Omien leikkokukkien kasvattaminen puutarhassa on kasvattanut suosiotaan yhä enemmän. Runsaat kesäkimput luovat kotiin puolivilliä kukkaisromantiikkaa. Puutarhassa runsaasta kukinnasta on iloa silmälle ja se tarjoaa myös paljon ravintoa perhosille ja pörriäisille. Kukkien kasvatus hyötykasvien rinnalla kasvimaalla sekä lavatarhassa on myös siinä mielessä hyödyllistä, että se houkuttelee paikalle ötökkämaailman saalistajia, kuten kukkakärpäsiä ja leppäkerttuja auttamaan torjuntatoimissa.
Pallodaalia ’Wizard of Oz’.
Daalioiden loistoa kesäkimppuihin
Näin maaliskuussa daalioiden juurakot ovat saapuneet kauppoihin ja nyt on myös hyvä aika tarkistaa jo ennestään talvivarastossa olevat mukulajuurakot, kuinka ne ovat pärjänneet. Mikäli tarkasteltaessa löytyy mädäntyneitä mukuloiden osia, ne kannattaa leikata pois. Daalioita voi ryhtyä esikasvattamaan valoisassa paikassa huhtikuussa tai kasvihuoneessa toukokuussa. Toki mukulajuurakot voi myös istuttaa suoraan maahan tai lavoihin harson alle toukokuun lopulla, mutta lyhytkin esikasvatus aikaistaa kukintaa.
Esikasvatetun daalian versoja voi latvoa, jolloin ne haaroittuvat ja kasvista tulee tuuheampi ja tuottaa enemmän kukkia. Daalia viihtyy ilmavan kuohkeassa ja ravinteikkaassa kasvualustassa. Itse olen sekoittanut lavassa kompostimullan joukkoon maatunutta lantaa, kalkkia sekä kaupan ostomultaa.
’Cafe au Lait’ on suurikokoinen lautasdaalia. Se on parhaimmillaan näyttävä yksittäiskukkana pieniin pulloihin tai maljakoihin aseteltuna.Nyt on hyvä aika käydä läpi talvivarastossa olevat daalian juurakot. Kevyesti puristelemalla näkee ovatko kasvin ravinnevarastomukulat pehmentyneet. Mikäli löydät mädäntyneitä osia, leikkaa ne pois.
Muut mukulakasvit ja sipulit
Daaliahuuman keskellä ei kannata unohtaa myös muita ihania sipuli- ja mukulakasveja kesäksi, kuten kruunuvuokot, gladiolukset, liljat ja jaloleinikit. Liljat voi istuttaa keväällä suoraan maahan, mutta muille edellä mainituille lyhyt esikasvatus kasvihuoneessa huhti-toukokuussa on eduksi ja aikaistaa kukintaa. Kruunuvuokkoja ja jaloleinikkejä kannattaa liottaa vedessä pari tuntia ennen ruukkuun istuttamista.-
Tähtiputket ja jättipoimulehden kukinnot sopivat hyvin kesäkimpun keventäjiksi. Muutamat purppuraheisiangervon oksat luovat kontrastia valkosille kruunuvuokoille.Puhtaanvalkoinen (Anemone Coronaria) ’The Bride’ loistaa loppukesän sadonkorjuukimpussa ’Bronzed Beauty’ -tarhakehäkukkien rinnalla.
Puutarhaperennat kukkakimpuissa
Puutarhan monivuotisista kasveista mahtavaa materiaalia leikkokukkakimppuihin tarjoavat muun muassa: pionit (Paeonia), tähtiputket (Astrantia), piikkiputket (Eryngium), maariankello (Campanula medium), kurjenkello (C. persicifolia), morsiusleinikki (Ranunculus aconitifolius) ja koreakärsämö (Achillea ptarmica var. multiplex).
Isoräpelö on helppo yksivuotinen koristeheinä, jonka voi suorakylvää huhti-toukokuussa ja kuivattaa loppukesällä kuivakukaksi. Se myös kylväytyy helposti kasvupaikalleen. Elokuista loppukesän kimppua täydentävät unikoiden siemenkodat.
Kimpun keventäjät ja leikkovihreät
Tasapainoisessa kukkakimpussa on hyvä olla välissä myös muita elementtejä, kuten heinäkasveja, leikkovihreää tai vaikka persoonallisia siemenkotia. Tähän tarkoitukseen sopivat monet puutarhan koristeheinät kuten monivuotiset viiruhelpi (Phalaris arundinacea) ja isosiniheinä (Molinia caerulea) 'Molina' sekä kesällä yksivuotisena kasvatettavat koristehirssi (Panicum elegans), partaohra (Hordeum jubatum), jänönhäntä (Lagurus ovatus) sekä isoräpelö (Briza maxima). Siementen kauneutta kimppuun tuovat unikon siemenkodat, kaksivuotinen kesäkuuruoho (Lunaria annua) sekä tarhamaltsa (Atriplex hortensis).
Koristehirssi ’Frosted Explosion’ esikasvatetaan lyhyesti huhti-toukokuussa. Kylvä pienet siemenet kostean mullan pinnalle ja peittele vain ohuelti perliitillä. Peitä muovikannella, jotta kylvös pysyy kosteana. Istuta ulos yöhallojen mentyä.
Muistilista kevään esikasvatuksista ja suorakylvöistä leikkokukkatarhaan
• Esikasvata maalis-huhtikuussa ja istuta taimet ulos touko-kesäkuussa: koristeporkkana, tsinnia, kiinanasteri, leijonankita, kesäleimu, tuoksuherne, kesäpäivänhattu, koreatörmäkukka, daalia
• Helppoja toukokuussa suorakylvettäviä kukkia leikkokimppuihin ovat muun muassa: tsinnia, kesäharso, komeasilkkikukka, isosilkkikukka, auringonkukka, kehäkukka, perhoskukka, espanjanneito, kesämalvikki, kirjokakkara, koreatörmäkukka, silkkiunikko, ruiskaunokki, punapellava
• Kun kylvät siemeniä suoraan kasvupaikalle, kitke alue ensin ja perusparanna kasvualusta lisäämällä tarvittaessa uutta ravinteikasta multaa. Sekoita joukkoon kompostoitua lantaa tai lannoiterakeita, mikäli kasvatat paljon ravinteita vaativia kasveja, kuten daalioita, tuoksuherneitä tai jättiauringonkukkia.
• Kun kylvät siemeniä suoraan kasvupaikalle, kannattaa ne suojata harsolla niin kauan, kunnes kasvit itävät. Pikkulinnut käyvät helposti muuten syömässä juuri kylvämäsi siemenet. Etenkin hyvin pinnalle ripoteltavat unikot ja koristehirssit katoavat nopeasti. Harso auttaa myös pidättämään kosteutta sekä lämpöä ja siten nopeuttavat itämistä.
• Lavaviljely kannattaa leikokukkienkin kasvatuksessa. Tilaa on helppo hallita eikä kitkemistarvetta ole yhtä paljon kuin avomaalla. Lavoihin on myös helppo levittää alkuvaiheessa harso tai kirkas muovi.
Osan kasveista voi esikasvattaa tai suorakylvää, siksi ne esiintyvät listalla kahteen kertaan. Mitä pohjoisemmassa asut, sitä suositeltavampaa on esikasvattaa ainankin joitain hitaampia kesäkukkia, jotta ne ehtivät kukkia.
Punakosmoskukat ’Apricotta’ ja ’Xanthos’ kukoistivat kauniisti syyskuun alussa, kunnes yksi yöhalla vei ne harsoilla suojaamisesta huolimatta. Kosmoskukkien esikasvatus kannattaa, sillä se aikaistaa kukintaa. Vältä kosmoskukkien kohdalla liiallista typpilannoitusta, sillä se kasvattaa lähinnä lehtiä kukinnan kustannuksella.
Omalla pihallani IV-vyöhykkeellä esikasvatan kosmoskukat ja isompikokoiset auringonkukat lyhyesti huhti-toukokuussa kasvihuoneessa, sillä jotkin korkeimmat lajikkeet eivät aina meinaa ehtiä kukkaan – kesästä riippuen – ennen ensimmäistä yöhallaa, joka harmillisesti iskee täällä usein elokuun lopussa tai syyskuun alussa. Siksi on hyvä pitää kirjaa oman pihan vuotuisista sääolosuhteista, jolloin pystyy parhaiten arvioimaan kevään viimeiset hallayöt ja myös ne syksyn ensimmäiset.
Mikäli sinullakin kosmoskukat ja auringonkukat ovat välillä jääneet harmillisen myöhäisiksi, kannattaa kokeilla matalakasvuisempia lajikkeita. Esimerkiksi punakosmoskukista matalampikasvuiset lajikkeet, kuten ’Dwarf Sensation White’ ja ’Dwarf Sensation Mixed’, aloittavat kukintansa aikaisemmin, samoin pienempikokoiset auringonkukat. Välillä oravat tykkäävät pistellä poskeensa juuri itäneet, mehevät auringonkukanversot, joten siitäkin syystä auringonkukkien esikasvatus noin 15-20 cm mittaisiksi kannattaa ennen ulos istuttamista.
Omien kukkakimppujen kerääminen pihalta on kesällä arjen luksusta. Esimerkiksi daaliat, kosmoskukat ja tuoksuherneet hyötyvät kaikki siitä, että niitä leikataan ja energia ohjautuu siten uusien kukkanuppujen muodostumiseen.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Uskon että tähän aikaan vuodesta jokainen meistä kaipaa vihreyttä kotiinsa. Helpoin tapa on idättää ja versottaa pienissä ruukuissa ja purnukoissa tuoretta piristystä salaatin sekaan. Suuri pussillinen kuivattuja herneitä lähikaupasta riittää pitkälle. Herneenversoja onkin kasvamassa jo useampi kipollinen. Kokonaiset valkosipulit laitoin pieneen kulhoon ja pohjalle vettä. Pian ne kehittivätkin komeat juuret ja vihreää sipulinvartta pukkaa kovalla
Mahdollisimman luonnonmukaisen hyötytarhan perustaminen on arjen ekoteko. Tasapainoisessa puutarhassa ravinteet kiertävät, komposti tuottaa multaa ja satokasvit voivat hyvin. Kotitarveviljely on nykyisessä maailmantilanteessa ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Skebon kartano on kokenut loistoa, uutteruutta ja skandaaleja. Yllätyin, kun näin Yle Areenan Talot huokuvat historiaa -sarjassa Skebon ruukinkartanon – se on nykyisin nuoren perheen yksityiskoti. Kävin siellä syksyllä 2008, ja juttu ilmestyi Oma PIHA -lehden numerossa 4/2009. Seuraava artikkeli ja kuvat ovat tuolta ajalta, jolloin kartano toimi ylellisenä pikku hotellina ja huippuravintolana.
Ensin Sotkamon Taimiston liikeidealle naureskeltiin. Että oikein perhoskasveja. Ajatusmaailma muuttui kuitenkin nopeasti. Kasvivalinnoilla voi vaikuttaa muun muassa pihan lintulajistoon.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.