Kuopiolainen Kasvis Galleria voitti Ny Nordisk Mat -palkinnon. Pohjoismaisen ministerineuvoston palkinto luovutetaan perheyrityksen edustajille 4. marraskuuta Tukholmassa.
Pohjoismaisen ruokakulttuurin vahvistamiseen pyrkivä Ny nordisk mat -hanke palkitsee vuosittain toimijoita, jotka ovat työskennelleet Uuden pohjoisen keittiön hengessä. Kilpailussa oli mukana edustaja jokaisesta Pohjoismaasta. Osallistujien joukossa oli ravintoloita, oppilaitos ja tuotantolaitos.
”Jos emme saa voittoa Suomeen nyt, se ei onnistu ikinä”
Kasvis Galleria on onnistunut yhdistämään tämän päivän megatrendit maukkauden, terveellisyyden, helppokäyttöisyyden ja mukavuuden kilpailukykyisellä ja tuoreella tavalla, totesi voittajaa ensimmäisenä onnitellut ministeri Sirkka-Liisa Anttila.
– Tällaisia yrittäjiä Suomi tarvitsee, olemme teistä ylpeitä, Anttila riemuitsi.
Hallituksen ruokaohjelman pääsihteeri Marja Innanen, joka oli mukana laatimassa Suomen ehdotusta, tunnusti ajatelleensa, että ellei voitto tule Suomeen nyt, se ei onnistu ikinä. Niin hyvin Kasvis Gallerian liikeidea ja toiminta täyttivät palkittavalle yritykselle asetetut kriteerit.
– Nostaako ulkopuolelta tuleva arvostus vihdoin suomalaisen ruuan arvostusta myös kotimaassa?, pohdiskeli Innanen.
Suomalaisen elintarviketuotannon innovatiivisuuden kärkeä
Muun muassa Tähtituote-kilpailussa kolmena vuonna palkittu Kasvis Galleria panostaa tuotekehitykseen. Toimitusjohtaja Tarja Peltola totesi, että ennen palkintoja on tarvittu paljon intohimoista työtä.
– Etenemme maku edellä. Suomalainen juures on maullisesti syvää ja hyvää, ja meidän pitää onnistua säilyttämään maku, väri ja ravintoarvo tuotteissamme. Haasteellisin tuotteemme on kasvisleikkele. Teimme viisi vuotta tuotekehitystyötä ennen kuin se oli valmis markkinoille.
Myös ruokalähettiläs Kim Palhus kannusti yrittäjiä:
– Tuotekehittelyyn kannattaa satsata. Te olette siinä onnistuneet, pysykää tällä tiellä.
Yrityksen toimintaa on Tarja Peltolan mukaan alusta lähtien ohjannut kysyntä. Nykyisin yritys pysyy kärryillä esimerkiksi ammattikeittiöiden tarpeista keittiömestareiden kanssa tehtävän yhteistyön ansiosta.
Jos se on perusteltua, asiat tehdään Kasvis Galleriassa toisin kuin muualla, tästä käyvät esimerkiksi porkkana- ja lanttulaatikot, joita suurkeittiöt yleensä ostavat raakapakasteina. Kasvis Gallerian laatikot ovat sous-vide-tuotteita. Laatikko on kypsä, sula ja heti valmis tarjottavaksi, kun pöydässä tarvitaan täydennystä.
Kasvisruokien tekijöitä ilahduttaa tuotteiden saama huomio. Peltola muistutti, että kasvikset kuuluvat jokaisen lautaselle.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Terveiset Tukholmasta, jossa koristekirsikat olivat jo puhjenneet kukkaan ja scillat loistivat sinisenään puistojen nurmikoilla! Tunnelmia Nordiska Trädgårdar -messuilta, jonne viimein pääsin osallistumaan. Olipahan mahtavat messut! Tässä muutamia kuvia näin alkajaisiksi, lisää on luvassa!
Kukkien kasvattamiseen liittyy aina tietynlainen odotus ja jännitys. Ehkä se on puolet kasvattamisen viehätystä ja kun odotus vihdoin palkitaan ihanalla kukinnalla, saa se kenet tahansa kotipuutarhurin vallan villiintymään. Itse olen huhtikuusta asti (jolloin pistokkaaat sain) odottanut ruusunnuppupelargoni Prince Gustavin kukintaa ja nyt suloiset täyteen ahdetut lähes vaahtokarkkimaiset hempeät pallerot ovat avautumassa. Kasvihuoneessa ovat ruukussa kukkineet
Raati on valinnut Vuoden Tähtituote 2010 -kilpailun kärkeen yhdeksän vähittäiskauppatuotetta ja kolme suurkeittiötuotetta. Finalistien joukossa on runsaasti kasvispohjaisia tuotteita kuten Pakkasmarja Oy:n Marja Plus -soseet, Kasvis Galleria Oy:n Kasvismureke ja Atrian Fresh-tuoteperhe. Vähittäiskauppatuotteiden sarjassa finalistit ovat Apetit Pakaste Oy:n Pikkuröstit (Säkylä), Atria Suomi Oy:n Atria Fresh -tuoteperhe (Karkkila) sekä Atria Kastikkeelliset lihat -tuoteperhe (Nurmo), Ingman
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.