Näinä päivinä kuusikauppa käy kiivaimmillaan, ja metsänomistajillakin alkaa olla kiire kuusimetsään. Valtaosa markkinoilla olevista kuusista on kasvanut Suomessa. Tarjolla on myös pihtakuusia, jotka on pääsääntöisesti kasvatettu tanskalaisilla viljelmillä. Kuusi säilyy edustavana loppiaiseen, kun se saa jatkuvasti imettyä vettä. Ovela lisää veteen sokeria tai kukkaravinnetta.
Kuuseen voi suhtautua kuin suureen leikkokukkaan. Kuten ruusut ja tulppaanit, se tarvitsee jatkuvasti vettä, eikä siedä suuria lämpötilan vaihteluita. Siksi metsästä kaadettua kuusta varastoidaan ensin joitakin päiviä puoliviileässä autotallissa tai ulkovajassa. Vaiheittainen sulaminen on tärkeää etenkin Pohjois-Suomessa, jossa ennen joulua on ollut kipakoita pakkasia.
Kuusen lopullinen korkeus säädetään vasta sisällä, kun kuusta sovitetaan paikoilleen. Kun se on sahattu sopivaan pituuteen, puu kiinnitetään tukevasti jalkaan, ja kuusenjalka täytetään raikkaalla vedellä. Vettä kuluu runsaasti etenkin ensimmäisinä vuorokausina, joten veden pintaa on hyvä aika ajoin tarkkailla. Kuten kaikki muutkin kasvit, kuluu kuusen aineenvaihduntaan myös ravinteita. Jos kuusta haluaa hemmotella, voi kasteluveteen liuottaa pari teelusikallista sokeria. Myös pieni määrä huonekasvien kasteluveteen lisättävää ravinnetta virkistää kuusta.
Hyvällä hoidolla neulaset säilyvät elinvoimaisina ja kuuseen voi jopa kasvaa uusia, vaaleanvihreitä kerkkiä. Vaikka suomalaisella metsäkuusella onkin vakaa asema ”oikeana” joulupuuna, on sen viljellyillä kilpailijoilla neulasten suhteen etulyöntiasema: pihtojen neulaset eivät kuivuttuaan karise.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kotimainen tavallinen metsäkuusi (Picea abies) on säilyttänyt asemansa yleisimpänä joulupuuna suomalaiskodeissa. Suomessa kasvatettu kuusi on myös ekologinen vaihtoehto verrattuna kaukaa kuljetettuun, jopa hormoneilla käsiteltyyn tuontikuuseen tai luonnonvaroja haaskaten valmistettuun ja Kaukoidästä kuljetettuun muovikuuseen. Suomalainen kuusi on myös tuore ja tuoksuva, korkeintaan neljä viikkoa ennen joulua kaadettu, kertoo puheenjohtaja Heini Katajisto Joulupuuseurasta. – Kotimaisista joulupuumetsistä toki…
Joulukuusikauppa käy taas kiivaana – tänäkin vuonna myydään noin puoli miljoonaa joulukuusta. Lisäksi noin 400 000 luonnonkuusta haetaan suoraan omasta tai tutun metsästä. Myydyistä kuusista noin 80 000 kpl on viljelty Suomessa ja arvioiden mukaan 50 000 tuodaan ulkomailta, lähinnä Tanskasta ja Belgiasta. VILLE LINDFORS kauppasi Helsingin Viikissä Lohjalla viljeltyjä joulukuusia, joitten hinnat alkoivat 30…
Me ihmiset olemme kovin erilaisia. Yksi tykkää jutella kasveilleen ja kastella niitä vähän väliä kun taas toinen pitää ne osana sisustusta, reissaa paljon ja unohtaa hoitotoimet pitkiksikin ajoiksi. Siinä missä jotkut jaksavat ottaa selvää kasvin tarpeista valaistuksen, kastelun, lannoituksen ja mullan laadun suhteen, toiset asettavat kasvinsa hyvännäköisiin suojaruukkuihin ja pitävät niitä sen ajan, kun kasvi…
Suomalaiset juhlivat jouluaan perinteisin kukin. Parinkymmenen vuoden aikana kukkavalikoima on säilynyt pääosin samana, vain kasvien keskinäiset valtasuhteet ovat muuttuneet. Hyasintti on edelleen määrällisesti yleisin joulukukka, mutta nykyisin se on lähes samalla viivalla joulutähden kanssa. Ritarinkukka sen sijaan on parissakymmenessä vuodessa kirinyt jumbosijalta kolmanneksi, eikä kasvulle ole näkyvissä rajaa. Ritarinkukan 1980-luvun muutamien kymmenien tuhansien viljelymääristä on…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.