Kasvillisuuden joukkoon sijoitetut patsaat, uurnat, pajukoristeet ja muut esineet tuovat oman lisämausteensa istutuksille. Usein yksikin taitavasti valittu ja sijoitettu esine riittää piristämään kokonaisuutta.
Muutaman värikkään keraamisen pallon ryhmä toimii huomion herättäjänä, kun se ryhmitellään matalamman kasvillisuuden joukkoon.
Koriste-esineiden valinta määräytyy pitkälle istutusalueen koon ja sen tunnelman mukaan, jota halutaan korostaa. Esine voi rauhoittaa, liikuttaa, hauskuuttaa ja parhaimmillaan pysähdyttää. Se kertoo aina jotakin omistajastaan riippumatta siitä, onko haettu tunnelma romanttinen, hupaisa tai askeettinen.
Markkinoille on viime vuosina tullut ilahduttavasti toinen toistaan mielenkiintoisempia esineitä, joista jokaisen uskoisi löytävän mieleisensä. Perinteisten aurinkokellojen ja vain muutamien ruukkumallien lisäksi saatavilla on nyt muun muassa keraamisia palloja, eläinaiheisia patsaita, obeliskeja köynnöksineen, huippusuosittuja pajukoristeita sekä japanilaisaiheisia graniittiesineitä.
Pikkuinen puusta ja pellistä tehty mökki on suloinen puun oksaan ripustettuna.
Ennen esineen hankintaa on hyvä puntaroida mielessä ominaisuuksia, joita siltä vaaditaan. Millaiseen istutusalueeseen se on tulossa ja mitä istutusalueen lähipiirissä on? Aiheen ratkettua syvennytään materiaalivalintoihin, joissa kannattaa suosia aitoja luonnonmateriaaleja keinotekoisten sijaan. Vaikka luonnonmateriaalista valmistetun esineen hankintakustannukset tuntuisivatkin keinotekoisia korkeammilta, maksaa esine kestävyydessä hintansa takaisin.
Enkelipatsas pionien keskellä on paitsi pysähdyttävä, myös romanttinen.
Harkiten kaunista ja selkeää
Istutusalueella katseenvangitsijan tarkoitus on myös korostaa kasvien väritystä, muotoja ja tunnelmaa. Sen ei tarvitse olla suurieleisen pröystäilevä vaan paikkaansa sopiva, vaatimatonkin kappale. Se voi olla vaikka pikkuinen puusta ja pellistä valmistettu punainen tupa riippumassa koristepuussa tai kaunismuotoinen, paikalle siirretty luonnonkivi.
Lepäävä, satumainen hahmo perennojen joukossa on kukkapenkin lystikäs katseenvangitsija.
Kukkauurna tai -ruukku betonipilarin päällä on yksinkertaisuudessaan mitä viehättävin romanttisessa kukkapenkissä. Uurna on tyylikäs ilman istutuksiakin, mutta upeimmillaan se on, kun siihen istutetaan kukkapenkin sävyissä kukkivia kasveja.
Salmiakkikuvioon asetellut betonilaatat kukkaruukkuineen ovat kaunis yksityiskohta ja helppo ratkaisu vastaperustetulle istutusalueelle, missä taimet ovat vielä pieniä ja maa rikkakasveille alttiina. Laatat osaltaan estävät rikkakasvien kasvun ja pirteät kesäkukkaistutukset ruukuissa tuovat väriä, kunnes monivuotiset taimet ovat kasvaneet ja kukkivat.
Malja tai uurna on varma valinta romanttiselle istutusalueelle. Pilarin päälle asetettu suurikokoinen astia on vaikuttavan näköinen ilman siihen tehtyjä istutuksiakin.
Japanilaistyylisten graniittiesineiden paikan suhteen kannattaa olla kriittinen, sillä esineet voivat pahimmillaan jäädä puutarhan tunnelmasta irrallisiksi. Ne sopivat istutusalueelle, jossa kasvillisuudeksi on valittu heiniä, matalia havuja ja koristeelliset lehdet omaavia pensaita ja pikkupuita.
Esineitä kannattaa sijoittaa istutusalueelle harkiten, sillä monta erityylistä ja -näköistä katseenvangitsijaa etenkin pienellä alalla riitelevät helposti keskenään ja kokonaisuus jää sekavaksi ja rauhattomaksi. Onnistuneesti valitut katseenvangitsijat patinoituvat hurmaavasti ja tuovat istutusalueelle iloa vuosiksi.
Salmiakkikuvioon laitetut betonilaatat kukkaruukkuineen piristävät juuri perustetun istutusalueen ilmettä. Tunnelmaan haettu betonipatsas on hurmaava yksityiskohta suurehkolla istutusalueella.Malja voi olla paitsi katseenvangitsija myös juoma- ja kylpypaikka pikkulinnuille. Astia kannattaa kuitenkin sijoittaa riittävän ylös, jotta kissat eivät pääse yllättämään pikkukylpijöitä.Perinteinen aurinkokello puolustaa edelleen paikkaansa uudempien koriste-esineiden joukossa.
Japanilaisaiheiset esineet ovat omimmillaan alueella, jossa haetaan yksinkertaista ja selkeää tyyliä myös kasvillisuudella.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Moni perenna on syötävä ja moni vihannes kelpaa kukkapenkkiin. Hyötykasvien estetiikka ja koristekasvien hyötykäyttö, sekaviljely, hyönteiskannan suojeleminen ja mahdollisimman monipuolinen lajivalikoima pienessä puutarhassa ovat pinnalla
Kauniisti kukkiva kasvimaa piristää mieltä ja kutsuu tärkeät pölyttäjät kylään. Siistit kukkapenkit osoittavat kasvimaan rajat, mutta kesäkukkia voi lisätä väriläiskiksi myös vihannesten joukkoon.
Rintamamiestalo puutarhoineen sai uuden elämän, kun porvoolaiset Beatrice Klaucke-Virtala ja Joni Virtala päättivät toteuttaa unelmansa kodista maaseudun rauhassa. Pitkään vailla vakituista asujaa ollut talo vajaan neljäntuhannen neliön kokoisella tontilla löytyi Loviisan Koskenkylästä.
Ruukkujen käyttö näyttää vakiintuneen ja ansainneen paikkansa puutarhoissamme. Ilahduttavan usein näkee värikkäitä ruukkuistutuksia, joissa on yhdistelty useita kasvilajeja. Ruukkuistutukset ovat mainio ratkaisu moneen tilaan, ja jo yksi kookas ruukku istutuksineen elävöittää ympäristöään.
Jo lapsena taskuni täyttyivät pienistä, toinen toistaan kauniimmista kivistä. Kivet näyttelevät edelleen tärkeää osaa tekemisissäni Eija’s Gardenissa. Viehätyn aina uudestaan kivien muodoista, pinnoista ja kokoeroista.
Kovat pinnat ovat merkittävä osa asumisympäristöämme ja koko yhdyskuntarakennetta. Kulkuväylien, pysäköintialueiden ja oleskelutilojen mitoitus, muotokieli ja pintamateriaali ovat oleellinen pala pihaa ja puutarhaa.
Kun kevät koittaa ja lumi on vihdoin sulanut, nähdään kuinka talvi on koetellut pihaa. Runsas lumipeite on suojannut kasvit hyvin, mutta myös piilottanut istutukset sekä nurmikoiden ja kiveysten reunat, jolloin ne ovat voineet saada kolhuja lumitöiden tiimellyksessä.
Vesi on elintärkeää meille kaikille ja myös puutarhalle. Sitä ei saa olla liian vähän eikä liikaa eikä väärässä paikassa. Puutarhan pinnanmuodoilla ja rakenneratkaisulla voidaan vaikuttaa siihen, mihin vesi jää ja mistä se juoksee pois.
Parveketarhurikin pääsee upottamaan sormensa multaan ja nauttimaan kasvien kanssa puuhailusta. Isot istutusastiat mahdollistavat vihannesten sekä monivuotisten hyöty- ja koristekasvien kasvattamisen.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.