Siirry sisältöön

Mansikan pääsatokausi on Suonenjoen seudulla kääntynyt loppusuoralle. Viileähkö ja sateinen sää on kypsyttänyt mansikat ”varovasti” eli satokausi on ollut pitkä, kertoo Ilkka VOUTILAINEN Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksestä.

– Ensi viikolla saadaan vielä pääsadon mansikoita myöhäislajikkeista mm. Polkasta, Kimberlystä, Bountystä ja Florencesta. Satokaudessa on ollut tänä vuonna selvä porrastus eteläisen ja keskisen Suomen osalta.

– Kotipakastajien ja säilöjien kannattaa olla viimeistään nyt liikkeellä, kehottaa Voutilainen..

Ilman kotimaista mansikkaa ei kuitenkaan jäädä, sillä mansikoita on alkanut tulla myös sadonajoitusviljelmiltä. Suurimmillaan sadonajoitusmansikan määrät ovat elokuun ensimmäisillä viikoilla. Sadonajoitusmansikkaa on saatavana syyskuulle saakka.

Vadelmat kypsyvät

Voutilaisen mukaan vadelmakasvustoissa on ollut osalla tiloja pahoja talvivaurioita, mistä syystä satotaso jää selvästi pienemmäksi kuin muutamana edellisenä vuonna.

– Vadelmat kypsyvät mansikoiden vähetessä. Ensimmäiset vadelmat ovat olleet jo viikon verran kuluttajien saatavana. Vadelman poiminta pääsee täyteen vauhtiin viikonlopun aikana.

– Vadelman pääsato ajoittuu heinä- elokuun vaihteeseen sekä elokuun alkupuolelle. Vadelmaa riittää sääolosuhteista riippuen elokuun loppupuolelle.

Yleisimmät vadelmalajikkeet ovat Muskoka, Ottawa, Maurin Makea, Jatsi ja Jenkka. Pensasmustikkakausi on alkamassa ensi viikonvaihteessa. Ensimmäisiä punaherukoita on myös tulossa myyntiin.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *