Helsingin Kampin alue on viime vuosina kokenut suuria mullistuksia. Kehitys ei välttämättä ole hyvä asia, jos se merkitsee kulutushysterian lietsomista. Ostoskeskuksilla on tapana näyttää toinen toisiltaan, olivatpa ne Singaporessa tai Kampissa.
Ostosten teon helppous on ihanaa, kun ei tarvitse mennä sateisille ja pimeille kaduille autojen kuratulituksen maalitauluksi. Tulemmeko silti ajatelleeksi, tarvitsemmeko todella kaikkea tätä tavaramäärän tarjontaa? Entäpä pienet liikkeet, ne, jotka ovat palvelleet asiakkaitaan vuosikymmenet? Yksittäiset myymälät eivät voi millään vastata kauppaketjujen haasteeseen, kun parhailla liikepaikoilla on mahdottoman kovat vuokrat.
Joulun hyvä teko voisi olla se, ettei hanki itselle eikä muille mitään turhaa. Sen, jota tarvitsee, voi ostaa lähiseudun kaupasta, sellaisesta, jossa saa henkilökohtaista ja tuttua palvelua.
Täytyy kuitenkin sanoa, että kauniit joulukuuset ja –valot Kampin kauppakeskuksen vierellä ilahduttavat pimeällä kadulla kulkijaa, vaikka samanlaiset valot löytyvät varmaan Singaporestakin. Siniset kuuset hohtavat pimeässä maagista valoaan. Niistä tulevat mieleen itämaan tietäjien aarteet.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Puutarha-Sanomat -lehden tuoreessa numerossa (9/2011) on juttu piskuisesta Sohlmanin Kauppapuutarhasta, joka tuottaa kukkia ympäri vuoden. Menestyksen kulmakivinä ovat suoramyynti, tuotteiden laatu ja asiakkaiden palvelu. Asiakkaat pääsevät valitsemaan kukkia suoraan kasvupaikalta. Kauppapuutarha Sohlman on vuosikymmenten aikana juurtunut lohjalaisten ja Lohjanharjua pitkin ajavien mieliin laadukkaiden kukkien ostopaikkana. Myös yrittäjät ovat juurtuneet sukupolvesta toiseen puutarhaansa ja asiakkaitten palvelemiseen.
Uusi viherpeukaloiden sukupolvi on syntynyt: kiinnostus puutarhanhoitoon on lisääntynyt merkittävästi alle 25-vuotiaiden nuorten keskuudessa. Nuorisoa kiinnostaa etenkin kasvien parvekeviljely, keittiöviljely sekä palsta-, yhteisö- tai kaupunkiviljely. Kekkilän TNS Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan alle 25-vuotiaiden kiinnostus puutarhanhoitoon on viidessä vuodessa noussut huimat 25 prosenttia. Kun vuonna 2010 puutarhanhoito kiinnosti 19 prosenttia nuorista, vuonna 2015 kiinnostus oli kasvanut
Rintamamiestalo puutarhoineen sai uuden elämän, kun porvoolaiset Beatrice Klaucke-Virtala ja Joni Virtala päättivät toteuttaa unelmansa kodista maaseudun rauhassa. Pitkään vailla vakituista asujaa ollut talo vajaan neljäntuhannen neliön kokoisella tontilla löytyi Loviisan Koskenkylästä.
Puutarha-alan messut jatkuvat ensi viikonloppuna Lahdessa. Perinteinen messutapahtuma Pihapiiri tarjoaa Messukeskuksessa kolmen hallin täydeltä aineksia alkavaan kesäkauteen. Mukana on lähes 200 näytteilleasettajaa tuotteineen ja palveluineen. Tapahtuma tarjoaa tänä vuonna ennätyksellisen paljon käytännön ideoita oman pihan tai parvekkeen laittamiseksi kesäkuntoon. Vinkkejä voi messuilta hakea mm. Kesäiset pihamiljööt -teema-alueelta, Ideapihat -yleiskoristelualueelta, Kevään kaunein terassi – näyttelystä sekä
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.