaisia, silloin kun on saatavana, korostaa Aarnimetsä.
– Aamux-tuotteet ovat vaihtoehtoja pakasteille. Ravintola-asiakkaat ovat alkaneet ymmärtää makujen päälle, ja he haluavat tuoreutta. Ravintola-asiakkaalle tuotteet ovat helppokäyttöisiä.
– Tuotekehitys lähtee asiakkaan tarpeista. Tehdään hänelle täsmätuotteita. Leikataan niin kuin asiakas halutaan. Kaikille toki pyritään tarjoamaan myös uutuuksia.
– Tulevaisuuden haasteena on se, että ihmiset kaipaavat sekä kaupassa että ravintolassa jalostettuja tuotteita. Tuotteen tulee tulla valmiiksi kuorittuna ja puhtaana. Yrityksemme sitoutuu siihen, että joka päivä on työpäivä, kun tuotteita tarvitaan, korostaa Aarnimetsä.
Aarnimetsä heittää haasteen viljelijöille. – Tarvitsemme toimittajiksi yrittäjiä, jotka haluavat sitoutua esijalostamaan pesulla, kuorinnalla ja määrättyyn muotoon leikkaamalla juureksia.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kasvikset ovat tutkitusti mitä terveellisintä syötävää, sillä runsas kasvisten käyttö vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, aikuisiän diabetekseen ja tiettyihin syöpätyyppeihin. Arvioiden mukaan jopa kolmannes syöpätapauksista voitaisiin välttää syömällä enemmän kasviksia. Lisäksi kasvikset auttavat painonhallinnassa, koska ne täyttävät vatsaa syrjäyttäen epäterveellisempiä ruokia. Kotimaiset Kasvikset ry:n mukaan tutkimuksissa ei ole pystytty osoittamaan minkään yksittäisen kasviksen olevan…
Lapset ovat aikuisten varassa oppiessaan ruokatottumuksia. Koulun arkikäytäntöjä hiomalla oppilaat kasvattavat mielellään syömiensä kasvisten määrää, osoittaa Kaappaa kasvis! -pilottikampanja Etelä-Pohjanmaalla. Kasvisten kaappaamiseen osallistui syyskuussa seitsemän alakoulua lakeudelta. Teemaviikon suunnittelussa mukana olivat alusta alkaen koulujen opetus- ja ruokapalveluhenkilöstö, kouluterveydenhoitajat ja vanhempainyhdistyksen edustajat. Kampanjan materiaalin tuotti Kotimaiset kasvikset ry. Oppilaat kilpailivat luokkien kesken kasviskourallisten ja kasvisten monipuolisuuden…
Kotimaisten kasvisten saavuttua kauppoihin ja toreille on hyvä ollaerityisen tarkka marjojen, hedelmien ja vihannesten alkuperämerkintöjensuhteen, muistuttaa elintarvikevirasto. Paikalliset valvontaviranomaiset tekevät tarkastuksia alkuperämerkintöjenoikeellisuudesta ja elintarvike-erää seuraavista alkuperätodistuksista jaasiakirjoista. EU:n alueella on voimassa yhteiset kasvisten laatuvaatimukset yli 30taloudellisesti merkittävälle kasvikselle, kuten mansikalle, omenalle japorkkanalle. Näiden kasvisten tukku- ja kuluttajapakkauksiin on merkittävätuotteen alkuperämaa, viljelijä tai pakkaaja sekä laatuluokka.…
Suomalaiset terveysjärjestöt ovat jo muutaman vuoden ajan kampanjoineetteemalla Elämä on väreissä – terveyttä kasviksilla. Nyt värikkään jakasvisvoittoisen ruokavalion puolesta on alettu puhua myös Yhdysvalloissa,jossa terveysjärjestöt ovat huolissaan väestön vähäisestä kasvistenkulutuksesta. Sikäläinen terveysjärjestö Produce for Better Health onvastikään julkistanut oman kasviskampanjansa Viidesti päivässävärikkäästi, joka kannustaa kansalaisia syömään päivittäin yhden annoksenkasviksia jokaisesta väriryhmästä. Väriopin mielekkyyttä kasvisten valinnassa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.