Hunaja sisältää yhtä paljon antioksidantteja kuin esimerkiksi pinaatti,omena, appelsiini ja mansikka, osoittaa vasta julkistettu yhdysvaltalainentutkimus. Eniten näitä haitallisilta hapettumisreaktioilta suojaaviayhdisteitä on tummassa hunajassa.
Tutkijaryhmä pitää erityisenmerkittävänä havaintoa, jonka mukaan hunajan nauttiminen nosti verenantioksidanttipitoisuuksia 18 – 68-vuotiailla koehenkilöillä. Heidänmukaansa tämä voi olla osoitus siitä, että hunajalla saattaa ollasydänsairauksilta suojaavia ominaisuuksia.
Tutkijat varoittavat, että lupaavaista tutkimustuloksista huolimattahunajalla ei kannata korvata niin ikään hyviksi antioksidanttilähteiksitiedettyjen kasvisten ja hedelmien osuutta ruokavaliossa. Ruokavalionantioksidanttipitoisuutta voisi sen sijaan kasvattaa käyttämällä ruokienja juomien makeutusaineena sokerin sijasta hunajaa, tutkijaryhmä ehdottaa.
Hunajan antioksidanttiominaisuuksia esitteli maanantaina Yhdysvalloissakokoontunut American Chemical Society.
Kotimainen hunajasato jää tänä vuonna normaalia pienemmäksi, sillä parhaimpaan lentoaikaan eli juhannuksen jälkeen parin viikon ajan oli sateista. Kotimainen hunajasato on noin 1,6 miljoonaa kiloa vuodessa ja sen keräämisestä huolhtii noin 44.000 mehiläispesää, joissa on heinäkuussa peräti 3 miljoonaa yksilöä.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Kesäkuun kasvit suojaa antava rusokuusama ja kivikoissa viihtyvät rikot Kesäkuun nimikkokasveja ovat punaisina ja valkoisina kukkivat rusokuusama (Lonicera tatarica) ja rikot (Saxifraga). Rusokuusama on iso pystyoksainen pensas, joka suojaa pihaa tuulelta ja katseilta. Se kestää myös jonkin verran tiesuolaa, ja pärjää siksi jopa tienvarsilla, kunhan kasvi leikataan säännöllisesti eikä päälle talvella aurata painavia lumikuormia. Matalakasvuiset
Yhtäkkiä on täysi talvi, pakkasta yötä päivää ihan reippaasti, eikä lumesta tietoakaan täällä lounaissaaristossa. Osan kasveista suojaisin muutenkin talveksi, mutta osa täytyy suojata siksi, että lunta ei ole. Köynnösruusuille on kätevintä kietoa vanha, reikäinen villapaita tyven ylle. Hihat saa näppärästi sidottua solmuun, jolla suoja pysyy paikoillaan. Tärkeintä on suojata ruusun tyvi, sillä jos se paleltuu
Talvi keikkuen tulevi. Välillä pakastaa ja luntakin sataa, mutta enimmäkseen loka- ja marraskuu ovat varsin leutoja. Maa pysyy sulana tai sulaa aina uudelleen, ja puutarhassa pääsee askaroimaan kaikenlaista. Kunpa vain olisi enemmän valoa!
Valkosipulin ystävät ovat saaneet uuden syyn syödä suosikkikasvistaan. Laajan italialaistutkimuksen mukaan runsas sipulin ja valkosipulin saanti saattaa nimittäin suojata monilta syöviltä. Valkosipuli näytti olevan syöpäriskin vähentäjänä erityisen tehokas. Vielä ei tarkasti tiedetä, mitkä yhdisteet syövältä mahdollisesti suojaavat. Tutkimus julkaistiin arvostetussa American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä. Runsas valkosipulin ja sipulin saanti näytti vähentävän riskiä sairastua
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.