Siemenmausteiden ja lääkekasvien yhteinen pinta-ala oli maassamme viimevuonna noin 3600 hehtaaria. Maa- ja metsätalousministeriöntietopalvelukeskuksen TIKE:n tämän vuoden ennakkotiedon mukaan määrä onkasvanut jo yli 5400 hehtaariin. -Muutos on merkittävä. Kehitys johtuunimenomaan kuminan ja ruukkuyrttien viljelyalojen kasvusta, luonnehtiiMTT:n vanhempi tutkija BERTALAN GALAMBOSI Mikkelistä.
Galambosin mukaan syyt tuotannon kasvuun löytyvät asenteiden jakulutustottumusten muuttumisesta viimeisen 20 vuoden aikana. -Vuonna 1983siemenmausteiden ja lääkekasvien yhteinen pinta ala oli ainoastaan noin 70hehtaaria. Nyt meillä viljellään kuminaa yli 5000 hehtaarilla ja noin 30eri yrttiä lähes 1400 tilalla ja parin sadan hehtaarin pinta-alalla.
Muita tuoreena ja kuivattuna käytettyjä yrttejä oli Puutarharekisterin mukaan viljelyksessä viime vuonna seuraavasti:avomaan tilliä 139,63 hehtaaria, persiljaa 17,87 hehtaaria ja muita juuri-ja yrttimausteita 37.34 hehtaaria sekä kasvihuonetilliä 8,5 hehtaaria jakasvihuonepersiljaa 3,68 hehtaaria eli yhteensä 207 hehtaaria.
Galambosin mukaan yrttipuolella suurin kasvu on ollut nimenomaanruukkuyrttien tuotannossa. Esimerkiksi vuonna 1987 tuotettiin 95 000ruukkuyrttiä vuodessa ja nyt määrä on kasvanut 10 miljoonaan kappaleeseen.Samalla valikoima on kasvanut merkittävästi.
Yrttikurssit kasvattavat uusia tuottajia
– Alan kasvuun on kolme selkeää syytä. Ensimmäinen on yleinen kiinnostusyrttikasveja kohtaan, jota ovat kasvattaneet niin matkailu kuinterveystietoisuuskin. Toinen syy on ollut uusien vaihtoehtoisten kasvienetsiminen perinteisten viljelykasvien tilalle.
– Kolmas syy on ollut valtion tarjoama rahoitus tutkimukseen jakoulutukseen. Joka vuosi järjestetään 30-50 luonnon- ja viljeltyjenyrttien kehittämisprojektia ja kurssia. Nämä projektit ovat kasvattaneet uusia, paikallisestitoimivia yrttiasiantuntijoita, jotka edelleen levittävät tietoa, Galambosikertoo.
Verkostoituminen elintärkeää
Bertalan Galambosi näkee, että yrttituotanto vaatii rautaistaammattitaitoa niin tuotannossa kuin markkinoinnissakin. -Vaikka kehitys onollut positiivista, silti pitää olla varovainen eikä lähteä suinpäintuottamaan jotain ilman asiaan perehtymistä.
– Minun näkemykseni on, että pienten paikallisten yrittäjien onmenestyäkseen pakko liittoutua muiden yritysten kanssa. Tavallisestiyrttien kasvatus on lähituotantoa. Kasvun mahdollisuudet on voitava etsiäyritystoiminnan periaattein hakemalla markkinakanavat tukkuliikkeisiin jateollisuusyrityksiin.
– Ostajat on voitava vakuuttaa niin tuotantovarmuudesta, laadusta kuinhinnastakin ennen kuin suurkuluttajat eli tukut ja elintarviketeollisuussuosivat sinivalkoisella lipulla merkittyjä kotimaisia tuotteita, BertalanGalambosi muistuttaa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Kotimaisista raaka-aineista-aineista, kuten viinimarjoista, vadelmista,mansikoista ja karpaloista valmistettujen tilaviinien suosio on kasvanuttasaisesti alun rynnistyksen jälkeen. Tänä vuonna tilaviinejä myytäneennoin 370 000 litraa, joka on vain pisara meressä verrattuna Alkonmyyntiin, mutta merkittävä elinkeino noin 40:lle tilaviiniyrittäjälle. Tilaviinien sesonki on parhaimmillaan lomakauden aikana. Matkailijatkiertävät mielellään viinitiloja ostamassa tuotteita maistellakseen javertaillakseen eri alueiden tuotantoa. -Mukavan vilkkaalta kesä tuntuualkaneen,
Mausteneilikka Joulu ei tunnu oikealta ilman pipareita ja puuroa. Vaikka juhla on vuosien varrella kokenut monia muutoksia, tuoksuu joulu edelleen samalta kuin sata vuotta sitten. Kaneli ja neilikka kuuluvat joulun mausteista perinteisimpiin. Molemmat talven tuoksuista ovat peräisin suurista, trooppisista puista. Mausteneilikat ovat myrttikasveihin kuuluvan neilikkapuun (Syzygium aromaticum) kuivattuja kukkanuppuja. Laadukkaimmillaan kuivatussa neilikassa on pullea varsi
Paitsi kasvihuonekurkku myös sen pikkuserkku avomaankurkku ansaitsee tulla esiin juuri nyt, kun sen satokausi on parhaimmillaan. Avomaankurkkua luonnehditaan aromikkaaksi, rakenteeltaan melko kiinteäksi ja maussa erottaa hivenen makeutta. Avomaankurkku sopii yllättävän monenlaisiin ruokiin. Tuoreen avomaankurkun käyttö on monille vierasta. Sen sijaan teollisuuden säilömät etikkakurkut tunnetaan, ja ne ovatkin oiva, kirpeä täydentäjä moneen muutoin tasaisen makuiseen ruokaan. Enää säilykekurkut eivät maistu
Juurekset puoltavat paikkaansa ruokalautasilla juuri nyt niin makunsa, ravintoarvonsa, saatavuutensa kuin ekologisuutensakin takia. Juuresten laajasta valikoimasta pystyy helposti valitsemaan kahden viikon jaksolla eri juureksen jokaiselle päivälle. Juurekset sopivat Pohjolan kylmään kauteen loistavasti, koska niistä saa lämpimän makuista, hellivää ruokaa. Juuresten pehmeisiin makuihin kannattaa tutustua vähin erin, yhteen kerrallaan. Porkkana ja palsternakka ovat sukulaiskasveja, käytöltäänkin samankaltaisia,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.