Muistetaan äitiä kukilla

Toukokuun toisena sunnuntaina muistetaan äitiä monin eri tavoin. Itse tehdyt kortit ja sänkyyn viety, juhlallinen aamupala kuuluvat monen perheen perinteisiin. Äidille, isoäidille tai anopille vietyjen kukkien suosikkeja ovat äitienpäiväruusut, ruusubegoniat ja jalohortensiat.

Viime vuosina perinteisten lahjakukkien rinnalle ovat nousseet erilaiset kesäkukka-amppelit ja jalot pelargonit. Juhlapäivänä äiti saattaa saada myös kimpun valkovuokkoja, joiden löytämisessä ei Etelä-Suomessa tänä vuonna ole ongelmia: lämpimien säiden vuoksi ensimmäiset valkovuokot hohtivat lämpimillä rinteillä jo huhtikuun lopussa. Tärkeintä juhlapäivässä kuitenkin on äidille annettu arvostus.

Äitienpäivää on vietetty Suomessa jo vuodesta 1918. Juhlapäivän historia ulottuu antiikin Kreikkaan, jossa vietettiin keväisin jumalten äidin juhlia. Nykyinen äitienpäiväperinne on kuitenkin levinnyt maailmalle Yhdysvalloista, jossa presidentti Woodrow Wilson allekirjoitti kongressin virallisen päätöksen äitienpäivän juhlimisesta vuonna 1914.

Juhlatavat ja äitienpäivän sijoittuminen kalenterivuoteen vaihtelevat eri maissa. Esimerkiksi norjalaiset juhlivat äitienpäivää helmikuun toisena sunnuntaina, argentiinalaiset lokakuun toisena sunnuntaina ja ruotsalaiset toukokuun lopussa. Suomessakin äitejä juhlittiin ensimmäisinä vuosina vasta toukokuun kolmantena sunnuntaina, mutta nykyinen käytäntö, toukokuun toinen sunnuntai, vakiintui jo 1927. Suomen tavoin samana päivänä äitejä muistetaan muun muassa USA:ssa, Turkissa ja Australiassa.

Äitienpäivän ruusu menestyy vuodesta toiseen

Punaiset äitienpäiväruusut ovat äitienpäivän suosituimpia kukkia. Nykyisin tuttujen, pallerokukkaisten ruusujen lisäksi kaupoista löytää myös monenlaisia miniruusuja sekä jaloruusuja, joiden kukat muistuttavat leikkoruusuja. Myös värejä on tarjolla entistä enemmän. Punertavien sävyjen seasta voi kaupasta löytää valkoisia, keltaisia ja oransseja äitienpäiväruusuja.

Äitienpäivän ruusut voivat hyvällä hoidolla menestyä vuosikausia. Kukinta jatkuu pitkään, kun ruusua kastelee ja lannoittaa säännöllisesti ja leikkaa kuihtuneet kukat pois. Kesällä ruusut voi istuttaa ulos. Sitä ennen ne viihtyvät aurinkoisella ikkunalaudalla tai parvekkeella suojassa keväthalloilta.

Myös ruusujen talvehtiminen seuraavaan vuoteen saattaa onnistua, kun ruusut istuttaa lämpimälle, paikalle, johon talvella kerääntyy paljon lunta. Monet kasveista istutetaan entiseen syvyyteen, mutta ruusuille on tärkeää kaivaa tarpeeksi syvä istutuskuoppa. Varrennuskohdan, jonka yläpuolelta oksat haarautuvat, tulee istutettaessa jäädä 15 cm maan pinnan alapuolelle.

Varmimmin äitienpäiväruusut saa menestymään vuodesta toiseen, kun ne nostaa syksyllä valoisaan paikkaan, missä lämpötila on viidestä kymmeneen astetta. Talven aikana multa ruukussa pidetään kuivahkona. Kastelun tarve on lähes olematon, sillä lepotilassa haihtumista ei tapahdu. Maaliskuussa ruusut voi tuoda takaisin lämpimään ja vaihtaa uuteen multaan samalla kun versoja typistetään. Ikkunalaudalla ne puhkeavat uuteen kukoistukseen muutamassa viikossa.

Jalohortensia kukkii pitkään

Japanista kotoisin olevat jalohortensiat ovat juhlallisia kevään ja alkukesän lahjoja. Pallomaiset kukinnot kestävät kauniina pitkään. Myös lautasmaisesti kukkivat hortensiat ovat kauniita, mutta niiden kukinta-aika on lyhyempi. Hortensiat viihtyvät kotona puolivarjoisella paikalla. Ne vaativat säännöllistä kastelua, sillä kuivahtaessa komeat kukkavarret ja lehdet nuupahtavat nopeasti. Silti on varottava liikakastelua. Jos aluslautasella tai suojaruukussa on vettä vielä puoli tuntia kastelun jälkeen, se tyhjennetään, jotta juuret eivät kuole hapenpuutteeseen.

Hortensian voi siirtää ulos varjoisaan paikkaan kesäkuussa, kun halloista ei enää ole vaaraa. Hortensia ei talvehdi Suomen oloissa, joten syksyllä juurakko nostetaan kellariin +1-2 asteen lämpöön ja versot leikataan 5-10 cm:n korkeudelta. Maaliskuussa voi kokeilla hortensian hyötämistä uudelleen kukkaan, joskin kotioloissa viileän ja valoisan hyötöpaikan löytäminen voi olla hankalaa.

Perinteitä vaalivat pelargonit

Englantilaiset pelargonit, toiselta nimeltään jalopelargonit (Pelargonium Grandiflorum –risteymät), ovat perinteisiä ruukkukasveja, jotka ovat nousseet uudelleen suosioon. Nämä suuri- ja kirkaskukkaiset lajikkeet eivät ole yhtä kestäviä kuin perinteiset pelargonit ja riippapelargonit, mutta näyttävä alkukesän kukinta on tehnyt niistä tavoiteltuja keräilykohteita.

Muiden pelargonien tavoin jalopelargonit menestyvät aurinkoisella kasvupaikalla. Kukinta kestää pitkään, kun kasvit saavat olla suojassa sateelta. Niinpä jalopelargonit ovat parhaimmillaan aurinkoisilla kuisteilla ja suojaavien terassikatosten alla. Säännöllinen kastelu ja lannoitus on näidenkin kasvien menestymisen salaisuus. Liikakastelun vaara vähentyy, kun ruukkuihin tekee istutuksen yhteydessä kunnollisen salaojituksen käyttämällä lecasoraa tai ruukunsirpaleita.

Jalopelargonit pitävät kukinnassaan tauon, mutta säännöllisellä kastelulla ja lannoituksella ne voi saada kukkimaan toisen kerran kesän lopulla. Kukanuppujen kehittymiseen tarvitaan viileän sään jakso.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tilaa lehtemme!

Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.

Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.

Tilaa Oma PIHA

Mainos päättyy