Mansikan pääsatokausi alkaa vasta heinäkuun toisella viikolla, arvioi Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto. Satokautta on viivästyttänyt viileä alkukesä. Tänä vuonna alueelliset ero mansikan kypsymisessä on kuitenkin suuret, esimerkiksi osissa Lounais-Suomea kasvu käynnistyi muuta maata aikaisemmin. Ensimmäisillä kotimaisilla mansikoilla on jo saatu herkutella, kun harson alla kasvaneet mansikat ovat Etelä- ja Lounais-Suomessa tulleet markkinoille.
Vaikka mansikkakasvustot eivät viileän alkukesän aikana näytä juurikaan kasvaneen, on mansikan juuristo voinut hyvin ja vahvistunut viileässä ja kosteassa maassa. – Jos säät nyt lämpenevät, saadaan laadullisesti hyvä ja määrällisesti kohtalainen sato, kertoo toiminnanjohtaja HANNU SALO Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta. Hän arvioi, että mansikkaa saadaan tänä vuonna talteen noin 13 – 14 miljoonaa kiloa.
Toissatalven pakkaset ja kevään hallat kurittaneet kasvustoja
Vaikka viime talvi olikin leuto, edellisen talven aiheuttamat vauriot näkyvät vielä tämän kesän mansikan satomäärissä. Viime vuonna vaurioituneiden kasvustojen tilalle istutetut taimet eivät vielä ole satoiässä.
Myös tämän kevään hallat vioittivat kukintoja jonkin verran. Eniten kärsivät ne Etelä- ja Länsi-Suomen harsojen alla kasvaneet marjat, jotka olivat pahimpien hallaöiden aikaan ehtineet jo kukkaan.
Mansikan alkuperämaa on ilmoitettava
EU-määräysten mukaan alkuperämaa on merkittävä kaikkiin niihin tuoreisiin kasviksiin, marjoihin ja hedelmiin, joille on olemassa EU:n laatuvaatimukset. Näin ollen esimerkiksi mansikan alkuperämaa on aina ilmoitettava, riippumatta siitä, onko kyseessä kotimainen vai ulkomainen tuote.
Mansikan alkuperämaamerkinnän pitää olla selvästi esillä jokaisella myyntipaikalla, joko marjalaatikossa tai tuotteen välittömässä läheisyydessä. Lisäksi laatikoissa tulee olla viljelijän nimi tai tunnus. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto kertoo, että elintarvikevalvontaviranomaisilta saatujen tietojen perusteella tänäkin kesänä alkuperämerkinnöissä on ollut puutteita.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Yksi heinäkuun kivoista puutarhayksityiskohdista ovat valkosatoisina pilkottavat metsämansikat, jotka johdattavat ajatukset kasvimaailman monimuotoisuuteen. Niiden kasvusto vihannoi viime blogitekstissäni kuvatun mäkimeiraminiityn lähettyvillä. On mukavaa, miten aromikkaiksi ja makeiksi nämä kalpeat, Maatiainen ry:n taimipäivien yllätyskasvista lähtöisin olevat pikkumansikat ovat osoittautuneet! Metsämansikka on lehdiltään ja kukiltaan kaunis kasvi koristeenakin. Se sopisi vaikkapa maanpeittäjäksi niin luontopihalle kuin rakennetumpaankin…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Avomaanvihannessato oli 186 miljoonaa, marjasato 16 miljoonaa ja kasvihuonevihannesten sato 81 miljoonaa kiloa. Lisäksi ruukkuvihannesten määrä kohosi 98 miljoonaan ruukkuun. Tiedot perustuvat juuri valmistuneisiin Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) vuoden 2011 puutarhatilastojen ennakkotietoihin. Vuonna 2011 puutarhatuotantoa oli 4 304 yrityksessä yhteensä 16 974 hehtaarin alalla. Tästä kasvihuonealaa oli 411 hehtaaria. Yritysten lukumäärä väheni 187 yrityksellä…
Nuoret pitivät mansikan junamyyntiä mielenkiintoisena kokemuksena. Kampanja päättyi 27.7. Mansikkasato on Suonenjoella nyt parhaimmillaan. Suonenjoen kaupungin, Työvoimahallinnon, VR:n, marjanviljelijä Matti Kauppisen, Jussilan tilan sekä Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksen yhteistyössä toteuttama mansikanmyyntikampanja päättyi kuluvan kesän osalta sunnuntaina 27.7. Myynti tapahtui välillä Siilinjärvi-Kuopio-Suonenjoki-Pieksämäki-Mikkeli- Kouvola. Päivittäinen myynti tapahtui viidessä eri junassa. Myyjät työskentelivät kahtena työparina. Kampanjalla tavoitettiin yli…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.