Suomen 4H-liitto, Hong Kong ja Berner kouluttavat nuoria kasvienhoitajiksi Hong Kong -tavarataloihin. Hong Kongeissa ympäri Suomen nähdään kesän mittaan 26 nuorta, jotka huolehtivat myynnissä olevien kasvien hyvinvoinnista. Viime vuonna aloitetusta yhteistyöstä Hong Kongin kanssa saivat kaikki osapuolet pelkästään hyviä kokemuksia.
Hong Kong -tavaratalot haluavat osallistua nuorten työllistämistalkoisiin ja palkkaavat nuoria mielellään. Tavarataloketjun tapauksessa 4H-yhteistyön taustalla on toki myös liiketoiminnan kannalta merkittävä ongelma. Koska omalla vakituisella henkilökunnalla ei ole ollut riittävästi aikaa pitää myytävistä kasveista huolta, kasvit voivat välillä huonosti ja hävikkiä on ollut turhan paljon.
– Kokemukset yhteistyöstä viime kesältä olivat pelkästään myönteisiä. 4H-liiton kautta saimme rekrytoitua kasvien hoitoon jo valmiiksi motivoituneita nuoria. Perehdytys myymälöissä sujui aiempaa jouhevammin, kasvit voivat hyvin ja asiakkailta tuli myönteistä palautetta, vahvistaa kauppapaikkajohtaja Kimmo Snygg Hong Kong -ketjusta.
4H tukee nuorten työllistymistä
Hilja Markkola huolehtii kasvien hyvinvoinnista. Kuva Riina Markkola
Yhteistyö tähtää nuorten työllistymiseen. Nuoret saavat tuiki tärkeän rivin ansioluetteloonsa, ja myös jatkopesti voi löytyä samasta työpaikasta heti tai myöhemmin, kun tarvetta ilmenee. Osa viime kesän Hong Kong -tavarataloissa työskennelleistä nuorista jatkoi töissä kahden kuukauden mittaisen rupeaman jälkeen.
Myös tulevaisuuden urapolku voi löytyä kesätyön myötä, kuten kävi pitkään 4H-yhdistyksen toiminnassa mukana olleelle lempääläläiselle Hilja Markkolalle.
– Viime kesän työkokemus vahvisti päätökseni lähteä opiskelemaan puutarhuriksi. Kesätyössäni Hong Kong -tavaratalossa pääsin paitsi hoitamaan kasveja, myös osallistumaan asiakaspalveluun ja tutustumaan suuren tavaratalon toimintaan, Markkola kertoo.
Nuorten töihin valmentaminen on tiimityötä
4H-liitto on viime vuosina aktiivisesti laajentanut valtakunnallista yritysyhteistyötään.
– Olemme kehittäneet toimivan yritysyhteistyön valmentamalla yhdessä nuoria yritysten tarvitsemiin työtehtäviin. Kun yrityksen edustaja osallistuu valmennukseen, yritys saa perehdytettyjä työntekijöitä juuri niihin tehtäviin, joihin on tarvetta, kehityspäällikkö Tuula Alanko 4H-liitosta kertoo.
Hong Kong -tavaratalojen tapauksessa Berner evästää nuoria lannoitteiden, siementen ja kasvienhoidon asiantuntijana. Hong Kong -ketju tuottaa nuorille kasvienhoidon perehdytysoppaan ja vastaa myymälöissä tapahtuvasta nuorten perehdytyksestä.
– 4H:n osuus valmennuksessa on käytännön järjestelyissä sekä nuorten valmentamisessa työelämätaitoihin ja asiakaspalveluosaamiseen, Alanko sanoo.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kesäkukkaistutuksesta saa näyttävän ja tyylikkään käyttämällä kasveja, joiden koristearvo perustuu kauniisiin lehtiin. Lehtikasvit ovat myös oiva tausta värikkäille kukille. Kasvit kesäisiin istutuksiin valitaan yleensä värikkäiden kukkien perusteella. Monet tutut kesäkukat, kuten petuniat, orvokit ja lumihiutaleet, peittyvätkin kukkapilveen taitavan kasvattajan käsissä. Mutta silloin kun kukat eivät ole kasvissa pääosassa, pääsevät lehtien värisävyt ja muodot esille aivan
Ikkunalla menestyviä siemenestä lisättäviä yrttejä ovat mm. basilika, kirveli, kynteli, laventeli, meirami, oregano, persilja, rosmariini, salvia, sitruunamelissa, tilli ja timjami. Talvikynteli, lehtikorianteri, persilja ja meirami säilyvät ikkunalla talven ylikin, etenkin kasvatuslampun voimin. Hiekkainen kasvualusta ja sopiva ruukkuYrttien kasvualustaksi soveltuu tavallinen multa tai turve, johon on lisätty noin viidennes hiekkaa. Ruukunpohjalle voi laittaa lannoitteeksi vaikkapa kanankakkaa.
Värikkäät vihanneskasvit koristavat hyötytarhaa ja piristävät ruokapöytää. Kasvien väriaineilla on silmänilon lisäksi myös terveyttä edistäviä vaikutuksia. Värikkäät vihannekset sopivat erityisesti potageriin, jossa keittiökasvit ja kesäkukat on istutettu ranskalaisen muotopuutarhan mukaisesti. Toki ne antavat säväyksen myös tavalliseen vihannestarhaan ja ruukkupuutarhaan. Värejä kasveihin muodostuu etenkin keltaisista ja punaisista karotenoideista sekä punaisista, sinisistä ja violeteista antosyaaneista. Punajuurikkaan
Moni perenna on syötävä ja moni vihannes kelpaa kukkapenkkiin. Hyötykasvien estetiikka ja koristekasvien hyötykäyttö, sekaviljely, hyönteiskannan suojeleminen ja mahdollisimman monipuolinen lajivalikoima pienessä puutarhassa ovat pinnalla
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.