Siirry sisältöön

Paju on helppo lisätä pistokkaasta. Aarno Kasvin antama sveitsinpajunoksa kasvattaa juuria maljakossa.

Sveitsinpaju herättää ihastusta lukemattomilla, valkoisilla pajunkissoilla. Ne kasvavat tiuhassa pitkin versoja, pulleina kuin pienet tyytyväiset kissanpojat. Aarno toi puutarhamessuille pari oksaa, neuvoi laittamaan ne veteen maljakkoon ja odottamaan pari viikkoa.

Oksat kannattaa leikata noin kymmenen sentin pätkiin ja karsia alimmat kissat ja lehtisilmut pois, etteivät ne mätänisi vedessä. Kun juuria on kasvanut muutaman sentin, voi pistokkaat istuttaa multaan.

Pajun monet, koristeelliset lajikkeet kaunistavat pihan kosteita kohtia, kuten ojan vartta. Tonttiani halkovat ojat ristiin rastiin, joiden varsille aion istuttaa koristepajujen lisäksi esikoita ja narsisseja. Ne leviävät itsestään ja sopivat luonnonmukaiseen puutarhaan.

Englannissa asuessani näin narsisseja kasvamassa lähes villeinä ojien ja teiden varsilla sekä nurmikolla puiden alla, jolloin puun alusta jätetään leikkaamatta siihen asti, kun narsissien lehdet ovat lakastuneet. Narsissit ovat kauneimmillaan silloin, kun ne saavat vapaasti levitä ja ne sopivat mainiosti pihan villimpään paikkaan. Siistit kukkapenkit ovat muita kukkia varten.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *