Perinteinen hyasintti sopii istutettavaksi vanhaan kupariseen kakkuvuokaan.
Joulukukka-asetelmat voi ostaa valmiina, sommitella erikseen ostetuista taimista tai jopa kasvattaa niihin kukat itse. Viimejouluinen muratti, joka on viettänyt kesän ulkona, pääsee takaisin koristetehtävään. Samaten vanhat jouluamaryllikset eli jaloritarinkukat, jotka ovat niin ikään ulkoilleet kesän ajan, saattavat kasvattaa uudet kukkavarret syksyn mittaan tai juuri jouluksi.
Isomummun joulukaktus kukkii joka joulu. Se on helppohoitoinen ja helppo monistaa pistokkaista.
Perinteisiä joulukukkia
Perinteisimmät joulukukat olivat niitä, jotka saatiin ennen vanhaan kukkimaan täällä pohjoisessakin keskellä talvea ilman lisävaloa ja runsasta lämpöä. Tällainen kasvi oli hyasintti, joka on nykyisinkin kaikkein suosituin joulukukka. Hyasintit voi ostaa kukkivana ruukussa tai kasvattaa preparoiduista eli esikäsitellyistä sipuleista itse. Tavalliset hyasintinsipulit eivät ehdi kukkaan jouluksi, vaan ne kukkivat varhain keväällä – mukavaa sekin.
Muita vanhoja joulun kukkia olivat kielo ja syreeni. Viimemainittu on jäänyt pois joulukukkien valikoimasta, sillä syreeninoksien hyötäminen kukkaan on työlästä.
Moderni muratti ja perinteinen joulukaktus sopivat syksyyn ja jouluun.
Punakukkaiset joulutulppaanit tulivat suomalaisten joulupöytien koristeeksi reilut sata vuotta sitten, silloin sipulin kanssa. Matalia pikkutulppaaneja on edelleen myynnissä joulun alla.
Joulukaktus ja ritarinkukka ovat hyasintin ja tulppaanin lisäksi kestosuosikkeja jouluksi ja koko talveksi. Joulukaktus, joka voi kulkea perintökasvina sukupolvelta toiselle, kukkii runsaasti joka joulu. Runsaimman kukinnan saa, kun kaktus viettää kesän ulkona.
Onnellinen on se, jolla on vanhoja ritarinkukkien sipuleita. Ritarinkukat on mahdollista saada kukkimaan sopivasti jouluksi. Ne viettävät kesän ulkona ja pääsevät sisälle ennen syyspakkasia. Sipulit istutetaan uuteen multaan ja odotellaan kukkanuppujen ilmestymistä.
Ritarinkukkien sipulit ovat viettäneet kesän ulkona. Syyskuun lopussa ne pääsevät sisälle ja uuteen multaan.
Juuria näkyvissä!
Kirkkaat ja värilliset hyasinttimaljakot ovat kauniita ilman kukkiakin. Maljakon leveään yläosaan laitetaan hyasintin sipuli kasvattamaan juuria maljakon alaosassa olevaan veteen. Hyasintin hyötäminen maljakossa on perinteinen tapa, joka on saanut uutta suosiota viime vuosina.
Maljakkoon voi asettaa hyasintin preparoidun sipulin ja seurata kasvua alusta lähtien. Jos aikaa on vähemmän tai preparoituja sipuleita ei löydy kaupoista, voi ruukkuhyasintista poistaa ja pestä mullan varovasti ja asettaa sipulin juurineen maljakkoon.
Kukinnan jälkeen hyasintin kukkavana ja lehdet saavat kuivua pikkuhiljaa. Sipuli säästetään ja istutetaan keväällä ulos kukkapenkkiin tai niitylle. Uutta kukintaa voi odotella seuraavana keväänä.
Hyasintin hyötäminen maljakossa on perinteinen tapa, joka on saanut uutta suosiota viime vuosina.
Uusi konsti
Hyasintin sipuli muuttuu trendikkääksi joulukoristeeksi vahaamalla. Myynnissä on valmiiksi vahattuja hyasintin ja ritarinkukan sipuleita. Vahauksen voi myös tehdä itse lepotilaiselle sipulille tai sitten kasvavan ruukkuhyasintin sipulille poistamalla siitä multa ja juuret.
Sulatetut kynttilänpätkät toimivat hyvin vahana. Sulata steariini lämmönkestävässä astiassa vesihauteessa. Sulatusastian tulee olla sopivan leveä ja syvä, jotta sipuli saadaan upotettua sinne kokonaan. Pitele sipulia grillipihdeillä ja kasta sulaan steariiniin. Steariini jähmettyy nopeasti, jolloin voit kastaa uudestaan. Näin jatketaan, kunnes vahakerros on riittävän paksu. Viimeistele vahaus erivärisellä steariinilla, kimalteella tai vaikka havunneulaisilla.
Vahatut joulusipulit Tee näin
Sulata kynttilänpätkiä vesihauteessa astiassa, joka kestää lämpöä. Sulatusastian tulee olla sopivan leveä ja syvä, jotta sipulin kastaminen sujuu helposti. Kasta sipuli nopeasti steariiniin ja anna jähmettyä. Kasta uudestaan niin monta kertaa, että steariinikerros on näkyvä. Ripottele kimalletta tai kuusenneulasia sipulin pintaan juuri ennen kuin steariini kovettuu. Pinnan voi koristaa myös erivärisellä steariinilla.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Puutarhatietoa koko vuodeksi!
Pihakalenteri on nyt ennakkomyynnissä. Ennakkohinta 21 € 16.11. saakka.
Pihakalenterin seurassa pääset mukavalle matkalle uuteen puutarhavuoteen. Pihakalenterin sisältö kootaan alan asiantuntijoiden voimin. Kierreselkä auttaa löytämään kalenterista aina oikean kohdan.
Hyasintti on ehkä eniten myyty joulun kukka, ainakin se kilpailee tulppaanien kanssa joulupöydän kunniapaikasta. Amaryllis kasvattaa alati suosiotaan, joulutähden asema on vakaa. Ennen vanhaan oli tarjolla myös erikoisempia joulukukkia.
Rakastettu joulunajan kukka, jouluruusu (Helleborus), ei ole kertakäyttöinen, vaan kukoistaa oikeanlaisen talvetuksen jälkeen puutarhassa tulevina vuosina.
Joulu lähestyy kovaa vauhtia. Nyt onkin aika nautiskella sesongin kukista. Ritarinkukat (Hippeastrum) ovat varsinaisia juhlapöydän kuningattaria kaikissa muodoissaan ja väreissään. Ritarinkukat eivät ole pelkästään vain punaisia tai valkoisia, sillä näinkin ihana vihreä lajike Evergreen on melkeinpä modernin ja keväisen näköinen. Tätä kukkaa katsellessani mietiskelin että koskahan kukkakauppiaat keksivät hyödyntää vihreitä ritarinkukkia pääsiäissesongin aikaan? Luonnossa ritarinkukat
Kesällä on kesäkukkia, talvella on… ritarinkukkia! Komeisiin kukkiin syttyy kimaltava hehku heti, kun puunlatvoissa hiipivä talviaurinko suuntaa edes himmeän säteen kohti ikkunalautaa. Lasin takana häämöttävä lumi antaa arktisen taustan tropiikin väreille. Tästä alkaa talvinen tarina.
Valkoisen ystäviä on paljon. Valkoinen on puhdas, viaton ja valoa heijastava väri, joka ei muodosta riitasointua minkään muun kanssa. Jos ottaa istutusten suunnitteluun ohjenuoraksi taidemaalari Helene Schjerfbeckin tyylin, tulee jokaisessa kukkapenkissä olla siveltimenveto mustaa ja valkoista.
Miltä kotipihalla tai mieluisassa puistokohteessa näyttää marrassävyjen ajanjaksona? Puistomaiseman vaihtelevuuteen eri vuodenaikoina on kiinnitetty erityistä huomiota Kotkan Sapokanlahden vesipuistossa.
Jo reilut sata vuotta sitten tasetti oli jouluntuoja. Sen sipuleita hyödettiin kukkaan tulppaanien ja joulukaktusten seuraksi. Pienet, tähtimäiset kukat levittävät ympärilleen huumaavaa tuoksua.
Syksyt ovat nykyään pitkiä ja lauhoja. Välillä saattaa olla kylmä viikko, vähän luntakin, sitten plusasteinen sää taas jatkuu. Etelä-Suomessa lokakuu on kelvollinen, toisinaan jopa mainio asterien kukintakuukausi. Pohjoisempana saman voinee sanoa syyskuusta. Istuta puutarhan aurinkopaikoille astereita ja muita syyskukkijoita, sillä ne ilahduttavat valtavasti. Syksyn viileydessä kukinnat kestävät viikkokausia.
Havukasvien merkitys korostuu syksyllä, kun muut kasvit vaipuvat talviuneen. Havut monine sävyineen ja kasvumuotoineen ovat tärkeä osa puutarhan ja luonnon monimuotoisuutta.
Ihana kevät on puutarhurin parasta aikaa – mutta niin voi olla syksykin. Vielä loka–marraskuussa, joskus jopa joulukuussa, ehtii hyödyntää syyshetket hempeän ja näyttävän kevätspektaakkelin luomiseen.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.