Siirry sisältöön

Hyasintit ottivat loppukirin juuri oikeaan aikaan. Lehtikääröjen pullistuminen antaa viitteitä komeasta kukinnasta sitten, kun nuput parin viikon kuluttua aukeavat. Molempien hyasinttien hyötöjakso on nyt ohi ja hieman hitaammin lehtikääröä kasvattanut violetti sipulikin pääsee toimituksen pöydälle.

Lämpötilan kohoaminen toi valkoisen hyasintin kehitykseen melkoisen harppauksen. Lehdenkärkien vihertymisessä kului kaksi vuorokautta, ja viikon lopulla sipulista pilkottava ”linnunnokka” aloitti selkeästi havaittavan pituuskasvun. Alussa muhkealta vaikuttanut sipuli näyttää päivä päivältä kutistuvan vankistuvan verson rinnalla.

Tällä viikolla myös violetin sipulin kasvu saavutti nipin napin kolmen sentin rajan, ja testihyasinttien hyötöjakso julistettiin virallisesti päättyneeksi. Kaikkiaan hyasinttien hyötö kesti 68 vuorokautta, eli vajaat 10 viikkoa. Valkoinen hyasintti kasvoi jopa ennätysvauhtia, sillä sen pimeäkäsittely lopetettiin jo 9 viikon jälkeen. Kasvatusohjeiden mukaan pimeäjakso kestää keskimäärin 10-12 viikkoa.

Näihin aikoihin on hyvä käydä kurkkaamassa omia joulukukkaistutuksia, sillä pimeän hyötöjakson jälkeen kukinnon avautumiseen kuluu hyasinteilla keskimäärin kolmisen viikkoa. Jos ajoitus uhkaa osua liian varhaiseksi tai myöhäiseksi, voi kasvua nopeuttaa nostamalla sipulit pimeään huoneenlämpöön. Viivettä kasvuun saa vastaavasti säilyttämällä kasvatuksia vähän huoneenlämpöä viileämmässä, vaikkapa valoisalla kuistilla tai vinttihuoneessa.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *