Lumimyräkkä pyyhkäisi maamme yli kaakosta alkaen 25. ja 26. maaliskuuta. Luntatuprutteli parin päivän aikana monin paikoin 10 – 30 senttiä. Etenkin maaneteläosassa on mitattu nyt monin paikoin talven suurimpia lumensyvyyksiä.
Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan esimerkiksi Iitissä lunta kertyi viimepäivien aikana 31 cm, Anjalankoskella 30 cm ja Helsingin Kaisaniemessäkin 18 cm.Vaikka paikoin on mitattu talven suurimpia lumensyvyyksiä, ei lunta silti olevuodenaikaan nähden erikoisen paljon. Lumisateiden ansiosta päästiin kuitenkinlähelle keskimääräisiä arvoja. Maan itäosassa lunta on tällä hetkellä hiemankeskimääräistä enemmän.
Lumipyryn lisäksi myös tuuli oli myräkän aikana voimakasta. Merellä mitattiinmyrskylukemia ja kovimmat tuulen puuskat ylittivät 30 metriä sekunnissa. Myössisämaassa tuulenpuuskat olivat kovia.
Tällaisia lumipyryjä sattuu vielä maaliskuussa muutaman vuoden välein, jotentilastojen mukaan mitenkään harvinaisesta ilmiöstä ei ole kyse. Ennätyksellisenleudon ja varsin vähälumisen talven jälkeen tällainen maaliskuinen talvisäätuntuu kuitenkin erikoiselta.
Sää lämpenee loppuviikosta Helsinki-Vantaalla päivän ylimmäksi lämpötilaksi mitattiin viime vuonna 27.maaliskuuta 17,5 astetta. Ilmatieteen laitoksen torstaina 27. maaliskuutalaatiman ennusteen sää lämpenee ainakin muutamaksi päiväksi, mutta vastaaviinlämpötiloihin ei maaliskuun puolella tänä vuonna ylletä. Viikonloppuna jaalkuviikosta päivän ylin lämpötila nousee yli +5 asteen suuressa osassa Suomea.Lähinnä Pohjois-Lapissa jäädään enimmilläänkin alle +5 asteen. Öisin on yleensäheikkoa pakkasta ja sateet ovat melko vähäisiä.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Ilmatieteen laitoksen mukaan tämän talven keskilämpötila oli suurimmassa osassa Suomea mittaushistorian korkein. Lämpötilamittauksia Suomessa on tehty runsaan sadan vuoden ajan. Korkeat lämpötilat johtuvat koko talven jatkuneista leudoista etelän- ja lounaanpuoleisista ilmavirtauksista sekä ilmastonmuutoksesta. Tänä talvena syntynyt uusi keskilämpötilaennätys on vajaan asteen aikaisempaa korkeampi suuressa osassa maata. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan tähän asti lauhimman talven paikkaa
Mahdollisimman luonnonmukaisen hyötytarhan perustaminen on arjen ekoteko. Tasapainoisessa puutarhassa ravinteet kiertävät, komposti tuottaa multaa ja satokasvit voivat hyvin. Kotitarveviljely on nykyisessä maailmantilanteessa ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Maanantaiaamuna Itä-Uudellamaalla koettiin syystalven ensimmäinen lumisade. Ilma muuttui hetkessä talvisen pyryiseksi, joskin kosteassa maassa lumi suli nopeasti. Lunta on tänään satanut koko etelärannikolla, ja maa on paikoin edelleen valkea. Piikkiössä MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) havaintoasemalla lumipeitteen paksuudeksi mitattiin 10 senttimetriä. Ilmatieteenlaitoksen ennusteiden mukaan sää kylmenee lähipäivinä huomattavasti. Kun yölämpötilat laskevat selvästi pakkasen puolelle, ja
Syyskuun keskilämpötila oli koko maassa selvästi tavanomaista korkeampi. Lukemat ovat maan länsiosassa ja Lapissa yli kolme astetta pitkäaikaista keskiarvoa korkeampia, mikä on harvinaista, Pohjois-Lapissa jopa poikkeuksellista. Kuukauden sademäärässä oli suurta alueellista vaihtelua. Ilmatieteen laitoksen mukaan runsaimmin satoi Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa, jossa sademäärä kohosi paikoin yli 150 millimetriin. Ilmatieteen laitoksen mukaan syyskuun keskilämpötila vaihteli lounaissaariston
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.