Kaisloissa tuoksuu ja kahisee kesä. Linjakas puikkorivistö elää jatkuvassa liikkeessä ja saa koko kosteikon eloon. Kauneus ei kuitenkaan ole kaislikon ainoa valtti: pehmeä kaisla taipuu helposti koreiksi, hatuiksi tai vaikkapa varpaita lämmittäväksi matoksi.
Oma Pihan uusimmassa numerossa on innostava juttu kaislanpunonnasta. Mukana on myös ohje kelluvan kaislakorin tekoon pihalampeen. Korin keskelle mahtuu purkillinen kesäkukkia, jotka kelluvat ja pyörivät hauskasti lammessa, tuulen suuntaa noudattaen.
Kaislatöissä käytetään kuivattua kaislaa, sillä kuivaus sitkistää kasvin kuidut. Kuivana varret kuitenkin murtuvat herkästi, joten kaislat kastellaan ennen työn aloittamista. Punontamestarit neuvovat kastelemaan kaislat vedellä jo edeltävänä iltana ja käärimään ne yön ajaksi märän froteepyyhkeen sisään, valmistettiin kaisloista sitten mitä tahansa. Sitkeyden säilyttämiseksi on kaisloja syytä kastella vielä punonnan aikanakin.
Kaislaa voi punoa yksin tai yhdessä, opastettuna tai itse oppien. Jos koskaan on kokeillut pajun punontaa, pääsee helposti jyvälle myös kaislan työstämisestä. Kaislatöiden virikkeeksi on viime vuosina julkaistu useampiakin kotimaisia kirjoja. Lisää vinkkejä voi käydä hakemassa vaikkapa tavaratalon sisustusosastolta, josta löytää monenlaisista luonnonmateriaaleista punottuja hyllykoreja, valaisimia, istuinalusia ja koristeita.
Keskikesän lämpö kypsyttää runsaan kesäkurpitsasadon niin koti- kuin ammattipuutarhoissa. Sato on runsaimmillaan heinäkuun lopun ja syyskuun alun välisenä aikana. Pitkänomaiset kesäkurpitsat ovat maukasta ja myös edullista kesäruokaa. Tämä monikäyttöinen kasvis sopii keittojen, grilliruokien, salaattien ja monien lämpimien kasvisruokien pääraaka-ainekseksi tai täydentämään muiden ruoka-aineiden makuja. Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry valitsivat kesäkurpitsan vuoden vihannekseksi, koska tämä…
Vuoden 2003 vihannes on mieto ja pehmeänmakuinen kesäkurpitsa. Se tunnetaan myös nimellä zucchini. Kesäkurpitsa on erittäin monikäyttöinen kasvis ja sopii hyvin suomalaisten ruokapöytiin. Silti syömme sitä vuodessa vain noin puolisen kiloa, eli yhden ison kesäkurpitsan henkeä kohti. Edellisen kerran kesäkurpitsa oli vuoden vihanneksena vuonna 1980. Vuoden Vihanneksen valitsevat vuosittain puutarha-alan keskusjärjestö Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset…
Kesäkukkaistutuksesta saa näyttävän ja tyylikkään käyttämällä kasveja, joiden koristearvo perustuu kauniisiin lehtiin. Lehtikasvit ovat myös oiva tausta värikkäille kukille. Kasvit kesäisiin istutuksiin valitaan yleensä värikkäiden kukkien perusteella. Monet tutut kesäkukat, kuten petuniat, orvokit ja lumihiutaleet, peittyvätkin kukkapilveen taitavan kasvattajan käsissä. Mutta silloin kun kukat eivät ole kasvissa pääosassa, pääsevät lehtien värisävyt ja muodot esille aivan…
Mahdollisimman luonnonmukaisen hyötytarhan perustaminen on arjen ekoteko. Tasapainoisessa puutarhassa ravinteet kiertävät, komposti tuottaa multaa ja satokasvit voivat hyvin. Kotitarveviljely on nykyisessä maailmantilanteessa ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.