”Mullassa säilyvät kestävät munaitiöt levittävät aiempaa ärhäkämpääperunaruttotyyppiä A2, joka on kymmenessä vuodessa valloittanutPohjois-Euroopan. Euroopassa ennen 1990-lukua vallinnut ruttomuoto onkokonaan hävinnyt ja taudista on kehittynyt perintötekijöiltään täysin uusipopulaatio.
Tämä niin sanottu toisen polven perunarutto muodostaa kestoitiöitä, jotkasäilyvät maassa tartuntakykyisinä jopa useita vuosia. Maatartunta uhkaaerityisesti luomutuotantoa, koska luomukasvutoissa on yleensä aina jonkinverran perunaruttoa. Ensimmäisen sukupolven perunaruton itiöt leviävättuulen mukana.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) löysi vahvistustamaatartunnalle uuden perunaruton epidemiologian ja kemiallisen torjunnantutkimuksessaan. Modernin ruton käyttäytymisestä on tähän asti tiedettyvähän.
Kasvuston alaosia ei ruiskutus pelasta
Maassa talven yli säilyvät itiöt tartuttavat kasvustoa aikasemmin vanhaanA1-tyypin perunaruttoon verrattuna. Professori AARNE KURPPA MTT:stä toteaa,että perunakasvustojen alaosien suojaamiseksi maatartunnalta pitäisikehittää uudenlaisia teknologisia ratkaisuja. Perunaruttoa torjutaanruiskutuksilla, mikä luonnollisesti kohdistuu parhaiten ylälehtiin jalehtien yläpinnoille.
– Mutta koska uuden polven tartuntavaara piilee maassa, torjuntakin pitäisitapahtua alhaalta päin ja lähellä maan pintaa, Kurppa selittää. Myöstorjuntaruiskutusten oikea aloitus auttaa estämään epidemiat. Märkäalkukesä on taudille otollista aikaa, koska kosteus kiihdyttääruttoitiöiden leviämistä mullasta perunan lehtiin.
Kurppa muistuttaa, että tehokas lehtiruton torjunta estäisi uusienmunaitiöiden muodostumisen ja vähentäisi näin tautiriskiä seuraavanakasvukautena. Rutto pitäisi hänen mukaansa kuitenkin saada kuriintorjunta-aineiden käyttöä lisäämättä.
Kemiallinen rutontorjunta pitäisi osata aloittaa oikeaan aikaan juuri ennenkuin ruttoa esiintyy kasvustossa. Ruiskutuksia voidaan tehostaa lämpötila-ja kosteusmittauksiin perustuvilla riskiennusteilla. Alueellinen rutonennustaminen ei kuitenkaan riitä, vaan oireiden ilmaantumista täytyyseurata lohkokohtaisesti.
Pitkä viljelykierto auttaa ruton torjunnassa
Nykyistä pitempi viljelykierto auttaa perunaruton nujertamisessa.
-Suomalaista tutkimustietoa oikean pituisesta viljelykierrosta ei olesaatavissa, mutta hollantilaisten tutkimusten mukaan ruttoitiöt säilyvätmaassa tartuntakykyisinä jopa neljä vuotta, Kurppa kertoo. Suomessa jo nytsiemenpeunapuolella samalla lohkolla saa viljellä perunaa neljän vuodenvälein.
Perunarutto on haitallisin ja ylivoimaisesti eniten työ- jatorjuntakustannuksia sekä ympäristökuormitusta aiheuttava perunan tauti.Perunaruttosaastunta heikentää satoa määrällisesti ja laadullisesti. Tautituhoaa lehtien solukkoa ja näin vähentää kasvien kasvua ja satoa. Ruttoisetmukulat ovat käyttökelvottomia ja lisäksi ne heikentävät perunoidensäilymistä varastossa.
Perunaruton hallintaan tarvitaan Kurpan mukaan myös yhteistä vastuunkantoa.
– Yksikin ruttoinen peltolohko lisää lähialueensa ruttoriskiämerkittävästi, aiheuttaa lisäkustannuksia kaikille ja saattaa johtaa taudinhallitsemattomaan leviämiseen, professori muistuttaa. (Finfood)
Lisätietoja: MTT, tutkimuspäällikkö asko.hannukkala@mtt.fi, p. (03) 41882550 tai 040 700 0606 ja professori aarne.kurppa@mtt.fi, p. (03) 4188 2541tai 040 550 1596.”
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Perunaruttoa on tänä kesänä löydetty varhaisperunasta Etelä-Karjalassa jaHämeessä. Tauti voi levitä perunaviljelyksille lähipäivinä nopeasti, mikälisää jatkuu epävakaisena ja sateisena. Perunarutto on jokavuotinen tauti,joka pahimmillaan tappaa varsiston muutamassa päivässä ja pilaa lisäksimukulasadon. Tänä kesänä perunakasvustojen kehitysasteessa on poikkeuksellisen paljonlohkokohtaista vaihtelua, koska oikullisen kevään takia eri lohkojenistutusajankohta vaihteli suuresti. Ruttovaara on suurin aikaisinistutetuilla pelloilla, joilla kasvustot alkavat
Kauppakunnostetut, herkulliset syysadon juurekset ovat joulun ruokaa. Ehdottomia joulukuun suosikkeja ovat punajuuri, porkkana ja lanttu. Myös erikoisjuurekset kuten palsternakka, piparjuuri ja mustajuuri maistuvat joulukuussa. Juurekset värittävät, keventävät ja antavat makua joulupöytään. Ne ovat myös erinomaisia vitamiinien, kivennäisaineiden, kuitujen ja antioksidanttien lähteitä. Talven pimeimpään aikaan elimistö tarvitsee erityisen paljon näitä luonnollisessa muodossa olevia suojaravintoaineita. Juuresten herkullisuus
Peruna on hyvää ja maistuvaa perusruokaa, jonka käytön soisi lisääntyvän nykyisestään. Suomalaisten perunan kulutus on puoliintunut 1950-luvun huippuvuosista, 120 kilosta, noin 60 kiloon henkeä kohti. Kun aikaisemmin päivittäiset ateriat olivat perunapainotteisia, nyt kaikki suomalaiset eivät enää syö päivittäin perunaruokia. Muutoksesta huolimatta peruna on edelleen yksi suosituimmista ruoka-aineista. Viikolla 7 (9-15.2.2004) vietetään Kotimaiset Kasvikset ry:n perunaviikkoa.
Suomalaisten mielestä tomaatti on kesän suosituin elintarvike. Pussillinen punaisia päätyy lähes jokaiseen ostoskoriin. Syynä tähän voidaan pitää sitä, että tomaatit täyttävät lähes täydellisen kesäruoan kriteerit. Ne ovat mehukkaita, terveellisiä, aromaattisia ja ennen kaikkea sekä monikäyttöisiä että helppoja kesäkeittiössä. Ei ole ihme, että tomaattien kulutus jopa kolminkertaistuu kesäaikana verrattuna talven kulutukseen. Viikolla 21 eli 19.-25.5.2003 vietetään
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.