Mummulta perittyä

Kotitaloni on isovanhempieni rakennuttama ja se on valmistunut 1948. Mummulla oli trekoli hyötykasveja varten, siellä kasvoi viinimarjapensaita ja kolme omenapuuta. ’Antonovka’ kaadettiin menneenä kesänä. Muitakin omenapuita oli, kaneliomena ja ’Valkeakuulas’, mutta ne paleltuivat kovina pakkastalvina. Neljä muuta kaadettiin pois tieltä 70-luvulla, kun uutta kaivoa alettiin kaivaa kahden kaivinkoneen voimin. Perunamaalla viljeltiin perunat omiin tarpeisiin.

Pihapiirissä kasvaa vielä joitain kasveja, jotka ovat mummuni peruja. Talon eteläpäädyssä on kivijalan vieressä kapea koko talon mittainen kukkapenkki, jonka mummuni on tehnyt. Pihanpuoleisessa päädyssä kukoistavat arovuokot (Anemone sylvestris), niitä kasvaa myös kivijalan koloista. Arovuokkojen seassa kasvaa kielon (Convallaria majalis) lehtiä. Vasta parina viime vuotena se on taas intoutunut kukkimaan.

Lehtoakileijan (Aquilegia vulgaris) siemenet tulivat pintaan muutama vuosi sitten, kun möyhin multaa trekolissa. Isäni muistaa, että näitä kukkia kutsuttiin ”Nooan linnuiksi”. Ja ovathan ne kieltämättä aivan linnun näköisiä!

Tämä vaalean siniliila syysleimu (Phlox paniculata) on myös mummun peruja. Vanhanajan syysleimu ei ole samalla tavalla altis härmälle kuin uudemmat lajikkeet.

Tämä on se kaivo, jonka tieltä jouduttiin kaatamaan osa omenapuista. Kaivon ympärillä on kasvanut kurjenkelloja (Campanula persicifolia) niin kauan kuin muistan. Niiden seuraksi siirsin taustalla häälyviä vaaleita myskimalvoja (Malva moschata), joita alkoi pulpahdella mullan pinnalle viitisen vuotta sitten, kun käänsin maata trekolissa. Oikealla kukkivat tummanvioletit maariankellot (Campanula medium) ovat myös vanhanajan perennoja, mutta ne eivät ole mummuni peruja vaan omia siemenkylvöjä viime vuodelta.

Talon päädyssä kasvaa myös peurankelloja (Campanula glomerata) ja vuohenkelloja (Campanula rapunculoides), joiden lehtiä pukkaa ylös myös trekolin puolella lähes riesaksi asti.

Siperianunikot (Papaver croceum) kukkivat keltaisina ja oransseina, naapurilta olen saanut lisäksi vaaleanpunertavia yksilöitä.

Vanhan ’Antonovkan’ juurelta löysin kesällä pienen kevätlinnunherneen (Lathyrus vernus) alun. Tätä oli isompi pöheikkö omenapuun toisella puolella trekolin kulmauksessa, kun olin lapsi. Muistan, että kissa tykkäsi maata kasvuston seassa kesähelteillä.

Kevätesikot (Primula veris) ovat yksi sykähdyttävimmistä kasvilöydöistä. Viime kesänä kiinnitin huomiota esikkoimaisiin lehtiin nurmikon seassa. Lehtiä löytyi myös tekemästäni uudesta kukkapenkistä. Kuulin, että mummulla oli ollut tässäkin päässä taloa pitkänomainen kukkapenkki, jossa oli kasvanut muun muassa näitä esikoita ja todennäköisesti myös suikeroalpia (Lysimachia nummularia), sillä sitä löytyy myös nurmiheinien seasta.

Idänvirpiangervoja (Spiraea chamaedryfolia) on pihassa kasvanut vanhan autotallin päädyssä sekä pihasaunan ikkunan alla. Olen siirrellyt alkuja muualle puutarhaan. Tämä yksilö kasvaa trekolissa.

Mustialanruusu (Rosa ’Minette’) on niinikään mummun istuttama. Sen tuoksu on yksi parhaimmista tietämistäni tuoksuista. Nuput homehtuvat usein sateisella säällä (yleensä sataa, kun tämän pitäisi kukkia). Yhtenä vuonna virittelimme pressusta teltan pensaan päälle.
Mummuni kuoli, kun olin 2-vuotias. Minulla ei ole minkäänlaisia muistikuvia mummusta, mutta nämä perityt kasvit luovat jonkinlaista siltaa välillemme. Viimeksi löysin mäkikuisman (Hypericum perforatum), joka oli alkanut kukkia istuttamani kirsikan juurella. Hymyilin itsekseni ja ajattelin, että ”tällaisenkin yllätyksen olet minulle jättänyt.”

Puutarhanhoito on siis kohdallani myös löytöretkeilyä oman sukuni historiaan!

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tutustu Oma PIHA -lehteen

Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.

Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.

Katso tarjous

Mainos päättyy