Tämän kesän ensimmäinen koloradonkuoriaisen esiintymäperunakasvustosta löytyi torstaina 14.7. Hämeestä Sysmän kunnasta.Elintarviketurvallisuusvirasto Evira sai tiedon esiintymästä HämeenELY-keskuksesta, jonne viljelijä otti yhteyttä heti kuoriaisethavaittuaan.
– Perunan ammatti- ja kotitarveviljelijöiden omatoiminenkuoriaisten tarkkailu ja mahdollisten havaintojen ilmoittaminen onjuuri nyt ensiarvoisen tärkeää, tähdentää jaostopäällikkö Raija Valtonen Evirasta.
Varhaisperunan viljelijä havaitsi pellossaan yhden aikuisenkuoriaisen ja kolme lukuisien toukkien muodostamaa pesäkettä,joissa oli sekä pieniä että jo lähes täysikasvuisia toukkia. Näinollen aikuinen lisääntymiskykyinen kuoriainen on ollut pellossa jopari viikkoa. Toistaiseksi ei ole varmuutta siitä, mistä kuoriainenon peltoon tullut.
Eviran tarkastajat aloittivat kuoriaisen torjuntatoimetviljelmällä jo eilen illalla. Evira kehottaa erityisesti Hämeenseudun perunan ammatti- ja kotitarveviljelijöitä tarkkailemaanhuolellisesti viljelmiään koloradonkuoriaisen varalta.Mahdollisista havainnoista ja epäilyistä tulee ilmoittaa allaolevaan päivystysnumeroon.
Koloradonkuoriaisia voi vielä levitä etelän ja kaakon suunnaltatulevien myrskytuulten ja ukkosrintamien mukana Suomeen.Ilmavirtausten lisäksi niitä voi satunnaisesti kulkeutua maahammeliikennevälineiden mukana. Riski kuoriaisen leviämisestä on suurinEtelä- ja Kaakkois-Suomessa.
Tunnista munia, toukkia ja aikuisia
Perunakasvustosta voi tähän aikaan löytyä sekä aikuisiakoloradonkuoriaisia että kuoriaisen munia ja toukkia. Aikuinenkuoriainen on noin senttimetrin pituinen. Keltaisessa selässä on 10mustaa pitkittäisraitaa, pään takaosa on väriltään oranssi ja siinäon mustia pilkkuja. Kuoriaisen mannaryynin kokoiset keltaoranssitmunat ovat tiiviissä ryhmissä lehtien alapinnoilla.
Vastakuoriutunut toukka on noin 1-2 millimetrin mittainen jatummahko. Toukat kasvavat nopeasti ja niiden kuperan selkäosan värimuuttuu pian oranssinpunertavaksi. Pää on musta ja alhaallakummassakin kyljessä on kaksi riviä mustia pilkkuja. Täysikasvuinentoukka on hieman yli senttimetrin mittainen.
Aikuiset kuoriaiset ja sen toukat syövät aluksi reikiä perunanlehtiin. Varsinaisen tuhotyön tekevät toukat, jotka massoittainesiintyessään syövät lehdet lähes kokonaan. Syödyt perunavarsistotmuodostavat kasvustoon pesäkkeitä, jotka on helppo havaita muustakasvustosta. Perunakasvustossa voi esiintyä myös muita kasvienlehtiä syöviä hyönteisiä, mutta niiden aiheuttama vioitus ei olesamaa suuruusluokkaa kuin koloradonkuoriaisen aiheuttama.
Koloradonkuoriainen on yksi maailman pahimmistaperunantuhoojista. Epäiltäessä koloradonkuoriaista Evira kehottaakaikkia havaitsijoita ottamaan välittömästi yhteyttäkoloradonkuoriaisen havaintoilmoitusten päivystysnumeroonesiintymisen varmistamiseksi. Tarkastuksista ja torjunnastavastaavat Eviran ja ELY-keskusten kasvintarkastajat.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Ensimmäinen havainto koloradonkuoriaisesta tehtiin viikko sitten Suomenalahden kallioluodolta. Viikon aikana on Etelä-Karjalassa tehty uusia havaintoja koloradonkuoriaisista, jotkaovat tulleet maahan ilmeisesti kaakkoistuulten mukana. -Perunanviljelijöiden on nyt syytä käydä tarkistamassa omat palstansapäivittäin, muistuttaa oto-kasvintarkastaja JUKKA HIRVIKALLIO. -Vaikkatuntuu, että kyseessä on iso savotta yhden kuoriaisen takia, kun yksikuoriainen ei hirveästi syö. Mutta kun yksi kuoriainen tuottaa 1500-2500jälkeläistä ja…
Maa- ja kotitalousnaiset tempaisevat tänä vuonna valtakunnallisellaKaveriksi kasviksia -kampanjalla. Tavoitteena on lisätä kasvistenmonipuolista käyttöä ja etsiä uudenlaisia kasvisten käyttötapoja ja-mahdollisuuksia. -Kasvisten käytön lisääminen on terveytemme kannaltatärkeää. Kasviksia ja hedelmiä tulisikin nauttia joka päivä ja jokaaterialla, vähintään puoli kiloa päivässä. Kasviksista saa iloa, pirteyttäja väriä, korostavat Maa- ja kotitalousnaiset. Kasviskampanjaa vauhdittamaan valitaan jokaisesta maaseutukeskuksestaKasviskaveri. Hämeen Kasviskaveriksi…
Viime viikolla torstain ja perjantain välisenä yönä riehunutAsta-myrsky oli poikkeuksellisen raju. Kovat myrskytuuletulottuivat Kaakkois-Suomen yli aina Keski-Pohjanmaalle saakka.Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan on mahdollista, ettäAsta-myrsky on saattanut kuljettaa koloradonkuoriaisia Suomeen.Evira pyytääkin kaikkia perunan ammatti- ja kotitarveviljelijöitätarkkailemaan perunakasvustojaan koko Asta-myrskyrintamanalueella. Vuonna 2002 riehunut Unto-myrsky toi mukanaankoloradonkuoriaisia erityisesti Kaakkois- ja Itä-Suomen alueelle n.350 perunapellolle. Ajankohta oli tuolloin kuoriaisen luontaisenleviämisvietin…
Aikuinen kuoriainen on noin senttimetrin mittainen ja sen keltaisessa selässä on kymmenen mustaa pitkittäisraitaa. Koloradonkuoriaisia on heinäkuun puoliväliin 2014 mennessä löytynyt yhteensä kuudesta paikasta Etelä-Karjalasta ja Etelä-Savosta. Maassa talvehtineet aikuiset kuoriaiset tai ilmavirtausten mukana Suomeen levinneet uudet kuoriaiset ovat nyt siirtyneet perunakasvustoihin syömään ja lisääntymään. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira korostaa, että kaikkien perunanviljelijöiden pitää nyt omatoimisesti tarkkailla…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.