Kemira GrowHow uudistaa tuotevalikoimansa ilmeen, myös omat nurmikkosiemenet ja katteet tulevat myyntiin. Lannoitepakkaukset muuttuvat perinteisestä säkistä panoraaman muotoisiksi kantokasseiksi, joissa kantokahvana on monikäyttöinen puukeppi. Uudet lannoitteet on suunniteltu ympärivuoden käytettäväksi.
Markkinointipäällikkö Kimmo Hakkala kertoo, että Perinteinen Puutarhan yleislannos on ensi keväästä alkaen Puutarhan Kevät.
– Puutarhan Kesä -lannos on tarkoitettu sekoitettavaksi kesäkukkien ja havukasvien kasteluveteen. Puutarhan Syksy -lannos auttaa puolestaan kasveja selviämään talvesta.
Hakkalan mukaan uudelleen nimeämisen takana on muutos, jossa lannoitteet muuttuvat entistä enemmän puutarhan hoitotuotteiksi. – Kotipuutarha on viihde- ja hyötykäytössä ympäri vuoden. Kunnostamisen keskittyminen lyhyeen jaksoon keväällä ei ole paras mahdollinen asiantila kotipuutarhureille, puutarhoille eikä puutarhakaupoille.
– Kevään massiivisen hoitosykäyksen jakaminen eri vuodenaikoihin helpottaa kotipuutarhan hoitoa ja tarjoaa paremmat mahdollisuudet viihdekäytölle. Tasapainotetun hoidon ansiosta piha voi paremmin, uskoo Hakkala.
– Valikoima lanseerataan vaiheittain Suomen lisäksi seitsemässä muussa Euroopan maassa.
Kemira GrowHow lanseeraa ensi vuodeksi ympärivuotisen nurmikon hoito-ohjelman. Nurmikon Vuosi on suomalaisen nurmikon ympärivuotinen hoito-ohjelma.
– Nurmikon Kevät vahvistaa nurmikkoa nostaen maan pH:ta ja auttaa nurmikkoheiniä selviytymään voittajana kilpailussa kasvutilasta. Nurmikon Kesä kasvattaa nurmikkoa hillitysti ja tasaisesti. Nurmikon Syksy auttaa nurmikkoa talvehtimaan ja voimaan hyvin sekä kukoistamaan seuraavana kasvukautena. Nurmikon Talvi kohentaa maan mururakennetta ja luo hyvät olot maan pieneliöiden toiminnalle, selostaa Kimmo Hakkala.
– Nurmikon hoitotuotteet ovat rakeina, jotka sirotellaan sellaisenaan nurmikolle. Rakeet ovat pienikokoisia ”näkymättömiä” rakeita, ja ne ovat saaneet nimeksi GrowHow Invisiblen. Kaikki uudet tuotteet ovat myös ystävällisiä käyttäjän käsille, tämän ominaisuuden nimi on GrowHow Touch, kertoo Hakkala.
Paikkauskylvöihin pinnoitettu siemen
Kemira GrowHow laajentaa tuotevalikoimaansa siemeniin ja katteisiin.- Markkinoille tulee kolme siemenseosta. Ne ovat nimetty käyttötarkoituksen mukaan: Keväällä perustettavan nurmikon siemen, Syksyllä perustettavan nurmikon simen ja Nurmikon iSeed, joka on tarkoitettu paikkaus- ja hoitokylvöihin, kertoo Hakkala.
– Nurmikon iSeed -siemen on pinnoitettu hyödyllisillä mineraaleilla ja kasvinravinteilla. Siemen on painavampaa, joten se on helppo levittää ja siitä saadaan tasainen kylvös sekä vahva kasvuunlähtö, hehkuttaa Hakkala uutta innovaatiota.
– Valikoimiin tulee myös Nurmikon Kate. Sitä voidaan käyttää myös nurmikon siementen kylvöä helpottamaan sekoittamalla siemeniä siihen. Uutuustuotteista saa tietoa kuluttajapalvelusta, kertoo Hakkala.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Keväällä 2011 Berner tuo markkinoille uuden GreenCare -tuotenimen. Tutut GrowHow-tuotteet, kuten Puutarhan Kevät, Kesä ja Syksy näkyvät puutarhamyymälöissä keväästä alkaen uudella GreenCare -nimellä. – Tuoteperhe laajenee kymmenellä kasvualustatuotteella. Uudet tuotteet jatkavat tuttua, helposti tunnistettava ja selkeää visuaalista ilmettä, kertoo liiketoimintapäällikkö Janne Pulkkinen. – GreenCare-tuoteperhe on edeltäjänsä tavoin suunnattu kuluttajille, jotka haluavat helppoa ja vaivatonta puutarhanhoitoa.
Mykora Oy uusi kasvualustalaitos vihittiin perjantaina käyttöön Kiukaisissa. Investoinnin arvo on miljoona euroa. Se lisää kasvualustatuotannon kapasiteettia 60 %:a nopeuttaen ja varmentaen tuotantoa. – Viime syksynä alkanut rakennusprojekti on ollut yksi suurimpia Mykorassa sen perustamisen jälkeen. Koimme saavamme tähän laajennukseen selkeän tuen sekä kuluttajilta että kaupan taholta, kertoi toimitusjohtaja Heikki Parviainen. Parviainen korostaa, että kotimaisten
Omistajavaihdos on vauhdittanut Mykora Oy:n kehitystä. Yrityksessä aloitetaan juuri miljoonan euron investointi uuteen kasvualustan valmistusyksikköön. – Tulemme nopeuttamaan merkittävästi sienen kehitystä, sillä sienirihmasto ympätään alustaan heti pastöroinnin jälkeen idätystunnelissa. Kun rihmaston kasvu on päässyt vauhtiin, kasvualusta siirretään varsinaiseen sienimöön, kertoo yrityksen omistaja TIMO RAPILA. Konsernin vihannesten tuotemerkki on uudistettu ja myös vihannestuotanto laajenee. Mykoran tuotanto
Luomumansikan viljelytekniikan kehittäminen -hanke toteutettiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) Maa- ja metsätalousministeriön mansikkatutkimusohjelman rahoituksella vuosina 2000-2002. Hankkeessa tutkittiin avomaaolosuhteissa luomumansikanviljelyyn sovellettavissa olevia kasvinsuojelumenetelmiä. Koekentät sijaitsivat Mikkelissä, Ruukissa ja Jokioisilla. Hankkeessa tuotettiin myös laaja luomumansikan viljelytekniikkaa ja kasvinsuojelua käsittelevä kirjallisuusselvitys. Tutkitut katteet (mustamuovi, olki, vihermassa, tattarinkuori, havupuun hake, lehtipuun hake, pellavaneuloshuopa ja hake-tattarinkuori-seos) estivät tehokkaasti
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.