Maanantaiaamuna Itä-Uudellamaalla koettiin syystalven ensimmäinen lumisade. Ilma muuttui hetkessä talvisen pyryiseksi, joskin kosteassa maassa lumi suli nopeasti. Lunta on tänään satanut koko etelärannikolla, ja maa on paikoin edelleen valkea. Piikkiössä MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) havaintoasemalla lumipeitteen paksuudeksi mitattiin 10 senttimetriä.
Ilmatieteenlaitoksen ennusteiden mukaan sää kylmenee lähipäivinä huomattavasti. Kun yölämpötilat laskevat selvästi pakkasen puolelle, ja päivällä kieputaan nollan asteen tietämissä, on pihalla tarkastuskierroksen aika.
Istutus- ja haravointityöt ovat armotta ohi, kun maa on ehtinyt jäätyä. Vielä ehtii tarkastaa, että pihan käytetyimmät alueet jäävät siistiin kuntoon. Pysyvän lumipeitteen tuloon voi Etelä-Suomessa kulua viikkoja, joten pienellä vaivalla saa taattua edustavan ilmeen koko alkutalveksi. Kerää pois lojumaan jääneet kastelukannut, lapiot, tukikepit ja lasten lelut. Jonakin lämpimänä iltapäivänä ehtii vielä sitaista köynnökselle talvipeitteen ja haravoida suurimmat lehdet ja roskat syrjemmälle.
Tärkeimpiä viime hetken tarkastuksia on katsoa, että ruohonleikkurit ja pihan muut koneet sekä suihkulähteiden pumput on korjattu sisään. Pihan vesialtaiden syyshuoltoon löytyy valmistajalta yleensä tarkat ohjeet, mutta ainakin matalat, alle metrin syvyiset altaat on talveksi varminta tyhjentää. Koreissa kasvavat lumpeet ja vesikasvit viettävät talven kellarissa.
Katso myös, että pihavajan nurkalla ei loju kasteluletkuja, ja että vesisaavit rännien alta on kumottu ja siirretty talviteloille. Myöskään kaikki koristeruukut eivät kestä jäätymistä, vaan voivat talvella lämpötilan vaihdellessa haljeta. Kasvihuoneen tuuletusluukut ja ovet suljetaan. Siellä kasvavat, monivuotiset viiniköynnökset ja karhunvatut lasketaan talveksi huoneen lattialle ja voidaan lisäksi peittää huovalla tai styroks-levyillä.
Tekemistä pihalta löytää vielä maan jäätymisen jälkeen. Silloin suojataan esimerkiksi ryhmäruusut ja muut arat kasvit (Ohjeita suojaukseen löydät aiemmista päiväkirjan merkinnöistä). Jänissuojia voi hedelmäpuihin viritellä hyvin vielä lumen tulon jälkeen.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Monesti ensilumi leijailee hyppysellisenä hiutaleita, mutta tänä vuonna taivaalta lensi oikein kunnon kasa tänne Pirkanmaan alueelle. Päivät ovat olleet valoisia lumen ansiosta ja kaamos-/jouluvalotkin näyttävät lumikuorrutteen alta vielä kauniimmille. Pahemmilta sähkökatkoilta vältyimme, mutta monella kaverilla on ollut vielä ankeat oltavat sähköä ja juoksevaa vettä odotellessa… Tässä hieman kuvia ensilumesta pihallani.
Aamulla herättiin hennon lumivalkeaan maisemaan. Hetkenhän sitä vain kesti, sillä kun tajusin lähteä kameroineni lumista yrttipenkkiä ikuistamaan, oli lumi jo alkanut sulaa ja kohta se oli poissa. Olkoon tämä siis ensimuisto tulevasta lumitalvesta. Salvia, sitruunamelissa, kehäkukat ja hiukan timjamiakin sieltä pilkistää.
Olemme saaneet tänne Suomen etelään varhaisen ensilumen! Keskiviikkoaamuna (2.11.) ikkunaverhoa raottaessamme totesimme lunta sataneen ainakin viitisen senttimetriä. Terassin kukkalaatikoissa olevat punaiset kanervat hädin tuskin näkyivät lumen seasta. Roikkuvaan astiaan asetelluilla männynoksilla oli myös hyvänlainen lumikerros. Terassin pöydällä, osittain räystään alla, pelargonian kukat ja halloween-kurpitsa olivat nekin saaneet osansa tuulen heittämästä ensilumesta. Terassilla nurin olevan polkupyöräni
Mahdollisimman luonnonmukaisen hyötytarhan perustaminen on arjen ekoteko. Tasapainoisessa puutarhassa ravinteet kiertävät, komposti tuottaa multaa ja satokasvit voivat hyvin. Kotitarveviljely on nykyisessä maailmantilanteessa ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.