Ripaus ranskalaista romantiikkaa tai häivähdys englantilaista puutarhakulttuuria – nuo mielleyhtymät nousevat nopeasti pintaan aromaattisesta laventelista puhuttaessa.
Huulikukkaiskasvien heimoon kuuluvia laventeleita (Lavandula) tunnetaan 39 lajia. Meille suomalaisille tutuimpia ovat varmasti perinteinen tähkälaventeli (L. angustifolia) sekä tupsulaventeli (L. stoechas), koska niiden taimia on yleisimmin saatavilla. Luontaisesti laventelia kasvaa Välimeren alueella. Tämä ainavihanta puolipensas pitää lämpimästä ja aurinkoisesta kasvupaikasta, maaperä saa olla mielellään ravinteikasta ja läpäisevää hiekkamaata.
Laventelin monipuolisen käytön juuret ulottuvat pitkälle historiaan. Muinaisessa Egyptissä tällä voimakastuoksuisella yrtillä parfymoitiin niin elävät ihmiset kuin palsamoitavat ruumiitkin. Kuningas Tutankhamonin hautakammio oli myös täytetty laventelilla ja sen tuoksu leijui vastaan vielä aikojen päästä, kun hauta avattiin. Itse Kleopatran sanotaan käyttäneen laventelia salaisena aseena viettelypuuhissa, koska tuoksun uskottiin houkuttelevan kosijoita.
Laventeli on ollut myös Euroopassa kovassa käytössä niin ylhäisen väen stressaantuneen mielen rauhoittajana kuin talonpoikien pyykkien raikastajana. Ovensuuhun ripustettuna laventeli piti pahat henget loitolla, ja kylpyveden seassa tämän voimakkaasti rauhoittavan yrtin sanottiin ajavan riivaajahenget pois ylivilkkaista lapsista.
Luostaripuutarhoissa munkit kasvattivat laventelia sen lääkinnällisten ominaisuuksien vuoksi. Laventelin eteerisen öljyn sanotaan ehkäisevän ihotulehduksia ja hoitavan hyttysenpuremia, sillä on hoidettu myös hierontaöljyyn sekoitettuna lihasjännitystä. Ensimmäisen maailmansodan aikaan desinfioivaa laventelia hyödynnettiin sairaaloissa paljonkin. Hienoimmat sokerileipurit saattavat käyttää laventelin kukkia myös leivonnaisissa. Astmaiset ja heinäallergiset välttäkööt kuitenkin laventelia, sillä monien muiden aromaattisten yrttien tavoin se voi aiheuttaa yliherkkyyttä.
Voimakkaalla ja miellyttävällä tuoksulla sekä kauniin tähkämäisillä, liiloilla kukinnoilla huomion varastavat laventelit talvehtivat Suomessa hyvällä onnella aivan etelässä. Mutta kasvi on ehdottomasti upea koristus yksivuotisena kesäkukkana ruukussa, ja yrttitarhassa romanttisena väriläiskänä. Halutessaan tähkälaventelin kukinnot voi kuivattaa hyötykäyttöön huonetuoksuksi tai sekoittaa merisuolan joukkoon, jolloin saa loihdittua itselleen rentouttavan jalkakylpysuolan. Omaa rauhaa rakastava suomalainen mökkeilijä voi sitoa kokeeksi laventelikranssin kesäpaikkansa oveen ja testata, josko se pitäisi kutsumattomat vieraat loitolla. Jospa pitäisi edes hyttyset...
Mainos – sisältö jatkuu alla
Puutarhatietoa koko vuodeksi!
Pihakalenteri on nyt ennakkomyynnissä. Ennakkohinta 21 € 16.11. saakka.
Pihakalenterin seurassa pääset mukavalle matkalle uuteen puutarhavuoteen. Pihakalenterin sisältö kootaan alan asiantuntijoiden voimin. Kierreselkä auttaa löytämään kalenterista aina oikean kohdan.
Yrttien taimia voi ostaa torilta tai kaupan vihannestiskiltä, mutta miksi jättää käyttämättä tämäkin tilaisuus puuhailla siementen ja mullan kanssa. Itsekasvattaminen on lisäksi ainoa konsti saada harvinaisempia yrttejä tuoreina keittiöön.
Ruusuja täytekakun päällä, kehäkukkia salaatissa… mutta entäpä kuunliljaa ja neilikkaa? Luonnossa ja puutarhassa on hurja määrä syötävää, jos kukkasatoa vain raaskii korjata.
Kauniisti kukkiva kasvimaa piristää mieltä ja kutsuu tärkeät pölyttäjät kylään. Siistit kukkapenkit osoittavat kasvimaan rajat, mutta kesäkukkia voi lisätä väriläiskiksi myös vihannesten joukkoon.
Moni perenna on syötävä ja moni vihannes kelpaa kukkapenkkiin. Hyötykasvien estetiikka ja koristekasvien hyötykäyttö, sekaviljely, hyönteiskannan suojeleminen ja mahdollisimman monipuolinen lajivalikoima pienessä puutarhassa ovat pinnalla
Ihana kevät on puutarhurin parasta aikaa – mutta niin voi olla syksykin. Vielä loka–marraskuussa, joskus jopa joulukuussa, ehtii hyödyntää syyshetket hempeän ja näyttävän kevätspektaakkelin luomiseen.
Hyviä pensaita ja puita, joihin tulee komean punainen ruskaväri, ovat useat pensasangervot, herukat, aroniat, tuhkapensaat, tuomipihlajat sekä kirsikat, kuten kuvan rusokirsikka. Tummalehtiset lajikkeet saavat usein kerrassaan upean syysvärin. Tässä otanta pensaista, perennoista ja maanpeittokasveista, joiden avulla saavutetaan monikerroksinen punainen ruska syyspihalle.
Harmaan sateiset lokakuun päivät voivat väsyttää, silloin on hyvä pitää katse jo ensi keväässä. Piilottelemalla tulppaaninsipuleita ympäri pihaa, saat keväällä taatusti kaunista katseltavaa.
PR-Taimistolta on turha hakea tavallisia metsäkuusen taimia. Jos sen sijaan osaa kysyä musta-, kulta- ja purppurakuusen yhdistelmää, niin sellainen löytyy.
Syksyn ruska muistuttaa meitä siitä, kuinka kaunista ja ohikiitävää on vaihtuvien vuodenaikojen kauneus. Osa puiden lehdistä on varissut ruskeina alas puista, mutta eritoten pensaat sekä hedelmäpuut ja luumarjat varastavat huomion lokakuisena päivänä.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.