Nyt poimitaan kurtturuusun kiulukoita ja peitetään tatarkasvustoja. Vieraslajiasetus teettää torjuntatöitä monella kotipihalla.
Kansallisesti haitallisten vieraslajien luetteloon lisättiin muutama vuosi sitten yhdeksän uutta kasvilajia. Yksi niistä on kotipuutarhureille tuttu kurtturuusu (Rosa rugosa). Uuden asetuksen mukaan kurtturuusu ja sen valkokukkainen muoto (Rosa rugosa f. alba) tulee hävittää kolmen vuoden kuluessa. Määräys koskee niin julkisilla alueilla kuin kotipihoissakin kasvavia pensaita. Syynä on ruusun voimakas leviämisinto. Etenkin rannikkoseudun hietikoilla se on vaakajuurakkonsa avulla muodostanut pahimmillaan hehtaarinkin laajuisia, läpitunkemattomia ja piikikkäitä tiheikköjä.
Sisämaassa kotipuutarhurit eivät välttämättä ole pitäneet kurtturuusua haitallisena. Päinvastoin: se on peittänyt tehokkaasti pulmallisen kaistaleen, jossa muut kasvit eivät ole viihtyneet. Lisäksi se on ollut silmänilona vaaleanpunaisine tai valkoisine kukkineen, kirkkaanpunaisine kiulukoineen ja keltaisine syyslehtineen. Rajatulla alueella se on vaikuttanut pysyvän kurissa. Hävittämismääräys koskee kuitenkin myös sisämaan ruusuja. Niiden siementen on todettu leviävän muuttolintujen mukana ja kulkeutuvan aina rannikolle saakka. Omasta kurtturuusukasvustosta kannattaakin ensi alkuun poimia marjat pois, jolloin estää siementen leviämisen.
Kurtturuusun hävittämiseen kannattaa ryhtyä tosissaan, sillä tämän sitkeän kasvin torjunta on työlästä. Pienikokoisen ruusupensaan voi kaivaa juurineen ylös varsinkin, jos se kasvaa pehmeässä hiekka- tai multamaassa. Useimmiten kurtturuusu on kuitenkin istutettu pihan pulmakohtaan, jossa maakin saattaa olla hankalasti kaivettavaa. Silloin on helpompi näivettää ruusu.
Tuoreet, vihreät versot riivitään pensaasta pois kolme tai neljä kertaa kesässä niin, että jäljelle jäävät vain piikkiset rangat. Toimenpide alkaa tehota, kun sitä toistaa pari kolme vuotta. Kuolleet rangat voi lopulta katkoa kokonaan pois. Kolmas vaihtoehto on leikata kasvusto alas ja peittää ruusualue tukevalla, tiiviisti asetetulla pressulla pariksi kolmeksi vuodeksi.
Vaikka hävittämismääräys ei ulotu kurtturuusun jalostettuihin lajikkeisiin eli tarhakurtturuusuihin (Rosa Rugosa-Ryhmän lajikkeet), Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Terhi Ryttäri antaa ohjeeksi seurata myös niiden leviämistä. Esimerkiksi syksyllä on hyvä tutkia kiulukat. Jos kiulukan sisällä näyttää olevan paljon siemeniä, kannattaa tarhakurtturuusunkin marjat poistaa varotoimenpiteenä. Muutoin pensaan voi antaa kasvaa.
Myös aasialaista alkuperää olevat japanintatar (Reynoutria japonica, syn. Fallopia japonica), sahalinintatar eli jättitatar (Reynoutria sachalinensis, Fallopia sachalinensis) ja näiden risteymä tarhatatar eli hörtsätatar (Reynoutria × bohemica, Fallopia × bohemica) on kurtturuusun tavoin luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi. Ne leviävät juurillaan tehokkaasti jättäen kookkaina kasveina alkuperäisen lajiston alleen. Lisäksi niiden on todettu kulkeutuvan helposti uusille kasvupaikoille, jos juurenpaloja sisältävää maata siirretään. Loppukesä on paras aika aloittaa tatarkasvien hävittäminen ainakin, mikäli aikoo tehdä sen kemiallisesti. Lehtiin sivellään torjunta-ainetta, jonka kasvit kuljettavat juuristoon. Toinen tapa hävittää tatarkasvusto on leikata se alas ja peittää tiiviisti vahvalla pressulla ja kivipainoilla. Pressu saa olla paikoillaan kaksi tai kolme vuotta.
Komealupiini (Lupinus polyphyllus) ja alaskanlupiini (Lupinus nootkatensis) ovat niin ikään päätyneet kansallisesti haitallisten vieraslajien luetteloon ja näin ollen hävitettävien joukkoon. Alaskanlupiini ei ole vielä levinnyt laajasti Suomeen, mutta komealupiinia kasvaa tienpientareilla kautta maan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Typensitojakasvina lupiini on rehevöittänyt maaperää ja vienyt elintilaa luontaisilta tienvarsien niitty- ja ketokasveilta. Se on myös paikoittain vähentänyt päiväperhosia, sillä lupiini ei kelpaa ravintokasviksi toukille eikä aikuisille perhosille.
Näyttävää kukkijaa on myös istutettu puutarhoihin. Jos lupiineja kasvaa kotipihassa vähän, ne voi kaivaa yksitellen ylös juurineen päivineen. Maassa saattaa kuitenkin piillä siemenpankki, joten lupiinin alut tulee kitkeä myös seuraavina vuosina. Isommalta alueelta lupiinien hävittäminen on hankalaa ja aluksi voikin pyrkiä siihen, ettei kasvusto pääse ainakaan laajenemaan. Se onnistuu, kun varret niitetään ennen kukintaa tai viimeistään kukkivana ja niittojäte kerätään pois rehevöittämästä kasvupaikkaa. Kukkavarret voi myös katkaista yksitellen ja kerätä vaikka maljakkoon ennen kuin ne alkavat siementää.
Yhtä kovia leviämään ovat myös palsamit. Ne vieläpä sinkauttavat siemenet useiden metrien päähän, joten kasvin voittokulku on taattu. Toisaalta nämä mehevävartiset ruohot ovat yksivuotisia, joten hävittäminen on helpompaa kuin lupiinien, jotka säilyvät maassa myös juurillaan. On vain vahdittava, etteivät palsamit pääse siementämään. Ne joko kitketään alkukesästä tai, jos kyseessä on laaja kasvusto, niitetään. Niitto on hyvä tehdä mahdollisimman alhaalta, sillä jo kymmensenttiset taimet saattavat kukkia. Kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi nimetty lännenpalsami (Impatiens capensis) esiintyy meillä vain paikallisesti Etelä-Suomessa, mutta jättipalsami (Impatiens glandulifera) on sitä vastoin levinnyt laajalle muun muassa jokien ja purojen varsia pitkin. Jättipalsamin kasvattaminen on kielletty koko EU:n alueella.
Kotipuutarhurin tulee noudattaa kotimaisen lainsäädännön lisäksi siis myös EU:n asetuksia. Myös EU:n vieraslajiluetteloa täydennetään jatkuvasti. Listoille on tullut japaninhumala (Humulus japonicus), jota meillä on totuttu kasvattamaan rehevänä, yksivuotisena kesäköynnöksenä. Sen siemeniä ja taimia ei saa enää olla kaupan eikä niitä saa siis kasvattaa. Muita EU-maissa jo aiemmin kiellettyjä ovat muun muassa tietyt jättiputket (Heracleum), keltamajavankaali (Lysichiton americanus) ja mesisilkkiyrtti (Asclepias syriaca).
Sen lisäksi, että seuraa lainsäädäntöä vieraslajien osalta, Terhi Ryttäri kehottaa olemaan valppaana muidenkin oman pihan kasvien suhteen. Esimerkiksi ruttojuuret (Petasites), kanadanpiisku (Solidago canadensis) ja isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) saattavat levittäytyä ympäristöön ja niitä kannattaa silloin rajoittaa.
Eräs ajankohtainen seurattava on marunatuoksukki (Ambrosia artemisiifolia). Se on saattanut ilmestyä pihalle lintujen talviruokintasiementen mukana. Pujoa muistuttava ja syyskuussa kukkiva kasvi on allergisoiva. Nykytiedon mukaan marunatuoksukki ei meillä ehdi kypsyttää siemeniään eikä lisääntyä kesän aikana, mutta ilmastonmuutoksen myötä tilanne voi olla muuttumassa. Tällä hetkellä Turun yliopisto tutkii asiaa ja kerää tuoksukista havaintoja Etelä-Suomesta.
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Ulkobonsain kasvattajan kasvukausi alkaa avomaalla matalien kohopenkkien ääreltä. Penkit, joissa puut ovat talvehtineet ilman ruukkua, sulavat aikaisemmin kuin ympäristönsä. Vastassa on kaksi juuristotyyppiä ja puuhaa koko kasvukauden ajaksi.
Talvihorros loppuu, kun kevätaurinko paistaa. Nyt otetaan pelargonit, verenpisarat ja sisällä talvehtineet mukulat esiin. Lisäksi tarvitaan multaa ja ruukkuja.
On syytä valita huolella pihapiirin ja kukkamaan köynnökset, kasvattaapa ne siemenestä itse tai ostaa torin taimikauppiaalta. Taimien on oltava melko suuria ja hyväjuurisia, jotta ne ehtivät kukkimaan runsaasti ja ehkä kehittämään myös siemeniä tulevien kesien tarvetta varten.
Puutarhassa kukkiva keto pysyy koko kasvukauden mielenkiintoisena ja vaihtelevana. Se on todellinen aarreaitta luonnonkasveineen ja hyönteisineen.
Puutarha on helppohoitoisin, kun se täytetään kasveilla, jotka kasvavat rehevästi, peittävät maan ja tulevat samalla toimeen toistensa kanssa. Mitä tehdä, jos sattuu pitämään myös hennoista ja pienistä kasveista?
Kenties maailman yleisimmät rikkakasvit ovat yllättäen ravintokasveja. Juolavehnän juuria voi jopa jauhaa ja käyttää leipätaikinaan.
Kuningaslilja. On ihmeellistä, että luonnossa kasvaa näin upea kasvi. Villiä kuningasliljaa on löydettävissä vain yhdestä paikasta maailmassa, Kiinan Sichuanista Min-joen rotkomaisesta laaksosta.
Ripaus ranskalaista romantiikkaa tai häivähdys englantilaista puutarhakulttuuria – nuo mielleyhtymät nousevat nopeasti pintaan aromaattisesta laventelista puhuttaessa.
Kesäinen kävely järven tai saaren ympäri tai merenrantaa pitkin rentouttaa mielen ja kehon. Samalla voi ihailla alati muuttuvaa vedenpintaa, veden asukkaita ilmassa, vedessä ja maalla sekä vaihtelevaa kasvillisuutta ja kivimuodostelmia. Sekä ikikallio että vasta itänyt elämä ovat läsnä. On rauhaa tai tyrskyjä säätilan mukaan.
Ruusuja täytekakun päällä, kehäkukkia salaatissa… mutta entäpä kuunliljaa ja neilikkaa? Luonnossa ja puutarhassa on hurja määrä syötävää, jos kukkasatoa vain raaskii korjata.
