Mikä on museopuutarha? Miten varjellaan vanhan, osittain villiintyneen puutarhan alkuperäisiä kasveja? Miten sovitetaan yhteen uutta ja vanhaa puutarhaa?
Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa uunituore Museopuutarha: perustaminen ja hoito -opas, joka julkaistiin huhtikuun alussa Turussa. Perinnekasvien tunnistamiseen, hoitoon ja esittelyyn sekä museopuutarhan perustamiseen perehdyttävän oppaan ovat laatineet Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n kasvigeenivaratutkijat yhdessä Turun yliopiston museologian oppiaineen, Yläneen kotiseutumuseon aktiivien ja Museoviraston museopuutarhurin kanssa.
Museopuutarha on ensimmäinen julkaisu, joka linkittää vanhat puutarhakasvit osaksi museoiden toimintaa. Opas sopii myös historiallisten puutarhojen uudistamista suunnitteleville ja kotipuutarhureille.
Perinnekasvien arvosta ja käyttökelpoisuudesta muistuttava opas on saanut etukäteen runsaasti sekä yleisön että median huomiota, mikä lämmittää tutkija Maarit Heinosen mieltä.
– Se osoittaa, että vanhat, kestävät lajikkeet ja maatiaiskasvit kiinnostavat.
Toimintamallit elävän historian säilyttäjille Museopuutarha-hankkeen suunnittelu käynnistyi, kun Heinonen etsi sopivia yhteistyökumppaneita arvokkaiden vanhojen viljely- ja puutarhakasvien säilyttämiseen.
– Hämmästyin, miten upeita vanhoja puutarhoja museoidemme yhteydessä on. Osa niistä oli kuitenkin villiintynyt hoitamattomina tai uudistettu pelkiksi nurmikoiksi.
Heinonen havaitsi, museoissa osattiin esinekulttuuri, mutta kasvien hoito, niihin liittyvä tiedonkeruu ja dokumentointi puuttuivat.
– Opaskirja lähtikin liikkeelle tarpeesta ja on hyvin käytännön läheinen. Siinä esitetään kolme toimintamallia: Miten varjellaan vanhan, mahdollisesti osittain villiintyneen puutarhan alkuperäisiä kasveja, miten kootaan temaattinen puutarha sinne, missä vanhaa ei ole jäljellä, ja miten sovitetaan yhteen uutta ja vanhaa.
Oppaan lähtökohtana on Varsinais-Suomessa sijaitsevissa Yläneen kotiseutumuseon sekä Kaarinan Pukkilan ja Kuusiston kartanoiden puutarhoissa koottu kokemus.
Kasvien pitkä muisti
Heinonen tähdentää, että museopuutarha ei ole pelkkä museon ympärillä oleva viheralue.
– Se on harkitun teeman ympärille tietyin kriteerein koottu, hyvin dokumentoitu kokonaisuus, jota esitellään yleisölle.
Oppaan mukaan perinnekasveina voidaan hoitaa niin koriste- kuin hyötykasveja ja myös vanhoihin puutarhoihin tuotuja luonnonkasveja.
– Jokaisella maalla on omat perinnekasvinsa, jotka kuuluvat paikalliseen kulttuuriperimään.
Suomen puutarhakulttuuri on lähtenyt kasvuun 1700-luvulla Turun Akatemian luomasta perinteestä ja tutkimusmatkailijoiden tänne tuomista kasveista. Perinnekasveillamme on täällä pitkä viljelyhistoria, yleensä vähintään 50 vuotta. Ne ovat sopeutuneet tänne. Myös muualta tuodut lajikkeet voivat tulla osaksi perinnekasvistoa, kun sitkeimmät ja sopeutuneimmat jäävät.
Perinnekasvien tutkimuksessa yhdistetään dna-analytiikkaa, kirjallisuutta ja paikallista muistitietoa. Heinonen puhuu kasvien pitkästä muistista.
– Kasveihin liittyvä muistitieto ja tarinat kertovat niiden arvosta. Tarinat elävöittävät kotiseututyötä ja kasvien säilytystä luomalla niihin paikallisen tunnesiteen. Yläneen kotiseutumuseossa miehetkin innostuivat perinnekasveista, kun niistä kerättyä tietoa esiteltiin yleisölle.
Kukoistuksen käsikirja kyläyhteisöille
Kireä taloustilanne ei helli museoita. Etenkin monen ammatillisen museon tulevaisuus on avoin. Maarit Heinonen toteaa, että puutarhojen jatkuvuus on haaste, mutta hän katsoo kuitenkin valoisasti tulevaisuuteen.
– Yläneen kotiseutumuseo on hieno esimerkki siitä, millaisen innostuksen ja yhteisöllisen tekemisen hengen paikallinen perinnekasvitarha voi saada aikaan. Museon mäelle siirretyt vanhat rakennukset ovat nyt saaneet seurakseen kasvit, joista osa on peräisin samoilta sijoilta kuin rakennuksetkin.
– Paikalliset ovat työstään todella ylpeitä ja uskon, että tällainen toiminta voisi tuoda kotiseutumuseoihin aivan uutta eloa, hän toteaa.
Heinonen kehottaa kaikkia katsomaan vanhoja puutarhojaan tarkalla silmällä.
– Uudista varoen ja kestäväksi todetulla suomalaisella taimella. Sehän tulee pidemmän päälle paljon halvemmaksi, kun huonosti talvehtivia tuontitaimia ei tarvitse uudistaa.
Perinnekasvit museopuutarhoissa -hanketta ovat rahoittaneet Leader-ohjelma ja Varsinais-Suomen maakuntarahasto. Museopuutarha-opasta voi lukea ilmaiseksi MTT:n verkkosivuilla.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Mikä on museopuutarha? Miten varjellaan vanhan, osittain villiintyneen puutarhan alkuperäisiä kasveja? Miten sovitetaan yhteen uutta ja vanhaa puutarhaa? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa uunituore Museopuutarha: perustaminen ja hoito -opas, joka julkaistiin huhtikuun alussa Turussa. Perinnekasvien tunnistamiseen, hoitoon ja esittelyyn sekä museopuutarhan perustamiseen perehdyttävän oppaan ovat laatineet Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n kasvigeenivaratutkijat yhdessä Turun yliopiston
Pöytyän Yläneeltä Korpelan torpan metsittyneeltä pihamaalta löytynyt omenapuun tynkä osoittautui Huvitus-omenalajikkeen emopuuksi. Tärkeitä johtolankoja löytyi paikallisen muistitiedon avulla. Lopullisesti lajike varmistettiin samanlaisilla analyysimenetelmillä, joita käytetään rikostutkimuksissa epäiltyjen ja uhrien tunnistamisessa. Korpelan Huvitus ja muut Yläneen kasviaarteet -tilaisuus pidettiin tänään Pöytyällä. MTT:n erikoistutkija Kristiina Antonius iloitsi kulttuurihistoriallisesti kiinnostavasta löydöstä, jossa historiallinen tieto, paikallinen muistitieto ja geeneihin
Kasvitieteellisissä puutarhoissa ja koulujen näytetarhoissa kasvit merkitään nimilapuin. Tapa on kiva, sillä erikoisemmat kasvit ja lajikkeet on mukava tunnistaa, ja jos silmiin osuu erityisen kaunis kasvi, voi sen kirjata omaan muistilistaan. Kukapa kieltää kasvikylttien käytön yksityispihassa, ja kylteistä on sekin hyöty, että ei tule vahingossa kitkeneeksi tainta, joka viime kesänä istutettiin ja sittemmin unohtui. Varsinkin
1. Valitse vain muutamaa senttiä nykyistä isompi ruukku. Tarkista, että sen pohjassa on reikiä.2. Paakku irtoaa ruukusta helpommin, kun kastelet sen hyvin päivää ennen mullanvaihtoa.3. Pidä kasvin tyvestä kiinni ja käännä ruukku ylösalaisin, niin saat ruukun kopauttamalla irti.4. Tutki juuriston kunto. Pahasti vyyhteytyneitä juuria voi leikata auki, vältä repimistä.5. Poista kaikki kuolleet tai tautiset juuret,
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.