Siirry sisältöön

Kasvihuonekurkun talvikauden kesää korkeammat hinnat ovat tältä vuodeltaohi. Kirkkaasti paistanut aurinko on vauhdittanut kotimaisiakurkkukasvustoja ja tuottanut hyvän satotuloksen. Markkinoilla onainoastaan kotimaista kurkkua.

– Kotimaisen kurkun tarjonta lähentelee jo puoltatoista miljoonaa kiloaviikossa, arvioi toiminnanjohtaja ISMO OJALA Kauppapuutarhaliitosta. Ojalanmukaan kurkkumäärä on talvikauden tarjontaan nähden kaksin- tai jopakolminkertainen.

Tuottajahinta pudonnut 60-70 senttiin

Runsas tarjonta on pudottanut kotimaisen kurkun viljelijähinnanajankohtaan nähden ennätyksellisen alas. Esimerkiksi viikolla 17 viljelijätsaivat kurkuistaan vain 60-70 senttiä kilolta. Viljelijät toivovatkinkuluttajien huomaavan tilanteen, ja kääntävän kulutuksen kesävaihteelle.Kurkkuja kasvatetaan Suomessa vuoden aikana noin 30 miljoonaa kiloa.

Kotimaisen tomaatin tuotantomäärä on huhtikuun viimeisellä viikollamiljoona kiloa ja nousee toukokuun toisella viikolla 1,5 miljoonaan kiloonviikossa. Tuontikauden kulutus on keskimäärin 0,5 miljoonaa kiloa viikossa.Satomäärien kasvaessa kuluttajahinnat laskevat lähiviikkoina voimakkaasti.Kotimaasta arvioidaan valmistuvan tänä vuonna noin 35 miljoonaa kiloatomaatteja.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *