Kasvit

23.01.2025

Lisää lumikelloja

Tauti iskee vaivihkaa. Ensin yksi laatu, sitten toisenlainen, jossain vaiheessa täytyy jo tilata ulkomailta. Vähitellen tajuaa olevansa lumikellokuumeen vallassa.

Jaa artikkeli

• Kopioi linkki
• Lähetä sähköposti
• Jaa Facebookissa
• Share on X

• Teksti ja kuvat Saila Routio

Eihän sille sitten enää mitään mahda. On vain podettava, sillä tauti on nykytiedon mukaan parantumaton. Lumikellokuumetta eli galanthofiliaa sairastavaa kirpaisee se, kuinka harvoin erikoisempia lajeja ja lajikkeita löytyy kotimaisista kaupoista. Niitä kun haluaisi aina vain uusia ja uusia. 

Sekin harmittaa, kun syksyllä istutetuista sipuleista ei keväällä nousekaan juuri mitään. Jos sipulipussi on roikkunut viikkokausia puutarhamyymälän lämpimissä tiloissa, sipulit voivat olla näivettyneitä. Kokonaan kuolleita ne eivät ehkä ole, mutta kukkia lienee turha odottaa seuraavaksi kevääksi. Lehtiä voi nousta, mutta pieniä ja kapeita oraita ei välttämättä edes huomaa. Tieto varmaan silti lohduttaa: kun sipuleissa on eloa, ne alkavat myös kukkia – jonakin keväänä. 

Kohti lumikellomattoa 

On hyvä tietää, että vaikka sipulipussissa lukee jokin nimi, saattaa maasta hyvinkin nousta jotakin toista lumikelloa. Haluamaansa lajia tai lajiketta saa täydellä varmuudella vain tilaamalla erikoistuneilta ulkomaisilta myyjiltä tai hankkimalla sivusipuleita lumikelloja harrastavan tuttavan puutarhasta. Isoista tukuista puutarhaliikkeisiin tulevien sipulipussien kanssa elämä on arpapeliä. 

Ehkä ei silti haittaa, mitä laatua pussista tulee, kunhan puutarhassa on joka kevät entistä enemmän lumikelloja. Niissä ihanissa vanhoissa pihoissa, joita keväisin koristaa valkoinen lumikellomatto, laji on useimmiten puistolumikello (Galanthus nivalis). Sen siro, yksinkertainen kukka on kauneudessaan vertaansa vailla. Ja mikä parasta, se leviää tuottamalla sekä siementaimia että sivusipuleita. 

Puistolumikellon kerrottukukkainen muoto 'Flore Pleno' ei kuitenkaan tee siemeniä, jolloin sen leviämistahti on hitaampi. Se lisääntyy vain sivusipuleilla ja sitä levitetään laajemmalle alalle nostamalla sipulipaakku maasta kukinnan jälkeen, irrottamalla sipulit toisistaan ja istuttamalla ne harvempaan tai kokonaan uusille paikoille. 

Kerrottu kukka pystyy silti osallistumaan pölytykseen, mikä voi vaikuttaa puutarhaan putkahtavien siementaimien perimään.   

Rohkea veitseen tarttuu 

Ainoa tapa saada lisää tismalleen samanlaisia lumikelloja kuin emokasvi on kasvullinen lisääminen eli sivusipulit ja sipulin lohkominen. Sipulin leikkaaminen on jännittävää puuhaa. Sitä ei kannata harjoitella yhden ainoan ulkomailta tilatun erikoisuuden kanssa, vaan koekappaleeksi otetaan tavallisen puistolumikellon sipuli. 

Sipulin täytyy olla kookas ja hyväkuntoinen. Sopiva aika leikkaamiseen on kesällä, kun lehdet ja juuret ovat kuihtuneet ja sipuli vaipunut lepotilaan. Sipuli kastetaan homeiden kasvua estävään aineeseen, esimerkiksi mehujen ja hillojen säilöntäpuuhasta tuttuun Atamon-liuokseen. Terävä veitsi desinfioidaan kiehuvassa vedessä. 

Sipulista leikataan varovasti kärki ja juurten alut varoen poistamasta yhtenäistä pohjaa, johon sipulin suomut ovat kiinnittyneet. Sitten sipuli halkaistaan ylhäältä alas. Seuraavaksi se voidaan jakaa niin moneen pystysuuntaiseen lohkoon kuin on mahdollista niin, että jokaisessa palassa on tallella osa pohjaa. 

Lohkot laitetaan muovipussiin, jossa on kourallinen vermikuliittia ja loraus vettä. Pussia pidetään huoneenlämmössä. Vähitellen sipulisuomut avautuvat, ja parin kuukauden kuluttua voi niiden väleistä havaita kasvaneen uusia sipuleita. Pussia on hyvä tarkkailla, sillä osa paloista voi homehtua ja ne täytyy poistaa heti, jotta eivät saastuta muita.

Pikkuruiset sipulit voidaan istuttaa saman tien ruukkuun kasvamaan kokoa ennen kuin ne siirretään puutarhaan. Kukkia voi odottaa muutaman vuoden kuluttua.

Nosta ja levitä 

Varma tapa saada nopeasti laajeneva lumikellomatto on nostaa sipuliklimppejä ja istuttaa sipulit harvempaan niinkin usein kuin parin vuoden välein. Lumikellomättään lehdistä voi päätellä, montako sipulia siinä suunnilleen on. Sivusipulien tuotantonopeus yllättää. Jakamisen jälkeen jokainen erikseen istutettu sipuli alkaa tuottaa ympärilleen yhä uusia sipuleita. 

Nopeimpia sivusipulien tuottajia ovat perinteinen puistolumikello sekä eräät sen lajikkeet, kuten 'Viridapice'. Risteymälajikkeista parhaita on 'S. Arnott'. Tämä siro ja korkea, suurikukkainen lumikello on monen muun lajikkeen tavoin steriili eli ei tuota siemeniä, mutta sivusipuleita sitäkin paremmin. 

Hitaimpia lisääntymään ovat erikoisemmat lumikellot, kuten lajikkeet, joiden kukissa on vihreän sijaan keltaiset läikät. Niiden kanssa täytyy vain olla kärsivällinen, mutta niitäkin kannattaa jakaa niin pian kuin tupas on kohtuullisen kokoinen, jotta saadaan levitettyä erikoisuutta laajemmalle alalle. 

Lumikelloja suositellaan usein nostamaan ja jakamaan siinä vaiheessa, kun lehdet ovat vielä vihreinä, ja se onkin kätevää sipuleiden löytämisen kannalta. Siinä vaiheessa juuristo on kuitenkin yhä toiminnassa, joten on varottava katkomasta juuria. 

Lehtien kuihduttua alkaa juuristonkin toiminta hidastua, vaikka vielä keskikesällä ylös kaivetuissa sipuleissa voi näkyä valkeita, reippaita juuria. Ne kuolevat pois vain lyhyeksi aikaa ennen uusien juurten kasvua eli sipuleiden lepokausi on erittäin lyhyt. Tähän perustuukin kuivana hankittujen lumikellonsipuleiden riski. Uusia juuria alkaa kasvaa elokuun lopussa, jolloin lumikellot haluaisivat jo olla kosteassa mullassa, vaikka kukkasipulit eivät välttämättä ole ehtineet vielä kauppoihinkaan. 

Toiveena pitkä kukinta 

Paras kasvupaikka on sellainen, joka ei ole kuiva kuin korkeintaan keskikesällä, jolloin lumikellot ovat lepotilassa. Lehtomainen sijainti lehtipuiden alla on mieleisin: kevät on valoisa ja kesällä puiden varjo pitää maan viileänä. Lumikellot taantuvat kuivassa ja paahteisessa paikassa. Sankka varjo esimerkiksi kuusikossa ei myöskään ole niiden mieleen. 

Paras tae viihtymiselle on kasvurauha; ettei kaiveta ja myllätä. Uutta humusta saa lisätä kasvupaikalle vuosittain. Mieleisintä katetta lumikelloille ovat lehtipuiden lehdet. Haravoi niitä syksyisin lumikellopaikkojen päälle tai sullo talveksi jätesäkkeihin, joista puolimaatunut lehtikomposti levitetään lumikellojen ympärille keväällä tai alkukesällä.

Lumikellolajeja kasvaa monenlaisilla kasvupaikoilla luonnossa, mikä heijastuu niiden kasvupaikkatoiveisiin puutarhassa. Roteva ja leveälehtinen tähtilumikello (Galanthus elwesii), joka on kotoisin itäisen Välimeren ja Etelä-Ukrainan alueelta, viihtyy aurinkoisemmalla ja kuivemmalla kasvupaikalla kuin puistolumikello, joka näyttää rakastavan kosteaa maata. Sille parhaita sijainteja on keväisen puron partaalla, kun tähtilumikello näyttää viihtyvän jopa kumpareella, jonka maa on kesällä hyvinkin kuivaa. 

Turkinlumikelloa (Galanthus woronowii) tavataan Turkistakin, mutta kaikkein eniten sitä kasvaa Georgiassa, jossa sitä voi löytää keväisin aivan kaikkialta, metsistä pelloille ja ojanvierille. Se erottuu muista lajeista kiiltävien, raikkaanvihreiden ja kaartuvien lehtiensä ansiosta, minkä vuoksi se on oma suosikkini, jos lumikelloista pystyy yhtä ylitse muiden valitsemaan. 

Lumikelloja kannattaa istuttaa niin monia erilaisia kuin suinkin pystyy haalimaan. Jotkin lajit kukkivat aikaisemmin (tähtilumikello), jotkut myöhemmin (kriminlumikello). Lisäksi sipuleita kannattaa upottaa eri puolille pihaa monenlaisille kasvupaikoille, kuten kohtiin, joista lumi sulaa ensin, ja kylmemmille alueille, joissa maa lämpenee hitaammin. Näin varmistetaan mahdollisimman pitkä lumikellojen kukinta-aika. 

Neljä hurmaavaa lumikelloa 

Kasvit, Kasvuvyöhyke I, Kasvuvyöhyke II, Kasvuvyöhyke III, Kasvuvyöhyke IV, Kasvuvyöhyke V, Kasvuvyöhyke VI, Pihan hoito, Sipulikukat, Tee itse

Saila Routio

Opiskelin puutarhasuunnittelijaksi ja maisema-arkkitehdiksi, mutta veri veti kirjoittamisen pariin. Asun enimmäkseen Korppoossa, jossa kunnostan vanhaa talonrötisköä ja sen lähes umpeenkasvanutta pihaa hitaasti, rauhassa, kiinnostuksella paikan menneisyyttä kohtaan. Harrastan verkkaista löytöretkeilyä ja kasvien keräilyä; hurahduksen kohteina ovat ainakin varjohiipat, narsissit, vuokot ja koiranhampaat. Vastapainoksi kaupungissa käydessäni olen parvekepuutarhuri.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tutustu Oma PIHA -lehteen

Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.

Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.

Katso tarjous

Mainos päättyy