Hämeenlinnalainen Veera Varpa osallistui menestyksekkäästi Belgiassa juuri päättyneisiin EuroSkills 2012 -ammattitaitokilpailuihin. Vihersuunnittelu ja -rakentaminen -tiimissä kilpaillut Varpa voitti kultaa ja oli pisteillään 552 Suomen joukkueen paras kilpailija.
HAMKin Lepaan yksikössä maisemasuunnittelua opiskelevat Varpa itse kuvailee tunnelmiaan kisan jälkeen näin: – Olen tietysti tosi tyytyväinen ja onnellinen, mutta samalla yllättynyt.
– Kisakokemusta en pois vaihtaisi. Kisa antoi paljon enemmän kuin osasin aluksi kuvitellakaan, sekä kokemuksena että oppimisen näkökulmasta tarkasteltuna. Suosittelen kaikille muillekin. Kolme kisapäivää olivat kovia. Tuntui hienolta, kun saimme työmme täysin valmiiksi. Voittoa en osannut ennustaa missään vaiheessa, saatikka sitä, että pisteeni olisivat kaikkien lajien ja koko joukkueen parhaat.
Suomen Vihersuunnittelu ja -rakentaminen -tiimin eksperttinä eli valmentajana toimi Renne Sänisalmi Kainuun ammattiopistosta Kajaanista. Tiimin viherrakentajia olivat Ira Luoto Helsingistä ja Tero VirtanenKaarinasta.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Suomalaiset käyttivät viime vuonna keskimäärin 182 kiloa nestemäisiä maitotuotteita, 79 kiloa viljaa, 78 kiloa lihaa, 59 kiloa hedelmiä ja 57 kiloa vihanneksia. Tiedot ilmenevät Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) ravintotaseen ennakkotiedoista. Siipikarjanlihan kulutus kasvoi kolme prosenttia ja naudanlihan vajaan prosentin verran edellisvuodesta. Sianlihan kulutus sen sijaan laski reilun prosentin. Sianlihaa syötiin viime vuonna keskimäärin 36,

Vuonna 2012 kerättiin ennätysmäärä mustikkaa ja puolukkaa. Poimintatulojakin kertyi huipputulos. Yli puolet myyntiin tulleesta marjasadosta kerättiin Itä-Suomen alueelta. Sienisato sen sijaan jäi viileiden säiden ja sateisuuden vuoksi heikoksi. Tiedot selviävät Maaseutuviraston teettämästä MARSI-tutkimuksesta. Tutkimuksen toteutti Suomen Gallup Elintarviketieto Oy, joka keräsi tiedot marja- ja sienialan yrityksiltä. Luonnonmarjoista kertyi poimintatuloa ennätykselliset 25,3 miljoonaa euroa. Vastaava luku

Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.