Suomessa talvehtineita koloradonkuoriaisia ei tiettävästiole. Suomen lähialueilla kuoriaisten esiintymät viime vuosina eivätole olleet erityisen suuria, joten suurta invaasioriskiä ei tällähetkellä näyttäisi olevan. Evira seuraa ilmavirtojen kehittymistäja kohdentaa tarkastuksia sen mukaan. Kansalaisten aktiivisuuskuoriaisten tarkkailussa ja havaintojen ilmoittamisessa ontärkeää, korostaa tarkastaja Esko Viikari Evirasta.
Lähimmät pysyvät koloradonkuoriaisen esiintymisalueet ovatVenäjällä Laatokan etelä- ja itäpuolella. Aikuisina maahankaivautuneina talvehtineet koloradonkuoriaiset heräävättalvihorroksesta, kun maan lämpötila nousee yli 15 asteen. Tämätapahtuu yleensä kesä-heinäkuun vaihteessa.
Suomessa koloradonkuoriaisia ei esiinny pysyvästi. Baltiassa jaVenäjällä kuoriaisia esiintyy yleisesti, joten erityisesti idän jakaakon suunnalta tulevat ilmavirtaukset ja ukkosrintamat lisäävätniiden kulkeutumisriskiä Suomeen.
Ilmavirtausten lisäksi kuoriaisetvoivat kulkeutua auto- ja junaliikenteen mukana idästä. Riskikoloradonkuoriaisen leviämisestä on suurin Etelä-Karjalassa,Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa, mutta ukkosmyrskyjen mukanakuoriaisia voi kulkeutua myös muualle Suomeen. Eviran jaTE-keskusten kasvintarkastajat aloittavat tarkastukset heinäkuunpuolen välin aikaan.
Aikuinen koloradonkuoriainen on noin sentin pituinen.Keltaisessa selässä on 10 mustaa pitkittäisraitaa ja etuselkä onmustapilkkuinen oranssi. Kuoriaisen mannaryynin kokoiset keltaisetmunat ovat tiiviissä ryhmissä lehtien alapinnoilla. Toukkien värion oranssi ja molemmissa kyljissä on mustia pilkkuja kahdessarivissä. Toukkia ei vielä alkukesästä esiinny.
Aikuiset kuoriaiset ja toukat syövät aluksi reikiä perunanlehtiin, myöhemmin lehdet kokonaan, jolloin ne on helppo havaita.Kotipuutarhassa esiintyy paljon muita kasvien lehtiä syöviä yleisiähyönteisiä. Koloradonkuoriaiset syövät ainoastaan perunaa tai muitakoisokasveja.
Koloradonkuoriainen on yksi maailman pahimmistaperunantuhoojista. Sen tuhovoima perustuu kuoriaisten suureenmäärään ja nopeaan lisääntymiseen. Suomessa koloradonkuoriainen onkaranteenituhooja, jonka leviäminen on pystytty toistaiseksiestämään. Tarkastuksista ja torjunnasta vastaavatkasvinsuojeluviranomaiset eli Eviran ja TE-keskustenkasvintarkastajat.
Yhteystiedot havaintoilmoitusten tekemiseksi sekä lisätietoakoloradonkuoriaisesta löydät Eviran internet-sivuilta:www.evira.fi/koloradonkuoriainen. Sieltä löytyvät ohjeet myös siitä, kuinka koloradonkuoriainen erotetaan leppäpirkosta.
Havaintoilmoitusten päivystysnumero on 040 801 4407 (klo 9-20).
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Koloradonkuoriaisesiintymiä on alkukesän aikana löytynyt viisi. Säätilan lämmettyä maassa talvehtineet aikuiset kuoriaiset ovat nousemassa perunakasvustoihin ruokailemaan ja lisääntymään. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira korostaa, että perunan ammatti- ja kotitarveviljelijöiden tulisi nyt omatoimisesti tarkkailla kuoriaisia perunakasvustoista. Lämpimillä kasvupaikoilla voi esiintyä jo koloradonkuoriaisen toukkia, jolloin pesäkkeet on helpompi havaita. Maasta nousevien kuoriaisten määrä on esiintymispesäkkeessä todennäköisesti runsas, jos kyse on
Herukan satokausi on käynnistymässä koko maassa. Puna- ja valkoherukoita onollut myynnissä jo jonkin aikaa. Nyt niiden seuraksi myyntipisteisiin ontulossa myös mustaherukka. Herukan pääsatokausi ajoittuu Hedelmän- jaMarjanviljelijäin liiton arvion mukaan elokuun puolivälin tienoille, ja satojatkuu aina syyskuun alkuun asti. Herukkasadosta odotetaan tänä vuonna keskinkertaista. Kesän kuivuus onvaivannut herukkaa jonkin verran, mutta syväjuurisena kasvina se on pystynytimemään
Koivuista saatavan mahlan keruukausi alkaa olla käsillä, muistutetaan Arktisista Aromeista. Mahlakausi alkaa, kun lumi on vielä maassa, ja loppuu ennen lehtien kasvamista täysikokoisiksi. Koivunmahlaa pidetään terveellisenä ja virkistävänä juomana, josta saa helposti imeytyvässä muodossa sokereita, hedelmähappoja, aminohappoja, C-vitamiinia sekä kivennäis- ja hivenaineita. Mahla on tähän saakka ollut vaikeasti saatavissa oleva sesonkituote, mutta uuden tekniikan ansiosta
Herukasta odotetaan parin huonon vuoden jälkeen normaalia satoa. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta arvioidaan, että mustaherukkaa saadaan tänä vuonna noin 3 miljoonaa kiloa. Pieni osuus tästä on mustaherukan värimuunnosta, eli viherherukkaa. Puna- ja valkoherukan sadon odotetaan olevan yhteensä noin 1,5 miljoonaa kiloa. Herukkakasvustot eivät monien muiden kasvien tavoin kärsineet ankarasta talvesta. Keväthallat sen sijaan koettelivat herukkapeltoja
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.