Kasvintarkastaja löysi sipoolaisesta perunakasvustostakoloradonkuoriaisia parhaillaan käynnissä olevien tarkastustenyhteydessä. Esiintymästä löytyi muutaman neliön alalla kaksiaikuista kuoriaista ja niiden ympäriltä munaryhmiä. Munia näissäoli kaikkiaan lähes 400 kpl. Esiintymästä löydetyt kuoriaiset jamunaryhmät hävitettiin ja viljelmällä jatketaan lähiviikkoinaesiintymisen tarkkailua.
Suomesta on todettu vuodesta 1998 lähtien kaikkiaan yli 500kuoriaisesiintymää, jotka on hävitetty. Tehokkaan torjunnanansiosta kuoriainen on päässyt vain seitsemän kertaa talvehtimaanSuomessa. Aiemmat talvehtineet kuoriaisesiintymät ovat löytyneetEtelä- ja Pohjois-Karjalasta vuosina 2004 ja 2006.
Koloradonkuoriaisia tavataan Suomen lähialueilla Baltiassa jaVenäjällä paikoitellen jopa massoittain eikä niitä sielläjärjestelmällisesti hävitetä kuten Suomessa. Suurina joukkoinaesiintyessään kuoriaiset lähtevät herkästi etsimään ravintoauusilta alueilta. Viime päivien itäkaakkoisten ilmavirtauksien janiissä esiintyneiden ukkosrintamien avulla kuoriaisia on voinutlevitä niin Baltian kuin Venäjänkin alueilta erityisestietelärannikolle sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalaan aina Kainuuseensaakka.
Evira kehottaa kaikkia perunan- ja palstaviljelijöitätarkkailemaan perunakasvustoja seuraavien viikkojen ajan erityisenhuolellisesti, jotta mahdollisesti kulkeutuneet kuoriaisetlöytyisivät. Pysyvän kuoriaiskannan muodostumisen estämiseksiviranomainen pitää tärkeänä, että löytyneet esiintymät päästäänhävittämään. Koloradonkuoriaishavainnoista ja epäilyistä pitää hetiilmoittaa Eviran kasvintarkastukseen tai TE-keskuksenkasvintarkastajalle, joka varmistaa havainnon ja antaa ohjeitajatkotoimenpiteisiin.
Koloradonkuoriainen käyttää ravinnokseen perunanlehtiä, jotenrunsaasti esiintyessään se alentaa perunasadon määrää. Perunasadonlaatuun tai käyttökelpoisuuteen kuoriainen ei vaikuta.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Ensimmäinen havainto koloradonkuoriaisesta tehtiin viikko sitten Suomenalahden kallioluodolta. Viikon aikana on Etelä-Karjalassa tehty uusia havaintoja koloradonkuoriaisista, jotkaovat tulleet maahan ilmeisesti kaakkoistuulten mukana. -Perunanviljelijöiden on nyt syytä käydä tarkistamassa omat palstansapäivittäin, muistuttaa oto-kasvintarkastaja JUKKA HIRVIKALLIO. -Vaikkatuntuu, että kyseessä on iso savotta yhden kuoriaisen takia, kun yksikuoriainen ei hirveästi syö. Mutta kun yksi kuoriainen tuottaa 1500-2500jälkeläistä ja
Suomessa talvehtineita koloradonkuoriaisia ei tiettävästiole. Suomen lähialueilla kuoriaisten esiintymät viime vuosina eivätole olleet erityisen suuria, joten suurta invaasioriskiä ei tällähetkellä näyttäisi olevan. Evira seuraa ilmavirtojen kehittymistäja kohdentaa tarkastuksia sen mukaan. Kansalaisten aktiivisuuskuoriaisten tarkkailussa ja havaintojen ilmoittamisessa ontärkeää, korostaa tarkastaja Esko Viikari Evirasta. Lähimmät pysyvät koloradonkuoriaisen esiintymisalueet ovatVenäjällä Laatokan etelä- ja itäpuolella. Aikuisina maahankaivautuneina talvehtineet koloradonkuoriaiset
Hedelmän- ja marjanviljelijät ovat huolissaan kasviensa talvehtimisesta. Tuntuu siltä, että huoleen on aihettakin. Syyskesä oli kuiva ja ennätyslämmin syyskuun puoleen väliin asti. Viikon sisällä ilma muuttui kylmäksi ja paikoin oli koviakin pakkasia. Lokakuun puolen välin jälkeen mitattiin jopa – 20- -25 C lämpötiloja. Yleisesti lehdet jäätyivät puihin ja pensaisiin ja saattoivat riippua niissä vielä vuoden
Etelä-Karjalassa Lappeenrannassa on tehty tämän kesän ensimmäinen varmistettu koloradonkuoriaishavainto. Kotipuutarhuri löysi tiistai-iltana perunamaaltaan syötyjä lehtiä sekä koloradonkuoriaisen toukkia. Ilmoituksen saatuaan KTTK:n kasvintarkastajat kävivät paikalla varmistamassa havainnon. Tarkastuksessa perunamaasta löytyi muutama aikuinen koloradonkuoriainen, runsaasti eri-ikäisiä ja -kokoisia koloradonkuoriaisen toukkia sekä munaryhmiä. Esiintymä torjuttiin eikä tässä vaiheessa ole syytä epäillä, että toukkia olisi ehtinyt mennä maahan koteloitumaan.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.