Rönsytaimilisäys on yleisin mansikan lisäysmenetelmä. Yleinen käytäntö viljelmillä on lisätä mansikan taimia itse varmennetuista emotaimista tai niiden jälkeläisistä. Tervetaimien käyttäminen emotaimina on järkevää, koska tällöin saadaan mahdollisimman tervettä ja tuholaisista vapaata taimimateriaalia.
Mansikkaviljelmän perustaminen rönsytaimilla, perinteisillä tavoilla, juurrutettaessa taimet erillisessä taimipenkissä tai kennossa tai annettaessa niiden juurtua vapaasti riviväleihin, ovat kuitenkin hyvin työläitä. Pistämällä pistokkaat suoraan lopulliselle kasvupaikalleen on mahdollista saada huomattava säästö perustamiskustannuksissa. Mikäli hehtaarille istutetaan 40 000 tainta, voi perustamiskustannuksissa kertyä säästöä jopa 2000 euroa.
Kasvuston perustaminen on yksi tärkeimmistä mansikan kannattavuuteen vaikuttavista tekijöistä. Mansikan lisääminen juurruttamattomilla rönsypistokkailla pistämällä pistokkaat suoraan lopulliselle kasvupaikalle säästää runsaasti aikaa ja työtä. Pistokkaiden kerääminen on paljon nopeampaa kuin juurtuneiden taimien nosto. Monta työvaihetta jää pois, kun pistokkaita ei tarvitse erikseen juurruttaa, vaan ne juurtuvat suoraan peltoon. Lisäksi käytettäessä juurruttamattomia pistokkaita taimien kasvu ei pysähdy missään vaiheessa. Tämä lisäysmenetelmä vaatii kuitenkin onnistuakseen tihku- tai sadetuskastelulaitteet, jotta pistokkaiden nestejännitys saadaan säilymään ja kasvu lähtee hyvin käyntiin. Jos käytössä on sadetuslaitteet, pistokkaiden kasvuun lähtö onnistuu yleensä 95 prosenttisesti.
Juurruttamattomien rönsypistokkaiden kasvuunlähtöä selvitettiin vuonna 2000 Etelä-Karjalassa käytännön viljelmällä tehdyssä kokeessa. Yhtenä testattavana asiana oli, parantaako harso juurtumista. Harsosta ei kuitenkaan saatu hyötyä, sillä tuuli liikuttelee harsoa ja näin harso hankaa pistokkaita irti penkistä.
Pistokkaiden kerääminen ja kasvupaikalle istuttaminen
Pistokkaat kerätään emotaimista heti, kun rönsyjä on muodostunut kasvuston perustamiseen tarvittava määrä. Rönsyjä ei pidä ottaa yli kahden vuoden ikäisistä emotaimista erityisesti mansikkapunkkiriskin takia. Kasvusto on perustettava riittävän aikaisin, jotta pistokkaat ehtivät juurtua, muodostaa seuraavan kesän kukka-aiheet ja tuleentua hyvin ennen talven tuloa. Pistokastaimiksi kannattaa valita sellaisia rönsyjä, joissa juurten nystyrämäiset aiheet ovat selvästi näkyvissä. Taimiin jätetään noin kahden senttimetrin mittainen rönsyjonon osa, jonka avulla pistokas pistetään maahan. Haihdutuksen estämiseksi pistokkaista on hyvä poistaa lehtiä ja jättää jäljelle vain yksi avautunut tai avautumassa oleva kasvulehti. Pistokkaat tulisi istuttaa mahdollisimman nopeasti keräämisen jälkeen kasvupaikalle.
Istutettaessa on tärkeää, että pistokas tulee oikeaan syvyyteen. Liian syvälle pistettäessä juurten kehitys estyy. Jos taas pistokas jää liian pintaan, juurten aiheet saattavat kuivua ja juuret saavat myös helpommin talvivaurioita. Ensimmäinen viikko pistämisen jälkeen on juurtumisen kannalta kriittisin, koska pistokkaat kuivuvat helposti ennen kuin niihin kasvaa oma juuristo. Tällöin onkin huolehdittava pistokkaiden kastelusta. Suotuisissa olosuhteissa pistokastaimiin kehittyy kahden viikon kuluessa pistämisestä juuristo, jolla se pystyy ottamaan vettä ja ravinteita.
Lisätietoja kasvuston perustamisesta juurruttamattomilla pistokastaimilla saa Suvi Lahtelalta, Pro Agria Etelä-Karjalan Maaseutukeskuksesta.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Mansikan satokausi on jo alkanut Suonenjokea myöten. Mansikan junamyynti aloitetaan tiedotustilaisuudella torstaina 27.6.2011 klo 8.00 Suonenjoen rautatieasemalla. Mansikanmyyjät mansikoineen nousevat klo 8.49 Mikkeliin lähtevään Inter City 74-junaan. Mansikoita myydään Mikkeli – Kuopio välillä ja myynti kestää reilun kolmen viikon ajan. Suonenjoen mansikkaa myydään yhden välivuoden jälkeen jo 18. kerran Savon radan junissa. Mansikan junamyyntikampanja toteutetaan
Mansikan satokausi on jo alkanut Suonenjokea myöten. Mansikan junamyynti aloitetaan tiedotustilaisuudella torstaina 27.6.2011 klo 8.00 Suonenjoen rautatieasemalla. Mansikanmyyjät mansikoineen nousevat klo 8.49 Mikkeliin lähtevään Inter City 74-junaan. Mansikoita myydään Mikkeli – Kuopio välillä ja myynti kestää reilun kolmen viikon ajan.Suonenjoen mansikkaa myydään yhden välivuoden jälkeen jo 18. kerran Savon radan junissa. Mansikan junamyyntikampanja toteutetaan yhteistyössä
Mansikanpoiminnan Suomen mestaruudesta kisailtiin tänään KesälahdellaPohjois-Karjalassa. Astikkalan marjatilalla pidetyissä kisoissa voittajaksiselviytyi Tuija Hyytiäinen Keski-Suomesta. Suomen mestaruudesta mitteliyhteensä 11 Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton alueellisten piirienparasta poimijaa. Mansikanpoiminnan Suomen mestaruuden ratkaisi tänä vuonna tasainen suoritus.Arvosteluperusteina käytettiin poimintanopeutta, poimintatarkkuutta japoimitun marjan tasalaatuisuutta. Puoli tuntia kestäneen poiminnan aikanavoittajan koriin kertyi 20 litraa laatumansikkaa. Toiseksi kisassa tuli Leila Vairinen Varsinais-Suomesta,
Mansikan laatuominaisuuksiin vaikuttaa eniten lajike. Sen sijaanviljelymenetelmällä ei ole laatuun juurikaan vaikutusta, todetaan FM MARIHAKALAN väitöstutkimuksessa. Luomumansikka soveltuu siis teollisuudenraaka-aineeksi siinä missä tavanomaisesti viljelty mansikkakin. Tutkimusei tue yleisesti väitettyjä makueroja luomumansikan ja tavanomaisestiviljellyn mansikan välillä. Hakala löysi tutkimuksessaan vaihtoehtoja perinteiselleteollisuuslajikkeelle Senga Senganalle ja pystyi ryhmittelemään lajikkeet.Hapan Jonsok on kokonaisuudessaan eniten Senga Senganan kaltainen Honeoyepoikkesi eniten
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.