Kotimaiset Kasvikset ry on nimennyt PEKKA ja SIRKKA-LIISA JUNNILAN Turustaavomaan vihannesviljelyn Vuoden laatutuottajiksi. Yhdistyksenlaadunvalvonnan mukaan Junniloiden pakkaamien kaalierien laatu on olluttasaisen hyvä. Kaikki viime vuosina läpikäydyt näytteet ovat täyttäneetensimmäisen laatuluokan laatuvaatimukset.
Tuotteiden hyvän laadun lisäksi Junnilat saavat tunnustusta täsmällisestäja luotettavasta toiminnasta. Tuotteet ostava tukkuliike tuntee Junnilathuolellisina ja ammattitaitoisina yrittäjinä, joiden toiminta onesimerkillistä.
Junnilat viljelevät kaalia Turun Maariassa.- Tämä on vanhaa kaalinviljelyseutua, mutta yksi toisensa jälkeen on lopettanut jo viljelyn. Lopettamispäätös on meilläkin edessä, kun hartiat alkavat painua kumaraan, toteaa Pekka Junnila tulevaisuudesta.
Kotimaisuus on valttia, mutta laadun oltava kunnossa
– Pitämällä tuotteiden laatu tasaisen hyvänä voidaan varmistaa tuotteidenvakaa kysyntä, korostaa Pekka Junnila. – Kuluttajien mielikuva tuotteestaheikkenee, jos tuotteen laatu vaihtelee rajusti esimerkiksimarkkinatilanteen mukaan. Omalla työvoimalla toimivassa pienessäperheyrityksessä pakattavan tuotteen laatu voidaan pitää tarkassahallinnassa. Kuluttajat ovat olleet valmiita maksamaan kotimaisestatuotteesta enemmän, joten sen on oltava myös ulkoiselta laadultaanmoitteetonta.
Kaalinviljely aloitettiin Junniloiden tilalla jo noin 40 vuotta sitten.Toimiva viljelykierto ja maan kasvukunnon ylläpito ovat varmistaneetkorkeatasoisen tuotannon. Yrityksessä viljellään kerä- ja kukkakaalianykyisin noin neljän hehtaarin pinta-alalla. Kukkakaali ja osa keräkaalistamyydään tuoremarkkinoille kesällä ja keräkaali korjataan pääosin varastoon,josta sitä toimitetaan tukkuihin talven aikana. Pakkausajankohta merkitääntuotepakkauksiin, jotta kauppa voi seurata tuotteiden tuoreutta ja myydätuotteet saapumisjärjestyksessä.
Tunnustusta annettu vuodesta 1994
Vuoden laatutuottajien nimeäminen aloitettiin vuonna 1994 ja sentavoitteena on antaa tunnustusta yrityksille, jotka paitsi tuottavathyvälaatuisia tuotteita, myös toimivat laadukkaasti ja pitkäjänteisesti.Valinta perustuu yhdistyksen laadunvalvonnan tuloksiin sekä kaupalta javiljelyneuvojilta saatuihin suosituksiin.
Kotimaiset Kasvikset ry nimeää vuosittain vuoden laatutuottajankasvihuonekukka-, kasvihuonevihannes-, avomaanvihannes-, hedelmän- jamarjatuotannon, taimitarhatuotannon sekä ruokaperunantuotannon alalta.(Finfood)
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kotimaiset Kasvikset ry on nimennyt Närpiössä toimivan Wickmanin taimistontaimitarhatuotannon Vuoden laatutuottajaksi. Huomionosoitus julkistettiintänään Taimistoviljelijät ry:n järjestämillä koulutuspäivillä Espoossa.Ensimmäistä kertaa taimitarhatuotannon alalla myönnetty tunnustusannettiin närpiöläiselle Wickmanin taimistolle. Viime vuonna 50 vuottatäyttänyt yritys on tunnettu laajasta taimivalikoimastaan jamonipuolisesta markkinoinnista. – Asikkainamme ovat vähittäisasiakkaidenlisäksi viherrakentajat, taimimyymälät ja muut taimitarhat. Joitakintuotteita on viety säännöllisesti myös muihin Pohjoismaihin sekäYhdysvaltoihin ja…
Kotimaiset Kasvikset ry on nimennyt ruokaperunatuotannon Vuodenlaatutuottajaksi Jaakkolan perunatilan Kristiinankaupungista. ARVO ja TIINAJAAKKOLAN omistama tila on perheyritys, joka viljelee ja pakkaaruokaperunaa. Yrityksen nimi on keväästä 2003 lähtien ollut JaakkolaPotatofarm Oy. Huomionosoitus julkistettiin tiistaina yhdistyksenjärjestämässä Perunantuottajien seminaarissa Nokialla. Yritys aloitti perunantuotannon vuonna 1988. Vuonna 1995 Jaakkolatpäättivät valita omaksi kilpailutekijäkseen laadun. Yrityksenlaatujärjestelmä sertifioitiin vuonna 1997 ensimmäisten maatilayritystenjoukossa.…
Kotimaiset Kasvikset ry on nimennyt Paraisilla sijaitsevan Bjursänginmarjatilan marjatuotannon Vuoden laatutuottajaksi. ELISIF VENNELÄN omistamamarjatila tunnetaan yhtenä marjatuotannon uranuurtajista. Tilallaaloitettiin mansikan myynti itsepoimintana jo noin 30 vuotta sitten, jasiitä lähtien tuotevalikoimaa ja palveluja on kehitetty monipuolisemmiksi.Yrityksessä viljellään marjoja sekä tuoremarkkinoille ettäelintarviketeollisuuden raaka-aineeksi. Bjursängin marjatilan päätuote on mansikka, jonka viljelyala on noin 15hehtaaria. Tilalla viljellään myös herukkaa,…
Tasaisen varmasti kevät on tehnyt tuloaan myös täällä Pohjois-Pirkanmaalla. Liukkaat jäätiköt alkavat pikkuhiljaa väistyä auringon lämmittäessä maata, ja myrskytuulen puhallettua maata kuivaksi. Tänään tein pienen pihakierroksen, ja ilokseni löysin kevään ensimmäiset nuput. Kuten aina tällä pihalla, aikaisimmat nuput kuuluvat vaaleajouluruusulle (Helleborus niger). Mikäli mitään äkillistä takapakkia ei tule, elän jo toivossa että kirsikkapuiden juurelta nousevat…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.