Aikuinen kuoriainen on noin senttimetrin mittainen.
Aikuinen kuoriainen on noin senttimetrin mittainen ja sen keltaisessa selässä on kymmenen mustaa pitkittäisraitaa. Koloradonkuoriaisia on heinäkuun puoliväliin 2014 mennessä löytynyt yhteensä kuudesta paikasta Etelä-Karjalasta ja Etelä-Savosta. Maassa talvehtineet aikuiset kuoriaiset tai ilmavirtausten mukana Suomeen levinneet uudet kuoriaiset ovat nyt siirtyneet perunakasvustoihin syömään ja lisääntymään. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira korostaa, että kaikkien perunanviljelijöiden pitää nyt omatoimisesti tarkkailla perunakasvustoja.
Kesän 2014 kaikki löydökset ovat kaakkoisesta Suomesta Imatran, Lappeenrannan, Ruokolahden ja Puumalan kunnista. Kahdessa näistä kohteista esiintyi kuoriaisia jo viime kesänä. Neljässä uudessa kohteessa on havaittu vain yksi tai muutama aikuinen kuoriainen. On todennäköistä, että kaakkoisvirtausten mukana Suomeen on kulkeutunut uusia kuoriaisia.
– Kuoriaiset pystyvät talvehtimaan Suomessa. Siksi viranomaiset tarkastavat kuoriaisten esiintymispaikat useana vuotena torjunnan jälkeenkin, sanoo ylitarkastaja Atro Virtanen Evirasta.
Talvehtineiden koloradonkuoriaisten esiintymispaikoilla on ollut kaikkia kuoriaisen kehitysvaiheita eli munia, toukkia ja aikuisia. Tässä vaiheessa kuoriaiset on melko helppo havaita perunakasvustoista, koska kasvustot ovat tasaisen vihreitä. Perunakasvustojen tarkkailu on nyt hyvin tärkeää, jotta kaikki kuoriaiset saadaan hävitetyik
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Koloradonkuoriaisia on heinäkuun puoliväliin 2014 mennessä löytynyt yhteensä kuudesta paikasta Etelä-Karjalasta ja Etelä-Savosta. Maassa talvehtineet aikuiset kuoriaiset tai ilmavirtausten mukana Suomeen levinneet uudet kuoriaiset ovat nyt siirtyneet perunakasvustoihin syömään ja lisääntymään. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira korostaa, että kaikkien perunanviljelijöiden pitää nyt omatoimisesti tarkkailla perunakasvustoja. Kesän 2014 kaikki löydökset ovat kaakkoisesta Suomesta Imatran, Lappeenrannan, Ruokolahden ja Puumalan kunnista.
Ensimmäinen havainto koloradonkuoriaisesta tehtiin viikko sitten Suomenalahden kallioluodolta. Viikon aikana on Etelä-Karjalassa tehty uusia havaintoja koloradonkuoriaisista, jotkaovat tulleet maahan ilmeisesti kaakkoistuulten mukana. -Perunanviljelijöiden on nyt syytä käydä tarkistamassa omat palstansapäivittäin, muistuttaa oto-kasvintarkastaja JUKKA HIRVIKALLIO. -Vaikkatuntuu, että kyseessä on iso savotta yhden kuoriaisen takia, kun yksikuoriainen ei hirveästi syö. Mutta kun yksi kuoriainen tuottaa 1500-2500jälkeläistä ja
Viime viikolla torstain ja perjantain välisenä yönä riehunutAsta-myrsky oli poikkeuksellisen raju. Kovat myrskytuuletulottuivat Kaakkois-Suomen yli aina Keski-Pohjanmaalle saakka.Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan on mahdollista, ettäAsta-myrsky on saattanut kuljettaa koloradonkuoriaisia Suomeen.Evira pyytääkin kaikkia perunan ammatti- ja kotitarveviljelijöitätarkkailemaan perunakasvustojaan koko Asta-myrskyrintamanalueella. Vuonna 2002 riehunut Unto-myrsky toi mukanaankoloradonkuoriaisia erityisesti Kaakkois- ja Itä-Suomen alueelle n.350 perunapellolle. Ajankohta oli tuolloin kuoriaisen luontaisenleviämisvietin
Tämän kesän ensimmäinen koloradonkuoriaisen esiintymäperunakasvustosta löytyi torstaina 14.7. Hämeestä Sysmän kunnasta.Elintarviketurvallisuusvirasto Evira sai tiedon esiintymästä HämeenELY-keskuksesta, jonne viljelijä otti yhteyttä heti kuoriaisethavaittuaan. – Perunan ammatti- ja kotitarveviljelijöiden omatoiminenkuoriaisten tarkkailu ja mahdollisten havaintojen ilmoittaminen onjuuri nyt ensiarvoisen tärkeää, tähdentää jaostopäällikkö Raija Valtonen Evirasta. Varhaisperunan viljelijä havaitsi pellossaan yhden aikuisenkuoriaisen ja kolme lukuisien toukkien muodostamaa pesäkettä,joissa oli
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.