Heinäkuun 2009 nimikkokasvit ovat nukkeruusu ja ritarinkannukset. Molemmat kukkivat keskikesällä ja suosivat aurinkoista kasvupaikkaa. Pienimpiin ruusupensaisiin lukeutuva nukkeruusu sopii yhtä hyvin puistoihin kuin kotipihoille. Se on matala, terve ja helppohoitoinen. Yksinkertaiset vaaleanpunaiset kukat kestävät paahdetta ja sadetta.
Jaloritarinkannukset ovat perinteisiä perennoja, jotka tekevät kukkapenkistä huomion keskipisteen. Toista metriä korkeat kukinnot ovat täynnä sinisiä, valkoisia tai vaaleanpunaisia kukkia. Sähkönsinisenä kukkiva kiinanritarinkannus sen sijaan on hento, alle puolen metrin korkuinen kivikkokasvi.
Pikkuinen nukkeruusu
Nukkeruusu (Rosa nitida) puhkeaa kukkaan Etelä-Suomessa tavallisesti jo kesäkuun lopussa, januppuja avautuu elokuuhun saakka. Vaaleanpunaiset pikkukukat tuoksuvat miedosti. Niistä kehittyy pallomaisia, vain sentin levyisiä kiulukoita, jotka kypsyvät punaisiksi syyskesällä. Lehdet ovat kiiltävät, pienet ja kapealehdykkäiset, ruska-aikaan punaoranssit.
Vajaan metrin korkuinen nukkeruusu viihtyy kotiseudullaan Pohjois-Amerikassa jopa märässä maassa, mutta meillä taimet on syytä istuttaa tavalliseen, ajoittain kuivuvaan maahan. Pensas kasvattaa melko runsaasti vesoja. Se menestyy Oulun korkeudella saakka vyöhykkeillä I–V.
Korkeita ja matalia ritarinkannuksia
Jaloritarinkannusten (Delphinium x cultorum) pitkät siniset, valkoiset ja vaaleanroosat kukinnot kohoavat sydänkesällä muiden perennojen yläpuolelle. Lajikkeesta riippuen 120–200 senttiä korkeiksi tulevat taimet istutetaan noin puolen metrin välein. Jaloritarinkannukset leviävät hillitysti, sillä pitkiä juuriversoja ei kehity. Ne viihtyvät valoisalla paikalla runsasravinteisessa, 50 senttiä syvässä mullassa.
Meillä viljellään pääsääntöisesti Pacific-ryhmän jaloritarinkannuksia, kuten ’Astolat’, ’Blue Bird’ ja ’Galahad’. Niistä on tullut suosittuja erityisen suurten ja tiheiden kukintojen vuoksi. Belladonna-ryhmän jaloritarinkannusten kukinnot ovat ilmavammat ja kukat pienehköt.
Matalampia kasveja kaipaavalle on tarjolla Magic Fountains -lajikkeita. Näitä 70–100 sentin mittaisia jaloritarinkannuksia istutetaan noin 40 sentin välein. Ne kukkivat varhain eikä niiden kukintoja tarvitse tukea.
Pienikokoinen kiinanritarinkannus (Delphinium grandiflorum) sopii kuivahkoon kivikkokasviryhmään. ’Blauer Zwerg’ ja ’Butterfly’ ovat vain 25 senttiä korkeita, loistavansinikukkaisia viljelymuotoja.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Design- ja Arkkitehtuurimuseoissa Helsingissä on meneillään maaliskuun loppuun asti kiintoisa yhteisnäyttely, johon puutarhaihmisen kannattaa tutustua. ’Garden Futures – Suunnittelua luonnon kanssa’ -näyttely avaa puutarhojen suunnitteluun liittyviä taustaideoita ja -ihanteita meiltä ja maailmalta. Niin yksityisempien puutarhanlaatijoiden kuin esimerkiksi laajoja puutarhakaupunkitiloja suunnitelleiden näkökulma on esillä. Näyttely kohdentaa ajatuksia myös siihen, miten puutarha voi heijastaa tulevaisuudessa entistä…
Laajalle kasvanut raunioyrttipehko löytyy monen vanhan talon pihapiiristä. Paikalleen jurruttuaan sitä on vaikea saada enää pois. Uudelle pihalle kasville kannattaakin miettiä tarpeeksi avara paikka. Tarharaunioyrttiä (Symphytum asperum, kuvassa oikealla) on helppo jakaa kaivamalla osa kasvista ylös maasta. Kasvi lähtee versomaan yllättävänkin pienestä juurenkappaleesta. Maan suhteen se ei ole ronkeli, mutta paras paikka löytyy runsasmultaisesta, ravinteikkaasta…
Suomen 4H-liitto, Hong Kong ja Berner kouluttavat nuoria kasvienhoitajiksi Hong Kong -tavarataloihin. Hong Kongeissa ympäri Suomen nähdään kesän mittaan 26 nuorta, jotka huolehtivat myynnissä olevien kasvien hyvinvoinnista. Viime vuonna aloitetusta yhteistyöstä Hong Kongin kanssa saivat kaikki osapuolet pelkästään hyviä kokemuksia. Hong Kong -tavaratalot haluavat osallistua nuorten työllistämistalkoisiin ja palkkaavat nuoria mielellään. Tavarataloketjun tapauksessa 4H-yhteistyön taustalla…
Luonnonmukaisiin puutarhan viljelyratkaisuihin ja ekologiseen sanitaatioon erikoistunut Biolan Oy on valittu ensimmäisten joukossa mukaan suomalaisille yrityksille suunnattuun innovaatio-ohjelmaan Weconomy Startiin. Weconomy Start on uusi globaali innovaatio-ohjelma, jonka Suomen World Vision tuottaa yhdessä Aalto-yliopiston ja Finpron kanssa. Ohjelma vie suomalaiset yritykset kehitysmaiden köyhiin yhteisöihin kehittämään ja testaamaan liikeideoita yhdessä loppukäyttäjien, vähävaraisten ihmisten kanssa. Tavoitteena on liiketoiminta,…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.