Luomuinstituutin johtajaksi on valittu 1. helmikuuta alkaen professori Pirjo Siiskonen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista.
Helsingin yliopisto ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus perustivat Luomuinstituutin 2.11.2012 ja sen koordinaatioyksikkö on Mikkelissä. Luomuinstituutin johtajan työsuhde on määräaikainen vuoden 2016 loppuun ja johtaja työskentelee Mikkelissä.
Luomuinstituutin johtajan työnantajana toimii Helsingin yliopisto. Johtajan tehtävänä on toimia ohjausryhmän esittelijänä, raportoida Luomuinstituutin toiminnasta Helsingin yliopiston rehtorille ja MTT:n ylijohtajalle, vastata Luomuinstituutin toiminnasta ja taloudesta sekä kehittää instituutin toimintaa ohjausryhmän linjausten mukaisesti.
Siiskonen on koulutukseltaan valtiotieteen tohtori ja hän on työskennellyt Ruralia-instituutissa vuodesta 1989. Hän on toiminut Mikkelin yksikön johtajana ja instituutin varajohtajana ja pitkään myös luomuasioiden parissa Ruralia-instituutissa.
Luomuinstituutti tukee toiminnallaan kotimaisen luomutuotannon vahvistumista koko elintarvikeketjussa tutkimuksen, kehityshankkeiden ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen keinoin. Tutkimus on monitieteistä ja kohdistuu koko elintarvikeketjuun.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Luomuinstituutin johtajaksi on valittu 1. helmikuuta alkaen professori Pirjo Siiskonen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista. Helsingin yliopisto ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus perustivat Luomuinstituutin 2.11.2012 ja sen koordinaatioyksikkö on Mikkelissä. Luomuinstituutin johtajan työsuhde on määräaikainen vuoden 2016 loppuun ja johtaja työskentelee Mikkelissä. Luomuinstituutin johtajan työnantajana toimii Helsingin yliopisto. Johtajan tehtävänä on toimia ohjausryhmän esittelijänä, raportoida Luomuinstituutin toiminnasta
Pro Peruna ry:n vuosikokous valitsi hallituksen puheenjohtajaksi vuoden kestävälle toimikaudelle perunantuottaja Saija Peltomaan Ulvilasta. Saija viljelee ja markkinoi miehensä Tepon kanssa vuosittain noin miljoona kiloa ruokaperunaa. He markkinoivat tuotteensa Peltomaan parhaat –merkin alla. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin toimitusjohtaja Aki Aunola, professori Anu Hopia, myyntipäällikkö Marko Hovinmäki, keittiömestari Jaakko Kolmonen, keittiömestareiden puheenjohtaja Ulla Liukkonen, toimittaja Riitta
Viheraluerakentajat ry on valinnut uudeksi puheenjohtajaksi vuoden 2008 alusta alkaen puutarhuri, toimitusjohtaja Henrik Bosin Kangasalta. Bos on toisen polven viherrakennusyrittäjä. Hän omistaa Pikon Taimisto Oy –nimisen yrityksen, joka tekee ympäristörakentamista julkisyhteisöille, rakennusliikkeille ja yksityisille ihmisille pääasiassa Tampereen ympäristössä. Viheraluerakentajat ry on yksityisten ympäristö- ja kivirakentamisyritysten perustama yhdistys, jonka jäsenmäärä on tuplaantunut muutamassa vuodessa.Jäseniä on nyt
”Yli 20 vuotta sitten näin Taideteollisuusmuseossa Helsingissä japanilaisesta pakkaustaiteesta kertovan näyttelyn. Miten tavattoman yksinkertaisesti ja kauniisti jokapäiväisiä tavaroita oli pakattu”, kertoo valokuvaaja Pirjo Sillanpää.Pirjo päätti vielä joskus matkustaa Japaniin, päästäkseen japanilaiseen supermarketiin ihastelemaan arjen estetiikkaa. Matkasta tulikin paljon monipuolisempi. Pirjo pääsi tutustumaan yksityisten ihmisten puutarhoihin. Pirjo on innokas amatööripuutarhuri, ja tämän harrastuksen myötä hän on
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.