Mikäli luomutuotteen satavuus on heikko, laatu huono verrattuna kotimaisiintavanomaisiin tuotteisiin ja hinta korkea, luomua eivät osta edes sitäsäännöllisesti käyttävä kuluttajat. Suomalainen kuluttaja ei halua juostaluomun perässä, tuotteita on voitava ostaa samasta kaupasta kuin muitakinruokatarpeita. Näin totesi ETT JOUNI KUJALA Helsingin yliopistostakeskiviikkona Luomutuote-seminaarissa Helsingissä. Kujala kertoieurooppalaisen luomutuotteiden markkinointia koskevan tutkimuksen tuloksiaSuomen osalta.
– Suomalainen arvostaa kotimaisia tuotteita niiden maun ja laadun taika,joten luomutuote ei saa olla sen huonompi, Kujala totesi. – Lisäksikotimaiseen tuotantoon luotetaan. Monelle haastatellulle oli vaikeaaerottaa kotimainen tuotanto luomutuotannosta, sillä kuten he sanoivat”kaikki suomalainen on luomua”.
Suomessa tutkimusta varten haastateltiin yhteensä sata kuluttajaa. Noinpuolet näistä haastatelluista käytti luomua säännöllisesti. Toinen puoli eijoko käyttänyt luomutuotteita ollenkaan tai ei ollut edes kokeillut niitä.
Terveellistä, turvallista, aitoa vai kallista ja hankalaa ostaa
Suomalainen luomu-kuluttaja ostaa luomua, koska pitää tuotteitaterveellisinä, aitoina, maultaan alkuperäisinä ja laadultaan hyvinä.Luomutuotteita valitsemalla kuluttaja ajattelee voivansa välttääterveysriskejä. Luomua ostetaan myös siksi, että valinnoilla halutaantukea eläinten ja ympäristön hyvinvointia sekä paikallista tuotantoa.
Toisaalta luomu jää kaupan hyllyyn, koska kuluttajat eivät näe eroaluomutuotteen ja tavanomaisesti tuotetun välillä. Nämä kuluttajat eivätmyöskään pidä luomua muita tuotteita terveellisempinä. Luomu jää ostamattamyös siksi, että tuotteita pidetään liian kalliina. Merkittävä osakuluttajista uskoo ostavansa tai ainakin kokeilevansa luomua, jos tuotteetolisivat nykyistä edullisempia. Luomua ei osteta myöskään siksi, että senostamista pidetään hankalana, tuotteita on heikosti saatavilla javalikoimat ovat suppeat. Näin ajattelevat kuluttajat ostavat mieluummin sentuotteen, jota ovat tottuneet muutenkin ostamaan tutusta kaupasta. Aikaa jarahaa halutaan säästä, koska sitä pidetään perheen hyvinvoinnin kannaltatärkeänä.
– Hinnakkaita tuotteita ei haluat ostaa ilman hyvää syytä, Kujala sanoo
Luomua halutaan maistaa, tarjota vieraille ja ostaa lapsille
Haastattelujen perustella tuote-esittelyt ovat tilanteita, joissaei-luomukuluttajat ovat valmiita luomua ostamaan. Näille vastaajille ontärkeää saada maistaa tuotteita ja näin luoda niistä omat mielipiteet.Konsulentilta halutaan tuotetiedon lisäksi vinkkejä ruuanvalmistukseen.
Luomua ollaan valmiita ostamaan vieraille, koska luomu on jotaintavallisuudesta poikkeavaa. Toisaalta luomua säännöllisesti käyttäväthalusivat luomua tarjoamalla vakuuttaa myös ruokavieraansa luomutuotteidenhyvyydestä. Monelle motiivi luomun ostamiseen on myös halu nauttia.
Monelle kuluttajalle luomu tulee mieleen, kun ostetaan ruokaa lapsille.Luomutuotteiden uskotaan suojaavan lasta allergioilta. Moni vanhempi haluaaostaa lapselleen parasta eli luomua, vaikka sitä ei koko perheelleolisikaan vara tarjota.
”Hinnoittelu liian villiä”
Kujalan mielestä luomutuotteiden menekkiä voitaisiin edistää parantamallakuluttajien tietoisuutta luomutuotteiden monista myönteisistä asioista. –Ennen kaikkea luomutuotteiden hinnoittelu pitkin luomuketjua pitäisi saadakohtuulliseksi. Tutkijan mukaan kullakin toimijalle on aidosti perusteitatiettyyn luomulisään, mutta tällä hetkellä luomutuotteiden hinnoittelu onliian villiä ja monet toimijat ulosmittaavat maksimaalisen tuotonniukoilta markkinoilta.
Tämän seurauksen kuluttajahinta karkaa käsistä ja kuluttajille muodostuuluomusta erittäin kalliin tuotteen mielikuva. –Tilannetta pahentaa vieläse, että moni kauppias ei suostu luomumenekin edistämiskampanjoinnissalaskemaan luomutuotteiden hintaa, vaan niin sanotuissa tarjouksissakäytetään normaalia hintaa, mikä jälleen nostaa kuluttajienhintamielikuvaa, Kujala sanoo.
Omiard-luomututkimuksessa on mukana Suomen lisäksi Tanska, Saksa, Itävalta,Sveitsi, Italia, Ranska ja Englanti. Osia tutkimuksesta on toteutettu 19Euroopan maassa. Projekti alkoi vuoden 2001 alussa ja päättyy tänä vuonna.Suomesta tutkimukseen on osallistunut Helsingin yliopiston Maaseudunkoulutus- ja tutkimuskeskuksen Mikkelin yksikkö. Tutkimuksesta Suomessavastaa erikoistutkija, ETT Jouni Kujala. Tutkimusavustajana toimii MarikaAuersalmi.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Entisten kauppapuutarhojen maaperä on voinut pilaantua erilaistentorjunta-aineiden käytön seurauksena. Kasvihuoneviljelyssä on ajan mittaanollut käytössä lukuisia eri torjunta-ainevalmisteita, joista osa onsittemmin kielletty. Torjunta-aineet ovat sisältäneet noin 120 erilaistatehoainetta, joista osa on nopeasti tai kohtalaisen nopeasti hajoavia,mutta osa on hyvin pysyviä ja ne voivat kertyä maahan. Maaperä on voinutpilaantua myös lämmitysöljyn käytön ja varastoinnin takia. Uudenmaan ympäristökeskus
Kotimaiset Kasvikset ry nostaa lokakuun toisen viikon teemaksi lantun. Jostain syystä lanttu on viime aikoina jäänyt muiden juuresten varjoon. Liemijuureksena ja joulupöydän laatikkoruokana lanttu toki tunnetaan, mutta muitakin käyttötapoja kannattaa kokeilla. Lantun makuun pääsee parhaiten, kun hankkii juureksen kokonaisena. Paloitteluun tarvitset tukevan veitsen, jolla työ leikkuulautaa vasten onnistuu. Kuori lanttu lohkottuna ja käytä kuorimiseen juures-
Luomutuotevalikoimien kehitys heijastuu suoraan luomumarkkinoihin. -Uutuustuotteiden lanseerausvauhti on luomun kohdalla hiipunut ja kaupanluomutuotevalikoimien kasvu hidastunut. Markkinaosuuttaan ovat kuitenkinkasvattaneet luomusipuli ja -tomaatti, kertoo vt. toiminnanjohtaja PÄIVIRÖNNI Finfood Luomusta. Maito on edelleen luomumarkkinoiden kasvun veturi. Sen myynti on viimeisten12 kuukauden aikana kasvanut yli 30 prosenttia. Luomumaidon markkinaosuusarvossa mitaten on 2,6 prosenttia koko maitomarkkinoista. Suurimmatmarkkinaosuudet ovat edelleen hiutaleissa
Uudenvuodenaaton iltana auringonlaskun aikaan kävelin pihallani sytyttelemässä kynttilöitä lyhtyihin, kun huomasin yllättäen elämäni ensimmäisen helmiäispilven. Aurinko oli laskemassa ja tähtitaivas alkoi myös pian näyttäytyä. Etelän suunnalla näkyi yksi valtavan kirkas tähti ja nämä kauniit pilvet ihanissa sateenkaaren väreissä. Tuli kiire juosta sisälle kameraa hakemaan, niin lujaa kuin liukkaalla pihatiellä pystyy jaloillaan sutimaan. Helmiäispilviä kutsutaan polaaristratosfääripilviksi,
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.