Maa- ja metsätalousministeriön näkemyksen mukaan on erittäin tärkeätä, ettäEU-osarahoitteiset maaseudun kehittämistoimet ulottuvat kaikillemaaseutualueille myös seuraavalla EU-rakennerahastokaudella vuoden 2006jälkeen, korosti maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö JarmoVaittinen puhuessaan EU-rakennerahastoseminaarissa Lahdessa 26.5.
– Suomelle EU:n maaseutumaisimpana maana EU:n uutta rakennerahastokauttakoskevat rahoitusratkaisut ovat merkittäviä. Näitä ratkaisuja tehdään sekämaatalous- että alue- ja rakennepolitiikan osalta, Vaittinen painotti.
Vaittinen muistutti, että uuden hallituksen ohjelmaan on kirjattutavoitteeksi tasapainoinen alueellinen kehitys. Kannattava maa- jametsätalous, monipuolinenyritystoiminta ja toimivat paikallisyhteisöt luovat jatkossakin perustanmaaseutualueiden tasapainoiselle taloudelliselle kasvulle, hyvinvoinnilleja palveluiden kehittymiselle.
Vaittisen mielestä maaseudulla olisi mahdollisuuksia paljon nykyistälaajempaan yritysten kirjoon. – Ilahduttavaa on ollut esimerkiksimetalliyritysten jaerilaisten palvelualan yritysten määrän lisääntyminen. Kuntien järjestäessäuudelleen palveluitaan tarjoutuu myös maaseudun yrittäjille uusiatyötilaisuuksia.
– Yrittäjyyteen liittyy kiinteästi kyky hyödyntää uusinta teknologiaa jatietotekniikkaa. Kunhan nopeat, kohtuuhintaiset tietoliikenneyhteydet ovatkaikkien saatavilla, voidaan täysimääräisesti hyödyntää sijaintipaikastariippumattoman yritystoiminnan mahdollisuuksia myös maaseudun työpaikkojenluomisessa, Vaittinen totesi.
EU:n rakennerahasto-ohjelmien tavoitteena ei ole ollut ainoastaantaloudellisen vaan myös sosiaalisen kehityksen parantaminen. Maaseudullatätä tavoitetta on toteutettu tavoiteohjelmissa erityisesti kylienkehittämisellä ja paikallisten toimintaryhmien työllä.
Leader-yhteisöaloiteohjelman toimeenpanosta vastaavatpaikalliset toimintaryhmät. Suomessa toimii 58 paikallista toimintaryhmääyli 430 kunnan alueella. Työn lähtökohtana ovat paikallistasonoma-aloitteisuus,omat ideat ja yhteistyö. Maaseudun asukkaat kokoontuvat yhdessä pohtimaanelinolosuhteidensa parantamismahdollisuuksia ja toimimaan niidentoteuttamiseksi.
Vaittinen arvioi, että osaltaan paikalliset toimintaryhmät ovat menestyneetSuomessa niin hyvin siksi, että meillä oli maaseudulla jo ennestäänvoimakaskylätoiminnan perinne. Kylätoiminta perustuu kansalaisaktiivisuuteen jayhteisöllisyyteen, kuten paikalliset toimintaryhmätkin.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen tähdentää syyskuussa Euroopan komission kanssa aloitettavien neuvotteluiden Etelä-Suomen vakavien vaikeuksien tuen jatkosta olevan Suomen maataloudelle äärimmäisen tärkeät. – Rajan syveneminen pohjoisen ja etelän maataloustuotannon välillä olisi kestämätön. Tilanne, jossa etelä olisi kansallisten tukien ulkopuolella on vältettävä, painotti Koskinen Farmari-maatalousnäyttelyn avajaisissa Hä-meenlinnassa torstaina 1.8. pitämässään puheessa. – Euroopan unionin maatalouspolitiikan välitarkasteluun…
Pinaatti on herkullinen ja ravinnerikas lehtivihannes, josta saa melko vähällä vaivalla kivan lisän kotikeittiöön. Lehdet ja pehmeät varret voidaan käyttää lettutaikinaan, piirakoihin ja keittoihin, minkä lisäksi niistä saa mainion lisukkeen kalalle ja lihalle paistamalla lehdet nopeasti voissa pannulla valkosipulin kera. Pikkuisen suolaa ja pippuria päälle, ja se on siinä. Yöttömän yön aikaan pinaatti alkaa kuitenkin…
Vuosi sitten aloitimme – toivottavasti perinteeksi muodostuvan – juhannussalon pystyttämisen pihamaalle terassimme eteen aattoaamuun mennessä. Aattoaamu mainittuna sen takia, että kahden hengen perheprojektimme on kestänyt kummallakin kerralla koko aatonaaton ja jatkunut aina puoleen yöhön saakka. Salkorungollamme on pituutta n. 3,5 metriä, josta pystytettynä uppoaa maahan puolisen metriä. Kun viime vuonna totesimme, että koivunoksia tarvitaankin yllättävän…
Loppiaisen mentyä siivotaan joulukoristeet hiljalleen varastokätköihin, mutta kaikki kauniit kukat eivät suinkaan ole vielä kuihtuneet. Joulutähdet, ardisia, skimmia ja atsalea ovat joulun kukista pitkäikäisimpiä. Amaryllistakin voi kukkavarsien lakastumisen jälkeen hoitaa muiden huonekasvien joukossa. Monet puutarhat piilottavat kukkakoreihin yllätykseksi myös pitkäikäisiä viherkasveja. Joulutähden kaverina voi olla sammalmainen mähkä, muratti tai värikästä tuuttia muistuttava timanttiananas. Joulutähti pitää…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.